Teos on viiden Aalto-yliopiston muodin opiskelijan yhteistyössä suunnittelema ja toteuttama. Heidät kutsuttiin luomaan näyttelyyn portaalimainen sisäänkäynti kierrätetyistä vaatteista. Installaatio on tehty Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen lahjoittamista vaatteista. Vuonna 2023 kierrätyskeskukseen lahjoitettiin noin 830 000 kiloa tekstiilejä, joista yli 80 prosenttia päätyi uudelleenkäyttöön.

Vaatteet on asetettu pleksilasin taakse paneeleihin kuin menneiden elämien jälkinä. Nämä vaatteet ovat niin huonossa kunnossa, että niitä ei voi myydä uudelleen kierrätyskeskuksessa. Installaatio tuo esiin muotiin liittyvän jätteen ja kertakäyttökulttuurin, mutta samalla se korostaa myös vähäarvoisten vaatteiden arvoa taideteoksina.

Aalto-yliopiston työryhmä, Muodin oppiaine
Apollo Da Costa Doria, *1999, Suomi
Nhung Huynh, *1996, Suomi
Y Kiili, *1993, Suomi

Kuutti Lemmetyinen, *2000, Suomi

Ruusa Vuori, *1999, Suomi
Ryhmän mentorina: Elina Määttänen

Teos on tuotettu Aalto-yliopiston muodin oppiaineen, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ja EMMA – Espoon modernin taiteen museon yhteistyönä.

Norjalais-etiopialainen muotisuunnittelija ja taiteilija Margaret Abeshu (s. 1991) tutkii afrikkalaisen diasporan* kokemuksia muistojen, materiaalien ja liikkeen kautta. Nkisi-ajajat (2024) teoksissa voi nähdä vaikutteita Italiassa syntyneestä futurismi-taidesuuntauksesta**. Vastoin suuntauksen alkuperäistä ajatusta, Abeshun teokset kritisoivat vauhtia ja länsimaista edistyksen ihannetta. Teoksissa mustat hiukset voivat symboloida sekä poliittista vastarintaa että kauneutta.

Letitetyt hiukset, hiuslisäkkeet, moottoripyöräkypärät ja harkkotiilet ilmentävät Abeshulle kulttuuriin sopeutumisen ja individualismin eli yksilökeskeisen ajattelun välistä jännitettä. Nkisi-ajajien muodon voi nähdä viittaavan sekä afrikkalaisiin naamioihin että futuristiseen kuvastoon. Teokset kertovat mustasta identiteetistä ja elämäntarinoista, joissa ihmiset ovat joutuneet muuttamaan pois kotimaastaan.

* Diaspora tarkoittaa kansan tai etnisen ryhmän hajaantumista alkuperäiseltä asuinalueeltaan eri puolille maailmaa. Se voi viitata myös hajallaan elävään yhteisöön, joka säilyttää kulttuurisia juuriaan.

** Futurismi on 1900-luvun alussa Italiassa toiminut taidesuuntaus ja liike kuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Se halveksi kaikkea vanhaa ja perinteistä ja ihannoi kaikkea modernia, esimerkiksi koneita, tekniikkaa, vauhtia ja sotaa.

Idaliina Frimanin (s. 1991) Kursu-mallisto (2023) kumpuaa hänen sukunsa evakkotarinasta. Toisen maailmansodan aikana Frimanin isovanhemmat joutuivat jättämään kotinsa Karjalassa ja Lapissa. Friman on tutkinut mallistoaan varten esineitä ja vaatteita, joita he ottivat mukaansa pois lähtiessään.

Evakkomatkalle valitut esineet piilotettiin usein ompelemalla ne vaatteiden kätköihin. Frimanin mallistossa vaatteiden kaavoitus perustuu tähän ideaan: kierrätysmateriaaleista valmistettuihin vaatteisiin kätkeytyy helmiä, koruja ja muita asusteita. Niiden paino muokkaa vaatteiden siluetteja odottamattomasti.

Tutkiskellessaan isovanhempiensa kokemuksia Friman pohti samalla, miten perityt traumat vaikuttavat häneen itseensä. Asujensa kautta Friman käsitteli omaa juurettomuuden tunnettaan sekä tunnesidettään esineisiin ja materiaaleihin.

Karjalainen urheilufolklore –mallisto (2024) yhdistää karjalaisen käsityöperinteen ja kansallispuvut nykyaikaiseen urheiluvaatetukseen. Lauri Greis (s. 1991) päätyi mallistossaan kommentoimaan suomalaisten kansallispukujen historiaa isoäidiltään perimänsä Antrean kansallispuvun innoittamana. Mallistossa yhdistyvät kansallispuvun perinteisyys ja näkemys suomalaisista käytännöllisen ja urheilullisen pukeutumisen ystävinä, tuulipukukansana.

