“Minäkö?, oli taiteilija Lotta Mattilan ensimmäinen ajatus. “En ole kuraattori ja kuitenkin minua pyydettiin kokoamaan keramiikkataiteilija Michael Schilkinin teoksia esittelevä näyttely.”

Mattila työskentelee pääasiassa keramiikan parissa ja on keskittynyt eläinhahmoihin. Kuka voisi olla parempi valitsemaan teoksia Schilkinin elämäntyötä juhlistavaan näyttelyyn?

Venäläissyntyinen Schilkin työskenteli Arabian taideosastolla vuodesta 1936 aina kuolemaansa saakka. Siellä hänen töidensä tärkeimmäksi aiheeksi nousivat eläimet. Hän tavoitti taitavasti niiden asennot, liikkeen ja luonteen.

”Mietittyäni tarjousta hetken tajusin, että työskentelytapani tutkia veistosten ja tilan suhdetta voisi sopia näyttelyyn.”

“Se että veistän itsekin eläimiä, saa minut myös katsomaan Schilkinin töitä erityisellä arvostuksella. Halusin näyttää myös museovieraille sen, mitä itse näin.”

Näyttely perustuu Kyösti Kakkosen kokoelmaan ja se on esillä Bryk & Wirkkala -katseluvarastossa. Mattila on suunnitellut myös näyttelyarkkitehtuurin.

“Kun tutustuin tarkemmin Schilkinin töihin, huomasin että vaikka tyylimme on erilainen, töissämme on myös samankaltaisuuksia.”

Koska Mattila itse antaa savelle eläimen muotoja, hän katsoo teoksia erilaisesta näkökulmasta.

”Nämä hahmot saavat mielikuvitukseni laukkaamaan! Katsoessani niitä näen erilaisia luonteita, tempperamenttejä ja tarinoita. Minua kiehtoo mikä on se ratkaiseva asia, joka muuttaa savikappaleen eläväksi hahmoksi.”

Tämä pohdinta näkyy myös näyttelyarkkitehtuurissa, joka esittää eläimet vasten värikkäitä muraaleja, jotka tuovat mieleen muun muassa aavikon, metsän ja talvisen maiseman.

“En halunnut lukita teoksia pölyttyneesti vitriineihin vaan päästää ne vapaina tilaan!”

Intuitiivinen metodi

Mattila ei lähestynyt toimeksiantoa tavanomaisen kuraattorin keinoin. “Myönnän, etten tehnyt paljoa taustatutkimusta.”

Se ei tarkoita, ettei hän olisi paneutunut syvälle Schilkinin työhön. Mattila päätti lähestyä tutkimusta henkilökohtaisella otteella. Hän analysoi omia tunteitaan ja ajatuksiaan, kun hän katsoi kuuluisan mestarin töitä. “Minun tavoitteenani ei ollut tuottaa museovieraalle vain tietoa, vaan auttaa saamaan kävijä kiinni tunteista, joita fantastiset teokset voivat synnyttää.”

Metodi valikoitui, koska Mattila on itsekin tekijä ja hänen asiantuntemuksensa piilee juuri siinä. “Savi on materiaali joka toistaa tekijänsä liikkeet ja tunteen kappaleeseen. Varsinkin henkilö joka tuntee materiaalin pystyy lukemaan näitä kädenjälkiä vielä poltetusta kappaleesta.”

“Voin esimerkiksi nähdä miten kulmikkaiden teosten kohdalla Schilkin on ottanut savimöykyyn käsiinsä ja alkanut paiskoa sitä pöytää vasten.”

Tämän hän toivoo myös katsojan näkevän. “Nämä eivät ole mitään pikkusieviä posliinieläimiä. Nämä ovat ronskeja veistoksia painavine tassuineen ja tuimine katseineen. Toivon ihmisten näkevän miten nämä eläimet voivat kantaa itsensä ylpeydellä!”

Mattilan omat veistokset muodostavat monilajisen joukon. Mukana ovat karhuveljekset, yksityiskokoelmiin kuuluva paviaani, useampi orava ja yksi mäyrä. Mattila kertoo, että kaikki ovat valikoituneet mukaan samasta syystä. Niiden tarkoitus on tukea ja korostaa Schilkinin hienoja töitä. ”Teokseni edustavat minua ja muita katsojia, me olemme kaikki täällä ihailemassa hänen veistoksiaan.”

Yhteys näyttäytyy vahvana. Karhuveljekset edustavat nuoria uteliaita museovieraita. Mäyrä on keskittynyt omaan kokemukseensa. Mattila ei halunnut asettaa eläimiä jalustalle, mutta yksi pollea paviaavi tarkkailee Schilkinin apinateosta syrjästä pikkuruiselta jalustalta. Entäs oravat? Ne kiipeilevät korkeilla pylväillä, kuin metsän puissa, ihaillen Schilkinin töitä.

Kiipeilevät oravat edustavat Mattilan tapaa luoda teoksien ja ripustuksen väläille suhde. Niiden kiipeily kertoo myös siitä, mikä yhdistää hänen ja Schilkinin teoksia: liike ja dynaamisuus.

“Tärkeintä ei ole anatominen todenmukaisuus. Keskeistä on olla liikkeellä ja elävä.”

Tämä artikkeli on tuotettu yhteistyössä Helsinki Design Weeklyn kanssa. Kaikki ajatukset ja sisältö ovat Weeklyn omia. Lue juttu Weeklyn sivuilla.