Being With, videoteos, Falin & Felcey, 2021.
Videon materiaali on kuvattu seuraavissa paikoissa:
River Bollin, Cheshire, Iso-Britannia; Spode-tehdas, Stoke-on-Trent, Iso-Britannia;
Keramia Oy, Mjösund, Suomi.

OLEILLA

Priska Falin & Helen Felcey

Tervetuloa Oleilla-verkkotyöpajaan. Työpajan tarkoitus on tutkia käsillä tekemistä ja yhteyttä materiaaliin. Voit tehdä alla olevat harjoitukset haluamassasi järjestyksessä. Voit myös tehdä niitä niin usein kuin haluat. Työpajaan voi osallistua milloin tahansa, mistä tahansa, ja niin monta kertaa kuin haluat. Kaikki ovat tervetulleita oleilemaan!

Oleilla-verkkotyöpaja on osa Priska Falinin ja Helen Felceyn teosta, joka on esillä Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä -näyttelyssä.

Falinin ja Felceyn työn keskiössä on saven käsittelyssä syntyvä kehollinen kokemus. Keraamisia pikkukiviä valmistaessa huomio suuntautuu materiaalikokemuksen piirteisiin, jotka paljastavat ihmisen ja ympäristön väliset suhteet. Yksilöllinen kokemus materiaalin koskettamisesta johtaa vuorovaikutukseen maailman kanssa.

Keskittymällä käsissämme pitelemäämme materiaaliin tulemme tietoiseksi siitä aineellisesta maailmasta, johon me kaikki kuulumme. Ihminen on täysin riippuvainen ympäröivästä maailmasta – maailmasta, joka jatkaa olemassaoloaan senkin jälkeen, kun ihminen on jo kadonnut.

Kerro meille kokemuksistasi käyttämällä sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #oleilla

Oleilla – Erilainen tapa lähestyä tekemistä

Oleilla-työpaja kutsuu virittäytymään aistimisen maailmaan – aina valon leikistä kotoisassa ympäristössä metsänpohjan sammaleeseen ja saven tuntuun kämmenellä.

Tekemisessä oleilu merkitsee keskittymistä saven tuntuun kädessä ilman minkäänlaista yritystä tai pakkoa päästä johonkin lopputulokseen. Tarkoitus on saven avulla ja kosketuksen kautta kuulostella kehossa herääviä tuntemuksia. Ihmisen aistit ovat herkät ja yhteydessä sekä mieleen että kehoon. Ihminen on mielen ja kehon muodostama ykseys, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa elävään todellisuuteen.

Oleileminen käsitteenä viittaa myös siihen, että ihminen on jossain, että hän rakentaa tiloja ja paikkoja itselleen olla ja elää. Toisaalta oleilun voi myös ymmärtää toimintana: ihminen pysähtyy jonkin ääreen, oleilee ajatuksen kanssa, antaa sille aikaa. Meidän aikamme tuntuu kuitenkin usein ruokkivan oleilun vastakohtaa, vaativan edistystä ennalta määrättyjen tulosten ja tehokkuuden suuntaan. Oleilla-työpajassa pyrimme toisenlaiseen edistymiseen, kohti henkilökohtaista kokemusta.

HARJOITUKSIA

Harjoituksia on kolme erilaista: Aistimuskävely, Pikkukivien tekeminen ja Pysähdyspaikka. Harjoitusten tekemiseen ei ole tiukkoja sääntöjä; ne ovat pikemminkin kehotus leikitellä ajatuksilla. Harjoitukset voi tehdä missä järjestyksessä haluaa, eikä niitä suinkaan tarvitse tehdä kaikkia. Niiden tarkoitus on suunnata huomio omiin aisteihin, omaan henkilökohtaiseen kokemukseen maailmasta, ja siihen miltä käsillä tekeminen tuntuu.

1. Aistimuskävely

Lähde lyhyelle kävelylle. Voit kävellä esimerkiksi katuja pitkin tai luonnossa. Hiljenny kuulostelemaan kehon tuntemuksia, anna itsellesi aikaa.

Syvenny itseäsi ympäröivään villiin todellisuuteen käyttäen kaikkia kehon aistimuksia. Mitä haluaisit koskettaa? Pysähdy ja katso ympärillesi. Onko lähelläsi jotain, joka herättää halun koskettaa? Osaatko sanoa miksi haluaisit koskettaa sitä? Vastaako kokemus mielikuvaasi koskettamisesta? Anna koskettamisen halun johdattaa sinua ympäristössäsi.

