Näin syntyi Meret Oppenheimin näyttely | EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA - Espoon modernin taiteen museo

EMMA – Espoon modernin taiteen museo lukeutuu Suomen merkittävimpiin taidemuseoihin.

Näin syntyi Meret Oppenheimin näyttely

 

Meret Oppenheimin (1913–1985) taidetta ja hänen aikalaistaiteilijoidensa surrealismia luotaava näyttely on ollut erilaisten kohtaamisten ja elämysten paikkana EMMAssa nelisen kuukautta. Näyttelyyn ehtii mainiosti vielä tutustua kesällä ennen teosten paluuta lainaajilleen elokuussa.

”Narnia meets Twin Peaks”

Kun näyttelyn kontekstina on surrealismi ja pääroolissa kokeellinen taiteilija, mielikuvitusta on turha kahlita näyttelyä toteuttavien museoammattilaistenkaan omassa työssä. Näin teimmekin näyttelyn projektiryhmän aivoriihessä, jossa annoimme ideoiden ja assosiaatioiden vapaasti pulpahdella kollektiivisesta piilotajunnasta ja mielen kuvagallerioista.

Huomasimme, että brainstormauksessa surrealisteille ominaiset luomisen tavat vapaasta assosioinnista automaattikirjoitukseen ja unien tulkintaan voivat toimia myös yhtenä näyttelysuunnittelumetodina. Spiritistisiin istuntoihin tai hypnoosiin emme sentään turvautuneet. Onneksi surrealismin kuvasto on runsaudensarvi, josta esimerkiksi elokuvataide ja mainonta edelleen ammentavat ja jonka keskellä elämme. Kenenkähän mieleen ei olisi syöpynyt näkymiä David Lynchin Blue Velvet -elokuvan korvasta niityllä tai Dalín valuvista kelloista. Surrealistisen kuvaston runsaudessa ja banaaliudessa on kuitenkin myös omat vaaransa sortua kuluneisiin ratkaisuihin.

"Spiritistisiin istuntoihin tai hypnoosiin emme sentään turvautuneet."

Kuva: Borahan Topcu / EMMA

Yhteisen ideoinnin jälkeen mieleeni alkoi hahmottua erilaisia tilaratkaisuja, joista keskeisimmäksi nousi surrealistien ajatus ihmismielestä talona. Ideapankkimme annista näyttelyarkkitehti sai suuntaa tilasuunnittelulle ja EMMAn graafikko Milla Rissanen näyttelyilmeen toteutukselle. Näyttelyarkkitehdiksi saimme lavastajana Suomessa ja kansainvälisissä tuotannoissa ansioituneen Tampereen Työväen teatterin lavastajan Teppo Järvisen.

Talon pohjapiirrokseksi hahmottui neljä toisiinsa linkittyvää huonetta: kuriositeettikabinetti, buduaari, unitila ja peilisali. Tilat avaavat surrealismin maailmaa, symboliikkaa ja teemoja, joita Oppenheim taiteessaan käsitteli. Ehkä selkeästi omanlaisissa tiloissa kävijän on helpompi navigoida ja kohdata niin Termiittikuningatar kuin Alku-Venus.

Surrealistinen talo

Kuriositeettikabinetissa esitellään Oppenheimin ja hänen aikalaistensa, muun muassa Man Rayn (1890–1976), esineteoksia Pariisissa vuonna 1936 esillä olleen ensimmäisen laajan surrealistisen esinetaiteen katsauksen hengessä. Oppenheimin ikonista teosta Objektia (1936), turkilla vuorattua kuppia, asettia ja lusikkaa, ei kuitenkaan kokonaisuudesta löydy, sillä teosta ei juuri enää lainata MoMAsta (Museum of Modern Art, New York) muihin näyttelyihin. Sen sijaan mukana on taiteilijan Turkiskuppia myöhemmin ironisesti kommentoivia teoksia ja muita klassikoita, kuten Linnunjalkainen pöytä (1939/1983) ja Sana pakattuna myrkyllisiin kirjaimiin (1970). Sarjamaisesti tuotetut kopioitavat esineet, esinekollaasit, käyttö- ja valmisesineet yllättävine materiaaliyhdistelmiin tai outoine nimineen ovat surrealistista esinerunoutta, ja linkittyvät ennen kaikkea kirjallisena suuntauksena alkaneen surrealistisen kuvataiteen osaksi.