Asuissa verkakankaiset hameenhelmat, hunnut ja sykeröpäähineet on yhdistetty sporttisiin raitoihin ja vettähylkiviin anorakkeihin. Suomalaista muoti-identiteettiä luotaava mallisto ylittää sukupuolittuneiden pukeutumistapojen rajat vastalauseena perinteisen muodin normeille.

Sasha Heinsaarin (s. 1997) tyyli työskennellä kiertyy käsityöperinteen ja muotisuunnittelun ympärille. Hän käyttää teoksissaan usein hylättyjä materiaaleja, kuten ylijäämälankaa ja käytettyjä tekstiilejä.

Heinsaar saa asuihinsa vaikutteita slaavilaisista kansantarinoista, joilla on tärkeä rooli ylisukupolvisen perinteen välittäjinä. Kani, omena ja kanan jalat ovat esimerkkejä kansantarinoiden hahmoista ja symboleista, joita hänen asuissaan voi nähdä. Hän muuttaa taruhahmot puettavaan muotoon, virkkaamalla, kutomalla ja tilkuista koostamalla. PERIPETEIA-mallisto (2022) kommentoi nykyistä poliittista ilmapiiriä slaavilaisella kulttuurialueella. Mallisto on samalla Heinsaarin tapa reagoida Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa.

Taiteilija Jeremy Hutchison (s. 1979) kyseenalaistaa valtarakenteita performanssi välineenään. Hän pureutuu taiteessaan kulutuskulttuurin ja kapitalismin ongelmiin.

Arviolta 23,63 miljardia vaatetta päätyy vuosittain käytettyjen vaatteiden markkinoille. Tämä vastaa noin kolmea vaatekappaletta jokaista maapallon asukasta kohden. Suurin osa käytöstä poistetuista tekstiileistä rahdataan Afrikkaan erityisesti Ghanaan ja Nigeriaan. Lähes puolet päätyy jätteeksi kaatopaikoille tai poltettavaksi. Ghanassa näitä länsimaista laivattuja tekstiilejä kutsutaan ´kuolleiden valkoisten miesten vaatteiksi´.

Videoteoksessaan Hutchison muuttuu itse ´kuolleeksi valkoiseksi mieheksi´, globaalin käytettyjen vaatteiden kaupan ruumiillistumaksi. Pukeutuneena Länsi-Afrikan katumarkkinoilta hankittuihin vaatteisiin, tämä ’vaatezombie’ kääntää toimitusketjun toisin päin – hän palaa takaisin tuotannon ja kulutuksen alkulähteille globaalissa pohjoisessa.

Mikä on perinteisten vaatteiden merkitys tulevaisuudessa? Tätä tutkiakseen muotisuunnittelija Duran Lantink (s. 1988) aloitti yhteistyön Pennywafelhuisin yhteisötaiteellisen projektikeskuksen kanssa. Se sijaitsee Middelburgin kaupungin lähiössä, Alankomaissa. Yhteistyöprojekti yhdisti eri kulttuuritaustoista tulevia luovan alan ammattilaisia, jotka omaksuivat Lantinkin tavoitteen noudattaa kestävän kehityksen reunaehtoja.

Näyttelyssä esillä oleva teos on osa sarjaa, joka tutkii eri alueiden pukeutumisperinteitä paikallisista ja globaaleista näkökulmista. Kyyneleen muotoinen tekstiiliveistos on valmistettu käytetystä huivista, vintage-armeijapaidoista, Levi’s 501 -farkuista ja puukengistä.

Made in Pakistan –mallisto (2024) käsittelee Abbas Mandegarin (s. 1999) kokemuksia kivusta ja ahdistuksesta, joita hän koki työskennellessään lapsena Pakistanin vaatetehtaissa. Afganistanista pakolaisena lähtenyt Mandegar vietti lapsuutensa lelujen sijaan ompeluvälineiden parissa. Nykyään Ruotsissa suunnittelijana työskentelevä Mandegar sisällyttää vaatteisiinsa muodin tuotannosta tuttuja välineitä, kuten saksia, nuppineuloja ja ompelukoneen puolia. Mandegar liittää esineet osaksi vaatteita kokemansa vaikeuksien ja niistä selviytymisen merkeiksi.

Geometrinen koristelu viittaa hazarojen, suunnittelijan oman afganistanilaisen heimon, kulttuuriperintöön. Mandegar käsittelee lapsuuttaan ja siirtolaistarinaansa kirjoittamalla ne uudelleen omasta näkökulmastaan. Samalla hänen asunsa tekevät näkyväksi globaaliin pikamuotiteollisuuteen liittyvän inhimillisen kärsimyksen.

Tekstiilitaiteilija Linea Matei (s. 1990) ammentaa romanialais-ruotsalaisesta kulttuuritaustastaan ja kokemuksestaan eräänlaisessa välitilassa olemisesta. Hän haluaa tuoda esiin, miten ihmissuhteet, käyttäytyminen ja kulttuuriset normit vaikuttavat yksilöihin ja yhteiskuntiin.