Keskity kävelyllä kokemukseen sellaisenaan, ilman minkäänlaista arvostelua tai ennakointia. Kun kävelystä on kulunut jo vähän aikaa (vaikkapa illalla, jos kävely oli aamupäivällä), palauta kokemus mieleesi ja kirjoita muistiin jokin yksinkertainen, lempeä havainto kokemuksestasi.

Kosketuksen kokemus

Sisäiseen, keholliseen kokemukseen keskittyminen kääntää huomion pois aisteista, jotka ovat hallitsevia jokapäiväisessä elämässä. Ihmisen aisteista ensimmäisenä kehittyy tunto. Varhaislapsuuden kokemukset kehollistuvat: keho muistaa millaista on koskettaa auringon lämmittämää sileää pintaa; se muistaa kuka minä olen, missä olen kasvanut, missä minä olen tässä maailmassa.

Aistihavainnon ja sen toiminnan ymmärtämiseksi on hyvä löytää hitaampi rytmi, jolla voi syventyä keholliseen olemiseen. Vaikka näkö onkin aistimuskävelyllä tärkeä, annamme tuntoaistin johdattaa meitä. Meidän herkemmät aistimme ohjailevat kaiken aikaa näköhavaintoa.

Pane kävelyllä merkille asiat, jotka vetoavat tuntoaistiin. Ehkäpä löydän sammaleisen kiven, jonka kirkkaan vihreä pinta houkuttelee koskettamaan. Tutki tätä kehon tuntemusta, koe se ja anna sen johdattaa itseäsi.

Kerro meille kokemuksistasi käyttämällä sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #oleilla

Tuntoon perustuvia kokemuksia hankkimassa. Kuva: Priska Falin, 2020.

2. Pikkukivien tekeminen

Oletko koskaan tehnyt savesta pientä kiveä? Kiven tekeminen on vaivatonta. Kivi muovaantuu savea pyörittämällä kämmenten välissä, tunne liikkeen hiljainen rytmi, rentoudu ja syvenny kokemukseen.

Kiven muovaaminen savesta on prosessi, jossa voi antaa huomion kääntyä sisäänpäin ja olla yhtä materiaalin kanssa. Tarvitsee vain pyöritellä savenpalasta käsissään. Kivi muovautuu käsissä kuin itsestään, ilman tahdonalaista ohjausta. Saven tuntu, käsien liikkeen oivaltaminen ja saven ominaisuuksiin reagoiminen sen vähitellen muuttuessa on vaistomaista ja luonnollista. Lopputuloksena on anonyymi pikkukiven kaltainen esine, joka muistuttaa tekijäänsä sen kokemuksesta.

Tehdessäsi pikkukiviä kotona voit kokeilla eri materiaaleja kuten muovailuvahaa, taikinaa tai muovailumassaa. Voit myös etsiä kotisi läheltä luonnonsavea. Hiekkainen maa toimii hyvin sekin, kunhan hiekka on riittävän hienojakoista. Erilaisia materiaaleja kokeilemalla saat tuntumaa materiaalien hienovaraisiin eroihin ja siihen, miten ne reagoivat kosketukseen ja muovaamiseen.

Saven tunnustelua, savenkappaleen pyörittämistä kämmenissä – näin tehdään pikkukiviä.
Video: Helen Felcey & Philippa Wood, Stoke-on-Trent, Iso-Britannia, 2021.

Saven tunnustelua, kivien tekemistä. Kuva: Priska Falin, 2018.

Kokemus tuntoaistin mykkyydestä

Tuntoaistimukset ovat luonteeltaan sanattomia. Voimme yrittää kuvata niitä, mutta kieli taipuu vain harvoin tuntokokemuksen kuvaamiseen. Jos sisäisen kielellistämisen antaa vaimeta, alkaa havaita kokemusta uudella tavalla – havaintoon nousevat tuntoaistimuksen omat ominaisuudet, hienovarainen liike ja rytmi. Kokemukseen keskittymällä voimme havainnoida sitä hiljaisesti: mielessä saattaa häivähtää jotain tuttua. Saven pehmeys ja kämmenten yksinkertainen edestakainen pyöritys houkuttelee viipyilemään – kämmenissä, savessa, kokemuksessa.

