Afrikkalais­amerikkalainen identiteetti

Michael Jacksonilla oli keskeinen vaikutus afrikkalaisamerikkalaiseen kulttuuriin ja identiteettiin. Hänestä tuli voimaannuttava roolimalli marginalisoidulle kulttuurille aikana, jolloin afrikkalaisamerikkalaisia esikuvia oli Yhdysvalloissa vain vähän. Tämän osion taiteilijat käsittelevät monimuotoisesti Jacksonia mustan kehon ja identiteetin edustajana. Osa taiteilijoista käsittelee teoksissaan epätasa-arvoa ja ihonväriin liitettyjä stereotypioita, toiset taas kiinnittävät huomion mustien naisten seksualisointiin.

Emma Amos

Maalaus on osa Emma Amosin Falling (Putoaminen) -sarjaa, ja se kuvaa tilan läpi putoavia hahmoja. Sarjan teokset käsittelevät afrikkalaisamerikkalaisten kokemaa syrjintää ja samalla ne ylistävät Michael Jacksonin kaltaisten yksilöiden menestystä. Amos kuvaa Jacksonin kohoamassa ylöspäin kieppuvan taustan edessä. Teos on maalattu pingottamattomalle kankaalle, ja sitä kiertää perinteisistä afrikkalaisista kankaista tehty reunus. Afrikasta peräisin olevien kankaiden avulla Amos käsittelee ajassamme vallitsevia vieraisiin kulttuureihin ja naiseuteen liittyviä myyttejä.

Emma Amos, 1938, USA

Dancing on Air
Tanssia ilmassa
1989
Akryyli ja kangas pellavalle
Courtesy of the artist and RYAN LEE Gallery, New York

Lyle Ashton Harris

Lyle Ashton Harrisin ghanalaiselle hautajaiskankaalle tekemä maalaus valmistui vuosi Michael Jacksonin kuoleman jälkeen. Se perustuu viimeiseen Jacksonista otettuun kansikuvaan (Ebony-lehti, 2007). Teos on osa taiteilijan Ghana-sarjaa, joka on syntynyt taiteilijan kokemuksista maassa asuessaan. Sarja tutkii globalisaation ja rikkaan, mutta orjakaupan varjostaman kulttuuriperinnön kohtaamista.

Lyle Ashton Harris, 1965, USA

Black Ebony II
Musta Ebony II
2010
Öljy ghanalaiselle hautajaiskankaalle
Rennie Collection, Vancouver

Todd Gray

Todd Gray toimi yhtenä Michael Jacksonin virallisista valokuvaajista 1979–83 ja dokumentoi laulajan muutosta nuoresta lupauksesta yhteiskunnalliseksi ilmiöksi. Hän käyttää teoksissaan vanhoja kuviaan Jacksonista ja yhdistelee niitä kuviin, jotka hän on ottanut Ghanassa, jossa hänellä on studio. Gray kertoo: ”Kuvien kerrostaminen päällekkäin, kasvojen peittäminen ja katsomisprosessin kyseenalaistaminen ovat tapani lisätä teoksiin syvyyttä ja kriittisyyttä ja vastustaa ennakkokäsityksiä mustista kehoista. Jackson on maailman tunnetuin musta keho, ja siksi hän onkin postkolonialistisen perinnön maailmanlaajuinen sijaishahmo.”  

  • Todd Gray: Exquisite Terribleness in the Mangrove, 2014. The collection of Aryn Drake-Lee Williams & Jesse Williams. Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Bull 1, 2014/2017. Collection of Anna Meliksetian and Michael Briggs. Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Atlanta by Boat, 2015. Camilo Alvarez and Alexandra Cherubini. Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Bamboo Royals, 2014. Courtesy of the artist and Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Hands, 2016. Cecilia Wong Collection, Los Angeles. Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Cape Coast and Nickel, 2014. The Youngblood Collection. Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Cosmic Speakers, 2015. Private Collection, Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Spin #1, 2014. Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Dizz, 2017. Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

  • Todd Gray: Faustian Darkness, 2014. Image courtesy of Meliksetian | Briggs, Los Angeles © Todd Gray

Todd Gray, 1954, USA

Spin #1 (first of a four part piece)
Spin #1 (neliosaisen teoksen ensimmäinen osa)
2014
Neljä arkistovedosta löydetyissä ja taiteilijan kehyksissä
Courtesy of the artist and Meliksetian ǀ Briggs

Dizz
2017
Kaksi arkistovedosta löydetyissä ja taiteilijan kehyksissä
Collection of David Hobermann, Los Angeles

Atlanta by Boat
Atlanta veneestä
2015
Arkistovedoksia löydetyissä antiikkikehyksissä
Camilo Alvarez and Alexandra Cherubini

Bull 1
Härkä 1
2014
Arkistovedoksia löydetyissä antiikkikehyksissä
Collection of Anna Meliksetian and Michael Briggs

Faustian Darkness
Faustilainen pimeys
2014
Arkistovedoksia löydetyissä antiikkikehyksissä
The collection of Aryn Drake-Lee Williams & Jesse Williams

Cosmic Speakers
Kosmiset kaiuttimet
2015
Kolme arkistovedosta taiteilijan kehyksissä
Lent by Joe and Alicia Russo

Hands
Kädet
2016
Arkistovedoksia, taiteilijan kehys ja löydetty antiikkikehys
Cecilia Wong Collection, Los Angeles

Exquisite Terribleness in the Mangrove
Hienostunutta kauheutta mangrove-metsässä
2014
Arkistovedoksia löydetyissä antiikkikehyksissä
The collection of Aryn Drake-Lee Williams & Jesse Williams

