Espoo Museum of Modern Art

EMMA

EMMA on vahvojen, taiteen voimasta syntyvien kokemusten ja tilallisten elämysten taidemuseo. Edistämme taidetta ja uusia avauksia taiteen ja muotoilun alalla. Uskomme taiteen voimaan, etsimme rohkeita ratkaisuja kaikessa toiminnassamme ja olemme aktiivisessa vuorovaikutuksessa yleisöjemme kanssa.

Esittelemme vaihtuvia nyky- ja modernin taiteen näyttelyitä, muotoilua sekä kokeellista taidetta. Panostamme kokonaisvaltaiseen elämykseen ja huomioimme kaikki vieraamme. EMMA on osa Näyttelykeskus WeeGeetä. Samalla museolipulla pääsee EMMAn lisäksi Futuro-taloon sekä KAMU – Espoon kaupunginmuseoon. Myös ravintola Cafe Zoceria WeeGee ja museokauppa EMMA Shop palvelevat vierailun aikana.

EMMAn toiminnasta vastaa vuonna 2002 perustettu EMMA-taidemuseosäätiö, jonka hallituksen puheenjohtajana on Saija Äikäs.

Uniikki ympäristö

EMMA on Suomen suurin taidemuseo; näyttelypinta-alaa on 6000 m2. Museo sijaitsee Tapiolassa entisessä Weilin & Göösin painotalossa, jonka suunnitteli arkkitehti, professori Aarno Ruusuvuori (1925–1992). Rakennus on 60-lukulaisen betoniarkkitehtuurin merkkiteos ja maamerkki Espoon Tapiolassa, joka on mäntymetsineen ja avarine nurmineen kuuluisa esimerkki suomalaisesta 1960-luvun modernista puutarhakaupunki-ideologiasta.

Rakennuksen sisätilat ovat saumattomassa yhteydessä Tapiolan luontoon pohjoisen julkisivun suurten ikkunoiden kautta. EMMAn poikkeuksellisen avoimessa ja laajassa näyttelytilassa ei ole kantavia seiniä, vaan kahdeksan massiivista pylvästä kannattavat kattoa ylhäältäpäin. Arkkitehtuuri tuki aikanaan painotalon toimintaa, joka edellytti suurta vapaata tilaa. Nyt tämä tila inspiroi niin taiteilijoita kuin museon asiakkaita, joten tila itsessään on keskeinen osa museon kaikkea toimintaa ja sen identiteettiä.

Taiteen voima

EMMAssa esitetään taidetta, jolla on kyky vaikuttaa ihmiseen ja yhteiskuntaan. Yleisölähtöiset näyttelymme ja produktiomme perustuvat korkeatasoisiin ja monimuotoisiin sisältöihin sekä modernin taiteen, designin ja nykytaiteen väliseen vuoropuheluun. EMMAssa on vuosittain esillä 8-10 näyttelyä sekä laaja ja monipuolinen tapahtumatarjonta.

EMMAlla on kiinteä suhde kahteen merkittävään säätiöön: Saastamoisen säätiöön sekä Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiöön. Säätiöiden kokoelmien esittäminen sekä niihin liittyvät uudet avaukset tarjoavat EMMAn yleisöille ainutkertaisia sisältöjä. Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttelyssä on jatkuvasti esillä uusinta suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta. Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelma on esillä katseluvarastossa, jossa modernin muotoilun klassikoihin voi tutustua omaehtoisesti tutkien ja uutta löytäen. Lisäksi kasvavat kokoelmamme levittäytyvät kaupungille ihmisten iloksi. Taidetta voi nähdä Espoossa mm. metroasemilla, kouluissa ja sairaaloissa.

Tutustu EMMAn strategiaan.

Museon toiminta

EMMA tunnetaan museoalalla aktiivisesta, sitoutuneesta ja rohkeasti uutta luovasta organisaatiokulttuuristaan sekä kehittymisen mahdollistavasta johtamiskulttuurista. EMMAssa tehdään paljon ja meillä on hauskaa! Tutustu museon toimintaan eri osa-alueittain.