Tekstiiliveistos kuvaa kahta kehoa, joilla on yhteinen selkäranka. Teoksen hahmot voi nähdä toisiinsa tukeutuvina, mutta myös toisistaan erkaantuvina yksilöinä. Kahteen suuntaan pyrkiminen voi olla myös sisäistä: omat ajatukset ja toiveet voivat joko olla harmoniassa tai aiheuttaa ristiriitaisia tunteita yhteenkuuluvuudesta ja yksinäisyydestä.

Molemmilla kehoilla on kasvot, joissa on peilit. Ne kutsuvat katsojaa pohtimaan, miltä sinun kuvasi näyttää?

Muotisuunnittelija Sinéad O’Dwyer (s. 1991) haluaa tehdä vaatteita, jotka sopivat kaikille vartalotyypeille. Teoksillaan hän haastaa muodin rajoittuneet käsitykset sopivasta koosta, oikeasta väristä ja vammattomuudesta. O’Dwyer suunnittelee vaatteensa istumaan käyttäjänsä todelliselle keholle, eikä vakioidulle ihanteelle.

Näyttelyssä esillä olevat kolme säädettävää asukokonaisuutta viittaavat japanilaiseen shibari-sitomistaiteeseen. Shibari tarkoittaa kaunista sitomista ja siinä yhdistyvät ajatukset hallinnasta ja vapautumisesta. Koristeellinen sidonta palvelee O’Dwyerin periaatetta siitä, että muodin tulisi olla tarkoitettu kaikille vartalotyypeille.

MYLLY (2023) kuuluu teossarjaan, joka tutkii yksilön ja järjestelmien välistä riippuvuutta. Sen nimi viittaa niin kutsuttuun muurahaismyllyyn, jossa joukko muurahaisia eksyy pääryhmästä ja alkaa seurata toisiaan muodostaen eräänlaisen noidankehän. Syntyvä ympyrä voidaan nähdä kuolonmarssina: muurahaiset voivat lopulta kuolla uupumukseen saamatta mitään aikaan.

Paperiannostelijat toimivat jalustana lapsimannekiininukelle, joka on puettu kierrätysmateriaalista valmistettuun liiviin. Teos kommentoi pikamuodin loputonta kulutussykliä ja kysyy, miten katkaista riippuvuuden kehä?

Syntyvyyden säännöstely (2025) on performanssi materiaalien ylikulutuksesta sekä jaetusta maailmankuvasta, missä yksilö tempoilee. Teos käsittelee sitä, kuinka ryhmäkäyttäytyminen voi hallita ihmistä, mutta myös tuottaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hamstraamista kuvataan videossa esimerkkinä riippuvuudesta ja joukkohysteriasta.

Videon esiintyjät ovat pukeutuneet puuvillajätteestä valmistettuihin vaatteisiin, joissa käytetään muun muassa vanhojen t-paitojen suikaleita fossiilimaisine iskulauseineen ja koristeineen. Näin Winther (s. 1991) tuo esiin ompelun ja korjaamisen käytännölliset ja kestävät taidot, jotka usein ajatellaan naisten työksi.

Kuratointi
Ane Lynge-Jorlén, Reetta Kalajo

Projektin johto
Reetta Kalajo, Martta Soveri, Onerva Österberg

Graafinen suunnittelu ja ilme
Milla Rissanen

Tekninen suunnittelu ja toteutus
Jenni Enbom, Kalle Jarva, Miika Kyyrö, Ella Mustaniemi

Valaistus
Lasse Lindfors, Jenni Salovaara

Konservointi
Simo Karvinen

Registrointi
Jenni Enbom, Mereca Victorzon

Näyttelytekstit
Tero Hytönen, Reetta Kalajo, Ane Lynge-Jorlén

Mobiiliopas
Tero Hytönen, Ilari Strandberg

Yleisötyö ja ohjelma
Tero Hytönen, Reetta Kalajo

Opastusten suunnittelu
Riikka Alanko

Asiakaspalvelun suunnittelu
Maija Eränen, Bodil Stenvall

Markkinointiviestintä
Iris Suomi, Helmi Tolonen

Valokuvaus ja dokumentointi
Paula Virta

Palvelumyynti, kävijäkyselyt
Essi Huhtanen

EMMA Shop
Mira Alanko, Salla Engström

EMMAn asiakaspalvelu ja oppaat

Käännökset
Simo Vassinen (english / suomi), Mats Forsskåhl (svenska)

Kiitos
ALPHA
Alusasuliike Siro
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, Tekstiili- ja muotiala
Juni Communications / Fashion in Helsinki Week
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, kulttuurin koulutusyksikkö
Muodin kandidaattiohjelma ja muodin, vaatetuksen ja tekstiilisuunnittelun maisteriohjelma, muotoilun laitos, Aalto-yliopisto
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy

Näyttely on saanut Museovirastolta valtionavustusta