Kuva: Ella Tommila / EMMA

Buduaarin kokeelliset korut, asusteet ja asut vievät puolestaan pohtimaan muodin ja taiteen rajoja, naamioitumisen ja sukupuoli-identiteetin kysymyksiä, feminismiä, seksuaalisuutta ja yksilönvapautta. Fetissimäinen Turkiskenkä (1936/2003) ja Luukäsineet (1936/2003) kommentoivat ihmisen ruumiillisuutta ja eläimellisyyttä. Unitilassa pääosassa ovat Oppenheimin maalaukset, piirrokset, grafiikka ja runous, joiden perusinnottajina olivat luonto ja unet. Teosten aiheissa myyttiset, kollektiivisesta tajunnasta nousseet arkkityypit à la C.G. Jung, luonnon henkiolennot, tarujen hahmot Genovevasta Polyfemokseen, eläimet ja taivaankappaleet asettuvat seesteiseen naruverhoilla rajattuun tilaan. Peilisalissa Meret Oppenheimin omakuvat ja hänestä otetut valokuvat leikittelevät paljastamisella, peittämisellä ja naamioitumisella. Samalla taiteilijan elämänkaari, roolit muusana ja katseen kohteena sekä itsellisenä taiteilijana selkiytyvät.

Koordinaatteja Maanalaisen rusetin ja Giacomettin korvan kohtaamiseen

Tilat auttavat jäsentämään Oppenheimin monimuotoista taidetta, joka on vaikeasti lokeroitavissa ja josta on mahdotonta erottaa selkeää kehityskaarta. Näyttelyn kiertoreitti on kuitenkin katsojan valittavissa. Onneksi tilat avautuvat toisiinsa eikä kävijä – toivottavasti – koe olevansa labyrintissa.

Surrealismin estetiikkaan liittyvä hämmennyksen tuottaminen liittyy tässä kohdin katsojilta tuttujen kiinnekohtien riistämiseen. Siirtyminen tilasta toiseen on katsojan valinta: aloittaako kierros Unitilasta astumalla Meret Oppenheimin runon läpi vai kurkistelemalla kuriositeettikabinetin tirkistysaukoista teoksia uudesta näkökulmasta. Vai onko helpompi lähestyä aihetta tutustumalla Peilisalin valokuvagalleriaan, jossa voi kohdata taiteilijan olemuksen ja henkilöhistorian vai inspiroiko buduaarin intiimi miljöö vahvimmin.

Kuva: Borahan Topcu / EMMA

Kierroksen voi myös aloittaa viidennestä, EMMAn yleisöpalveluiden toteuttamasta toiminnallisesta tilasta, #imMeret -huoneesta. Siellä museokävijän on mahdollisuus kokeilla omakuvan rajoja peilin, varjon ja valon avulla ja virittäytyä surrealismin tunnelmaan näkemällä itsensä jonakin toisena. Tiedän, että moni kävijä on vieraillut useampaankin kertaan "toisiutumassa" näyttelyn #iamMeret -huoneessa.

Kierroksen voi myös aloittaa viidennestä, EMMAn yleisötyön toteuttamasta toiminnallisesta tilasta, #imMeret -huoneesta. Siellä museokävijän on mahdollisuus kokeilla omakuvan rajoja peilin, varjon ja valon avulla ja virittäytyä surrealismin tunnelmaan näkemällä itsensä jonakin toisena. Tiedän, että moni kävijä on vieraillut useampaankin kertaan "toisiutumassa" näyttelyn #iamMeret -huoneessa.

Temaattiset kokonaisuudet ja tapa rinnastaa teoksia toisiinsa tai nostaa ”valokiilaan yksittäisiä teoksia tuovat tilaan oman draaman kaarensa. Raja liian lavastamisen ja teoksen oman auran kunnioittamisen välillä on häilyvä. Mikä on liian alleviivaavaa, mikä hienovaraista vinkkausta? Oppenheimin taiteen pienieleisyys, keveys ja viimeistelemättömyys perustuvat ennen kaikkea ajatukseen ideasta teoksen kantavana voimana.

Kuva: Yehia Eweis / EMMA

Tämän päivän surrealismia

Mikä anti surrealismilla ja Oppenheimin kaltaisella modernistilla voi olla nykypäivän ihmiselle, jolle suhde todellisuuteen on erilainen kuin 1920–1940- luvuilla vaikuttaneille surrealisteille? Meille piilotajunta ja sen tuottama tieto on jo normaali, tutkittu ja hyväksyttävä asia. Lisätty todellisuus ja pelit ovat jo osa monen arkea. Tänä päivänä myös poliittinen todellisuus voi itsessään olla silkkaa surrealismia. Ehkä oleellisinta taiteen kentällä on herätellä katsojaa näkemään ja havainnoimaan todellisuuttaan uudella tavalla. Oma havainto hukkuu niin helposti yleiseen kohinaan.

Mikä enää yllättää tämän päivän taiteenkatsojaa, jolla on ulottuvillaan valtava kuvapankki kännykässään ja muissa uusissa digitaalisissa välineissä? Voiko ”analoginen” ja moniaistinen museossa koettava kokemus säväyttää ja herättää uusia ajatuksia? Hyvinkin, jos antaa aikaa teosten tulla niin sanotusti iholle.

Tiina Penttilä, Meret Oppenheim: Mielen peilit -näyttelyn kuraattori