Koskettamisen kokemusta, jossa huomio kohdistuu kehoon ja materiaalin tuntuun käsissä voi ymmärtää vain kehossa syntyvän kokemuksen kautta. Sanallinen kuvailu ei ole tärkeää. Tärkeää on kokea kosketuksen sanattomuus, löytää tämä arkielämässä helposti unohtuva ulottuvuus.

Kerro meille kokemuksistasi käyttämällä sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #oleilla

  • Luonnonsavea etsimässä Helsingin Vuosaaresta. Kuva: Manne-Sakari Mustonen, 2020.

  • Kivien pyörittelyä luonnonsavesta. Kuva: Priska Falin, 2020

  • Vuosaaresta löytyneestä luonnonsavesta tehtyjä kiviä. Nämä kivet on kiillotettu toiselta puoleltaan. Kuva: Priska Falin, 2020.

  • Poltettuja ja polttamattomia eri materiaaleista tehtyjä kiviä, osa lasitettuja. Kuva: Anne Kinnunen, 2020.

3. Pysähdyspaikka

Kuulostele henkilökohtaista kokemustasi paikasta, johon tunnet jonkinlaista yhteyttä. Viivy paikassa hetki ja kuvaa siitä video. Samalla kun kamera tallentaa ympäristöä, hengitä, anna itsesi olla läsnä, koe ja tunne jokainen ohikiitävä hetki.

Etsi jokin paikka, johon tunnet yhteyttä. Voit valita paikan, jonka olet nähnyt aikaisemmalla kävelyllä, mutta voit yhtä hyvin etsiä uuden paikan. Tärkeintä on, että sinusta tuntuu mukavalta viettää hetki tuossa paikassa ja että tunnet jollain tapaa olevasi siihen yhteydessä. Riittää esimerkiksi, että sinun tekee vain mieli pysähtyä ja viipyä paikassa hetki. Kun olet valinnut paikan, aseta kamera tai kännykkä paikalleen ja kuvaa video näkymästä, jota haluat katsella. Istu paikallasi ja kuvaa videota kolme minuuttia. Videolle tallentuu kolmen minuutin pituinen kokemus, jonka vietät valitsemassasi paikassa. Älä puhu tai tee mitään; yritä kokea aika sellaisena kuin se virtaa tuossa paikassa.

Kotiin palattuasi katso video ja pohdi kokemaasi. Mikä sai sinut valitsemaan juuri tuon paikan; millä tavalla tunsit olevasi siihen yhteydessä?

Kerro meille kokemuksistasi käyttämällä sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #oleilla

Pysähdyspaikka, Helen Felcey, 2021

Maisemassa oleminen, ajan kokeminen

Tämä videoharjoitus tarjoaa keinon oleilla ympäristössä, valitsemassasi maisemassa. Paikassa käyttämäsi aika ja paikoillaanolo videota kuvatessa antavat mielelle tilaisuuden tutkailla paikkaan liittyviä aistimuksia. Videon kuvaamiseen menee kolme minuuttia. Tuon kolmen minuutin aikana hengitä sisään ja ulos kokemuksesi sisäisiä ja ulkoisia ominaisuuksia: ovatko paikan ulkoiset ominaisuudet syy siihen, että haluat hengähtää juuri siinä? Vai onko sinulla jokin henkilökohtainen suhde tähän paikkaan? Vai rakentuuko paikan erityinen kokemus juuri kaikista näistä yhdessä? Onko se paikka, jossa tunnet viihtyväsi niin hyvin, että voit levähtää, viettää aikaa ja ehkä palata sinne monta kertaa myöhemminkin?

VIERELLÄ

Astu installaatioon EMMAssa

Installaatio on suunniteltu kokemukselliseksi tilaksi, jossa kävijät voivat tehdä savesta pieniä kiviä ja keskittyä siihen miltä koskettamisen kokemus tuntuu. Istu alas, ota käteen pala savea, unohda kaikki vaatimukset lopputuloksesta ja keskity omaan kokemukseesi materiaalista ja tekemisestä.

Istuessasi tekemässä savista kiveä voit antaa huomiosi vaeltaa videossa kuvattuihin paikkoihin, virtaavaan jokeen, saven tuntumaan käsissäsi, tehtaan mekaanisiin liikkeisiin.

Ympärilläsi on toisten kävijöiden tekemiä kiviä, ne kerrostuvat vähitellen peittämään lattiaa, joka on osa toisenlaista tehdasta. Osa kivistä on kiiltäviä ja poltettuja, toiset tuoreita ja pehmeitä. Voit lisätä oman pikkukivesi tähän alati muuttuvaan tilaan.