Bamboo Royals
Bambukuninkaalliset
2014
Arkistovedoksia löydetyissä antiikkikehyksissä
Courtesy of the artist and Meliksetian | Briggs

Cape Coast and Nickel
2014
Arkistovedoksia löydetyissä antiikkikehyksissä
The Youngblood Collection

Rashid Johnson

Installaatio koostuu Rashid Johnsonille tyypillisistä materiaaleista, esimerkiksi karitevoista ja mustasta saippuasta. Teoksen hyllyillä on Charles Mingusin albumi The Clown (1957) ja elokuvan Taikuri Oz (1978) soundtrack. Elokuva on romaanin Ihmemaa Oz (1900, suom. 2001) filmatisaatio, jossa kaikki näyttelijät ovat afrikkalaisamerikkalaisia. Michael Jackson näyttelee elokuvassa Variksenpelätintä. Taiteilija käyttää teoksissaan usein lapsuudestaan tuttuja esineitä, joiden avulla hän tutkii yksilöiden ja yhteisöjen identiteetin rakentumista.

Rashid Johnson, 1977, USA

The Wiz
Taikuri Oz
2012
Peililaatta, musta saippua, vaha, karitevoi, keramiikka, kasvi, vinyyli
Taiteilijan kokoelma

Isaac Julien

Isaac Julienin kollaasit sisältävät stillkuvia Michael Jacksonin lyhytelokuvasta Thriller (1983). Still-kuvat on rinnastettu samalta ajalta peräisin oleviin lehtileikkeisiin brittiläisistä tabloideista. Kollaasit ovat osa sarjaa, jonka Julien teki taidekoulu Central Saint Martins School of Artin kandidaatintutkielmaa varten. Sarja käsittelee maskuliinisuutta ja mustaa identiteettiä. Taiteilija muistelee: ”… Sarja perustuu Thrillerin tarkkaan tulkintaan ja toisaalta semioottiseen analyysiin, joka tarkastelee film noirin eri lajien, elokuvantutkimuksen ja mustan populaarikulttuurin välisiä yhteyksiä.”

Isaac Julien, 1960, Iso-Britannia

The Other Look – MONTAGE: “From Sambo to Superspade” (Julien, 1984)
Toinen katse – MONTAASI: ”Sambosta Superspadeen” (Julien, 1984)
1984
Kollaasi
Isaac Julien Studio Collection

The Other Look – THE SUN: ”The Superstar Who Never Grew Up” (Julien, 1984)
Toinen katse – THE SUN: ”Supertähti, josta ei koskaan tullut aikuista” (Julien, 1984)
1984
Kollaasi
Isaac Julien Studio Collection

The Other Look – MONTAGE: ”The Pretty Boy Stereotype” (Julien, 1984)
Toinen katse – MONTAASI: ”Kauniin pojan stereotyyppi” (Julien, 1984)
1984
Kollaasi
Isaac Julien Studio Collection

The Other Look – MONTAGE: ”Thriller Killer” (Julien, 1984)
Toinen katse – MONTAASI: ”Thriller-tappaja” (Julien, 1984)
1984
Kollaasi
Isaac Julien Studio Collection

The Other Look – STILL: ”Ola Ray” (From Thriller) (Julien, 1984)
Toinen katse – STILLKUVA: ”Ola Ray” (From Thriller) (Julien, 1984)
1984
Kollaasi
Isaac Julien Studio Collection

The Other Look – ”M. Jackson The Sun” (Julien, 1984)
Toinen katse – ”M. Jackson The Sun” (Julien, 1984)
1984
Kollaasi
Isaac Julien Studio Collection

Faith Ringgold

Teos esittää Michael Jacksonin tanssimassa katujengin kanssa newyorkilaisella metroasemalla. Kohtaus on Jacksonin kappaleen Bad (1987) lyhytelokuvasta, jonka on ohjannut Martin Scorsese. Taiteilija ja aktivisti Faith Ringgoldin kankaalle tekemässä ja tilkuilla reunustetussa maalauksessa on Michael Jacksonin ja mustien vaikuttajien Rosa Parksin, Martin Luther Kingin, Malcolm X:n ja Nelson Mandelan nimet. Teos edustaa Ringgoldin tarinallisia ”tilkkutäkkimaalauksia”, jotka tuomitsevat rasismin, seksismin ja syrjinnän.

Faith Ringgold, 1930, USA

Who’s Bad?
Kuka on paha?
1988
Akryyli kankaalle ja tilkkureunus
Courtesy ACA Galleries, New York

Susan Smith-Pinelo

Taiteilijan valitsema kappale, Michael Jacksonin Workin’ Day and Night, viittaa käsitykseen, että naistaiteilijat ja heidän seksuaalisuutensa olisivat myytävänä. Teos kyseenalaistaa mielikuvia mustasta identiteetistä ja feminiinisyydestä ja satirisoi vallitsevaa miehistä popkulttuuria. Susan Smith-Pinelo muistelee, että Jacksonit ”… oli ensimmäinen tervehenkinen musta amerikkalainen perhe, joka ilmestyi televisioruutuihin kaikkialla Yhdysvalloissa. Siihen aikaan televisio-ohjelmien mustat esitettiin rikollisina, narkkareina tai väkivaltaisina. Vaikka olin vasta seitsemänvuotias, olin ylpeä, että heidän kauttaan Amerikka näki minut.”

Susan Smith-Pinelo, 1969, USA

Sometimes
Joskus
1999
Alkuperäisen videon digitalisoitu versio
2:50 min
Courtesy of the artist