Yleisöpalvelut

Tapahtumat ja palvelut rikastavat ja syventävät taidekokemusta. EMMAn yleisöpalveluissa työskentelemme kohtaamisten, keskusteluiden ja taiteen äärellä tapahtuvan vuorovaikutuksen edistämiseksi.

Kehitämme yleisöpalveluissa yhä saavutettavampaa ja elävämpää museota, jossa kohtaamiset taiteen kanssa tuottavat rikkaan kokemuksen. Taide tulee eläväksi tekijöidensä kautta ja siksi EMMAssa taiteilijat ovat näkyvä osa museon toimintaa. Museo osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ajatuksia herättävän ja ajankohtaisen taiteen kautta. Meille on tärkeää, että museo on merkittävä osa Espoon kaupunkikulttuuria, ja että se tarjoaa vuorovaikutteisen oppimisympäristön kaikenikäisille.

Näyttelytoiminta

EMMAssa kohtaat kansainvälistä taidetta ja designia, jotka kuvaavat aikamme ilmiöitä sattuvasti ja tuoreesti ainutlaatuisessa ympäristössä. Luotamme taiteen voimaan sekä taiteilijoiden kykyyn avata uusia näkökulmia ajastamme. Klassikoista tuotamme uutta tutkimusta ja luomme niistä ajankohtaisia tulkintoja.

Rakennamme EMMAn näyttelyt modernin taiteen, designin ja nykytaiteen väliselle vuoropuhelulle. Näyttelyidemme tavoite on tehdä taiteesta merkityksellistä mahdollisimman monelle ja luoda edellytyksiä uudelle taiteelle ja designille. WeeGee-talon moderni betoniarkkitehtuuri sekä laajat näyttelytilat mahdollistavat poikkeuksellisen laajan näyttelyohjelman sekä taiteen kunnianhimoisen esittämisen ja tilalliset elämykset.

Kokoelmatoiminta- ja palvelut

EMMAn kokoelmiin kuuluu suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, modernismia ja designia. Hyödynnämme kokoelmiamme aktiivisesti ja niihin voi tutustua museon tiloissa, eri puolilla Espoota julkisena taiteena ja näyttelyissä ympäri maailmaa.

EMMAn kokoelmat tulevat tutuiksi museossa, mutta ovat myös osa monen arkea julkisissa tiloissa, kouluissa, virastoissa tai kaupungilla. Kokoelmiin tallentuu ainutlaatuisia teoksia sukupolvelta toiselle. Arkistojen aarteet tavoittavat yleisöjä näyttelyissä, tutkimuksissa ja digitaalisesti. EMMA on myös uuden taiteen tuottaja ja monien tilausteosten mahdollistaja. Suuri joukko emmalaisia tekee jatkuvasti työtä löytääkseen parhaat mahdolliset ratkaisut kokoelmien säilyttämiseen ja esittämiseen yleisölle.

Museokauppa EMMA Shop

EMMA Shop tuo elämyksiä Näyttelykeskus WeeGeen kävijöille. Palvelemme verkossa ja paikallisesti houkuttelevana erikoisliikkeenä.

EMMA Shopista löydät parhaat lahjat ystävälle ja itselle, sekä laajan valikoiman tuotteita monen ikäisille muotoilun ja taiteen ystäville. Tarjoamme valikoiman huolella valittuja EMMAn sisältöihin keskittyviä tuotteita ja teemme rohkeita, uudenlaisia tuotteistuksia omatuotantona. Meille on tärkeää kokeilla ja luoda uutta – olla museokauppojen edelläkävijä Suomessa. EMMA Shopin valikoimaan kuuluu Näyttelykeskus WeeGeen kaikkien museoiden näyttelyihin ja kokoelmiin liittyviä tuotteita. Taidekirjallisuuden, laadukkaiden ja ainutlaatuisten korujen ja sisustustuotteiden lisäksi löydät meiltä uniikkeja lahjoja ja tuliaisia kaikenikäisille, myös lapsille. EMMA Shopilla on myös vaihtuvia tarjouksia EMMA-klubilaisille ja Museokortin omaaville.