  •  

  •  

  •  

Vierellä-installaatio EMMAssa. Falin & Felcey, 2021. Kuvat: Ari Karttunen /  EMMA.

NÄKÖKULMIA MATERIAALIN KANSSA OLEILUUN

Oleilun kautta tulemme tietoiseksi aineellisesta maailmasta, jonka osa me olemme. Ihminen on täysin riippuvainen ympäröivästä maailmasta – maailmasta, joka jatkaa olemassaoloaan vielä senkin jälkeen, kun ihminen on jo kadonnut. Pohdiskele hetki näitä yhteyksiä, tunne ja aisti ne.

1. Kosketuksen kokemus

Ihmisen aisteista tuntoaisti kehittyy ensimmäisenä, mutta varsinkin aikuisina me luotamme etupäässä näköaistiin. Ihminen on itse asiassa rakentanut maailmansa pitkälti juuri näköaistin varaan. Millainen maailma olisi, jos keskittyisimme näön sijasta tuntoaistiin, korostaisimme sitä miltä asiat tuntuvat ja liikkuisimme maailmassa tuntoaistin ohjaamina? Käsien tuntoaistia tutkimalla havaitsee, että herkin osa on sormenpäät; juuri sormenpäiden avulla me pystymme tuntemaan ”yksityiskohtaisesti”. Kämmenet puolestaan kytkeytyvät tunteisiin ja sydämeen. Koskettamalla kevyesti kämmenen keskikohtaa huomaat tämän yhteyden.

Kiven kokeminen kämmenellä. Kuva: Priska Falin, 2018

2. Materiaali

Kädessäsi oleva savi on tulosta vuosimiljoonia kestävästä prosessista, jonka kuluessa siitä on tullut pehmeää ja muovailtavaa. Luonnonsavi on osa kivisen planeettamme alkuaineiden kiertoa, jossa aikojen saatossa vuoret muuttuvat järviksi, kivet jauhautuvat hienonhienoiksi hiukkasiksi ja mineraaleista syntyy saveksi kutsumaamme ainetta. Ja vaikka me kenties tunnemme olevamme erillisiä, myös ihminen on osa tätä suunnatonta kiertokulkua, myös meihin vaikuttavat alkuaineet, myös me olemme kiinteästi yhteydessä ympäröivään materiaaliseen maailmaan.

3. Fyysinen vaivannäkö

Tekemiseen liittyvä fyysinen työ on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen viime aikoina. Elämän raju digitalisoituminen on muuttanut fyysistä tekemistä tavoilla, joilla on välitön vaikutus meidän kehoomme. Siinä missä työ entisaikaan oli ruumiillista – valmistamista, kirjoittamista, fyysisiä tapaamisia – nykyisin istumme yhä useammin ruudun ääressä. Mielenkiintoinen kysymys onkin: miten tämä kehitys vaikuttaa työhön liittyvän fyysisyyden arvostukseen ja työn ruumiillisuuteen yleisemminkin?

4. Elämänpiiri

Luonnonmateriaalina savi on osa ympäristöä ja maisemaa, jossa elämme. Maasta kaivettu savi tuntuu luonnolliselta, mutta jos sitä tarkastelee lähemmin, siitä löytyy mikroskooppisia muovihiukkasia. Ihminen on verrattain lyhyen olemassaolonsa aikana ehtinyt vaikuttaa luonnonympäristöön ja se näkyy jo maanpintaa syvemmällä. Kun tunnustelee savea käsissään, voi vain aprikoida kuinka suuri osa siitä on luonnollista. Sisältääkö se hyviä bakteereita, jotka tukevat meidän immuunijärjestelmäämme, vai onko se täynnä myrkyllisiä kemikaaleja?

5. Metaforat ja runous

Kiven muotoista savipalaa pidellessä voi hyvinkin kysyä: mikä se on? Suuret maailmankaudet, määrättömät hiukkaset ja kivisen Maa-planeetan hitaat liikkeet ja muutokset eivät ole silmin havaittavia. Aikamme tuskin riittää sen havaitsemiseen, ehkä vain kädessä pitämämme kiven liikkeen kestosta voimme aavistaa jotain. Miten pikkukiven olemassaolo tulisi ymmärtää?

Runoudessa käytetyt kielikuvat synnyttävät usein oivalluksen, joka on aistittavissa kehossa, mutta niin, että kaikki elämä ja koko maailma sulautuvat siinä yhteen. Alla olevassa runossa nimeltä Keskustelu kiven kanssa kivi vaatii puhujalta yhteen kuulumisen aistia; sitä tavoitellessamme me aloitamme kanssa-olemisesta. Mitä voimme oppia pitelemällä kiveä kädessä? Millainen keskustelu meillä voisi olla kiven kanssa?

Wislawa Szymborska: Keskustelu kiven kanssa

Koputan kiven oveen.
– Minä täällä, päästä sisään.
Haluan astua sisääsi,
katsella ympärilleni,
haukkoa sinua kuin henkeä.

– Mene pois – sanoo kivi. –
Olen tiukasti kiinni.
Jopa palasiksi lyötynä
olemme aina tiukasti kiinni.
Edes hiekaksi jauhettuna
emme päästä ketään sisään.

Koputan kiven oveen.
– Minä täällä, päästä sisään.
Tulen silkasta uteliaisuudesta.
Elämä on siihen ainoa tilaisuus.
Ajattelin kulkea palatsisi läpi,
ja sitten tutustua lehteen ja vesipisaraan.
Vähänlaisesti minulla on aikaa tähän kaikkeen.
Kuolevaisuuteni luulisi saavan sinut heltymään.

– Olen kivestä – sanoo kivi –
ja minun tulee ehdottomasti pysyä vakavana.
Häivy täältä.
Minulla ei ole nauruhermoja.

Koputan kiven oveen.
– Minä täällä, päästä sisään.
Kuulin, että sinussa on suuria tyhjiä saleja,
joita ei katsella, turhaan kauniita,
hiljaisia, vailla askelten kaikua.
Myönnä, että vähänpä tästä itsekään tiedät.

– Suuria ja tyhjiä saleja – sanoo kivi –
mutta niissä ei ole tilaa.
Kauniita, saattavat ollakin, vaan eivät
sinun kurjien aistiesi makuun.
Voit tuntea minut, muttet koskaan kokea.
Koko kuorellani käännyn sinua kohti,
mutta koko sisuksellani käännyn pois.

Koputan kiven oveen.
– Minä täällä, päästä sisään.
En etsi sinusta ikuista turvapaikkaa.
En ole onneton.
En ole koditon.
Minulla on paikka, mihin palata.
Astun sisään ja ulos tyhjin käsin.
Ja todisteeksi, että kävin sisällä,
aion esittää vain sanoja,
joita kukaan ei tule uskomaan.

– Et astu sisään – sanoo kivi –
Sinulta puuttuu yhteen kuulumisen aisti.
Mikään aistisi ei voi korvat yhteen kuulumisen aistia.
Edes kaikkinäkevästä katseesta
ei ole apua ilman yhteen kuulumisen aistia.
Et astu sisään, sinulla on vain tuon aistin aikomus,
vain sen itu, mielikuva.

Koputan kiven oveen.
– Minä täällä, päästä sisään.
En voi odottaa kahta tuhatta vuosisataa
päästäkseni kattosi alle.

– Jollet usko minua – sanoo kivi –
käänny lehden puoleen, se sanoo saman kuin minä.
Käänny pisaran puoleen, se sanoo saman kuin lehti.
Kysy lopuksi oman pääsi hiukselta.
Halkean naurusta, naurusta, valtavasta naurusta,
jota en osaa nauraa.

Koputan kiven oveen.
– Minä täällä, päästä sisään.

– Minulla ei ole ovea – sanoo kivi.

Szymborska, Wislawa. 1998. Ihmisiä sillalla: Runoja vuosilta 1957–1996. Puolasta suomentanut Jussi Rosti. WSOY.

Aiheesta lisää:

Falin, Priska & Oksanen, Pia. 2021. Ceramic pebbles as sensory tools: exploring the quality of muteness in tactile experience.Proceedings of the Art of Research Conference 2020. Research in Arts and Education.

Pallasmaa, Juhani. 2005. The Eyes of the Skin: Architecture and the Senses. John Wiley & Sons Ltd.

Szymborska, Wislawa. 1998. Ihmisiä sillalla: Runoja vuosilta 1957–1996. Puolasta suomentanut Jussi Rosti. WSOY.

Kiitämme seuraavia tahoja, jotka ovat tukeneet teoksen tekemistä:

Emil Aaltosen Säätiö
Keramia Oy / Tiileri Oy
Spode Factory
EMMA – Espoo Museum of Modern Art