Markkinointiviestintä

Markkinointiviestinnän tiimi vastaa EMMAn viestinnästä, verkkoviestinnästä ja sosiaalisesta mediasta, mainonnasta, tapahtumamarkkinoinnista, graafisesta suunnittelusta, yritysyhteistyöstä sekä museokaupan toiminnasta.

Kehitämme ja vahvistamme osaltamme EMMAn brändiä ja kokonaisvaltaista museokokemusta erilaiset kohderyhmät huomioiden. Kerromme toiminnastamme monikanavaisesti ja panostamme aktiiviseen vuorovaikutukseen ja läsnäoloon verkossa. Kehitämme jatkuvasti asiakkuuksiamme, ja siksi arvostamme saamaamme palautetta. Haluamme saada luoksemme myös uusia taiteen ja designin ystäviä, niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Markkinointiviestintään liittyvissä asioissa ja yhteistyöehdotuksissa voit olla meihin yhteydessä.

Museotekniikka

EMMAn museotekniikasta vastaa monen teknisen erikoisalan ammattilaisista koostuva tiimi. Työskentelemme näyttelyissä, kokoelmien hallinnassa ja yleisöpalveluiden projekteissa tuodaksemme taiteen esiin yleisöillemme parhaalla mahdollisella tavalla.

Näyttelytuotannoissa museotekniikka toteuttaa taiteilijoiden ja kuraattoreiden visioita suunnittelu- ja toteutusvaiheissa. Kehitämme optimaalisia ratkaisuja taiteen esittämisessä ja olemme taiteilijoiden tukena heidän teoksiensa toteuttamisessa. Kokoelmatyössä vastaamme kokoelmien museaalisesta säilytyksestä ja kuljetuksista. Kehitämme jatkuvasti saavutettavuutta parantavia ratkaisuja niin museon omissa näyttelyissä kuin julkisessa taiteessa.

Konservointi

Konservointi edistää taideteosten säilymistä ja esittämistä sekä nykyisille että tulevaisuuden ihmisille. Tavoitteemme on, että teokset esitetään nyt ja jatkossa taiteilijan tarkoittamalla tavalla.

Konservoimme EMMAn kokoelmissa ja näyttelyissä olevia teoksia ja esineitä sekä konsultoimme museon muita ammattilaisia teosten esittämisessä. Toteutamme vaurioita ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä liittyen teosten käsittelyyn, esilläoloon ja säilyttämiseen. Lisäksi teemme teoksille välttämättömiä korjaavia toimenpiteitä kuten puhdistusta tai rakenteen vahvistusta. Konservointi voi sisältää myös restaurointia, jonka avulla pyritään palauttamaan teoksen alkuperäinen tila.

Yhteistyökumppanit

Yritysten tuki EMMAlle on tärkeää. Espoon kaupunki, yhteistyökumppanimme sekä EMMA Pro -jäsenemme tuovat taidetta espoolaisille, suomalaisille ja kansainväliselle yleisölle.

EMMAn tärkein tukija on Espoon kaupunki.

EMMAlla on kiinteä suhde kahteen merkittävään säätiöön: Saastamoisen säätiöön sekä Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiöön. Säätiöiden kokoelmien esittäminen sekä niihin liittyvät uudet avaukset tarjoavat EMMAn yleisöille ainutkertaisia sisältöjä.

Yhteistyökumppaneitamme ovat A-lehdet, Grano, JCDecaux ja Tikkurila.

EMMA Pro -yritysklubimme jäsenet ovat Vahanen Oy, Innovarch Oy, Medaffcon Oy ja Ratkaisutoimisto Seedi.

Lue lisää yritysklubistamme.

Toimintakertomukset