Maisa Majakka toteutti EMMA Shopiin pikkuilvesten sarjan inspiroituen esillä olevasta näyttelystä

Maisa Majakan pikkuilveksiä © Paula Virta / EMMA
Maisa Majakan pikkuilveksiä © Paula Virta / EMMA

Kuvataiteilija Maisa Majakka on toteuttanut EMMA Shopiin teossarjan. Hän työskenteli EMMAssa ja haki inspiraatiota Michael Schilkin feat. Lotta Mattila -näyttelystä, jossa on esillä sekä Schilkinin että Mattilan tekemiä keramiikkaeläimiä. Lopputulos on sarja keraamisia pikkuilveksiä, jotka ovat nyt myynnissä EMMA Shopissa. Suloisten pikkuilvesten sarja sisältää sekä riipuksia että pienoisveistoksia. Haastattelimme Maisaa projektiin liittyen.

Kuka olet, Maisa Majakka?

Olen 31-vuotias kuvanveistäjä, ja valmistumassa Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi. Asun nelihenkisen perheeni ja romanialaisen rescuekoiramme Mantan kanssa Helsingin Käpylässä. Rakastan kahvia, skumppaa, voileipiä, pitkiä bussimatkoja ja kylpemistä. Kirjoitan ylös kaikki uneni, ja minulla on aina ainakin yksi päiväkirja laukussa.

Taiteilija Maisa Majakan henkilökuva

Mitä olet tehnyt EMMA Shopiin?

Tein 15 veistoksen ja 15 keraamisen riipuksen sarjan Michael Schilkin feat. Lotta Mattila -näyttelyn pohjalta. Sain suunnittelussa ja toteutuksessa hyvin vapaat kädet. Viimeisinä vuosinani taidekoulussa olen keskittynyt omaan taiteelliseen työhöni, ja tämä toimeksianto muistutti viehättävällä tavalla taidekoulun alun avoimia tehtävänantoja.

Maisa Majakka on tehnyt keraamisia pikkuilvesriipuksia EMMAan.

Luonnostelit EMMAssa myytäviä töitäsi nyt esillä olevassa Schilkin feat. Mattila -näyttelyssä. Minkälaista se oli? Mikä näyttelyssä eritoten inspiroi sinua?

Halusin aloittaa projektin työskentelemällä EMMAssa paikan päällä, jotta etäisyys Schilkinin veistosten ja saven luonnostelun välillä ei kasvaisi pitkäksi. Työskentelytapani on noin muutenkin aika paneutuva ja halusin viettää projektia työstäessäni paljon aikaa näyttelyssä. Minulle on tärkeää olla työssäni vilpitön ja koin, että minun täytyy olla aidosti läsnä teosten kanssa.

Vietin EMMAssa kaksi päivää. Piirsin ensin veistoksia näyttelysalissa, jonka jälkeen puhtaasti kopioin Schilkinin kädenjälkeä muovaillen savesta miniatyyrejä minua kiinnostaneista näyttelyn teoksista. Oli todella inspiroivaa jäljentää toisen kuvanveistäjän kädenjälkeä ja huomata ratkaisu kerrallaan, miten hieno ymmärrys Schilkinillä on ollut esimerkiksi eläimen anatomiasta ja kehonkielestä. Hän on ollut todella taitava kuvanveistäjä, liioittelun ja toisaalta karsimisen mestari.

Taiteellisessa työskentelyssäni kiinnostavin ja ehkä jollain lailla yliluonnollisin hetki on se, kun elävää olentoa esittävä veistos saa persoonan. Schilkinin teoksista löytyy lähes kaikista eräänlainen ’sielu’, joka tekee niistä aitoja, moniulotteisia karaktäärejä, enemmän kuin esineitä. Ne tuntuvat olevan läsnä samassa tilassa kanssani.

EMMAssa oleilun jälkeen jatkoin työskentelyä ilvesten parissa omalla työhuoneellani. Siellä osasin antaa oman käsialani tulla vapaammin esiin ja lopulta löysin sen suuripäisen ilveksenpoikasen. Väliin jäi noin kymmenen ilveksen sarja, jossa ilvesten muodonmuutos lukuisine enemmän- ja vähemmän onnistuneine lasitekokeiluineen on nähtävissä. Lopullisiin ilveksiin valitsin matan, kermanvärisen lasitteen, jonka alta käytetyn kivitavaran väri kuultaa. Mustan ja valkoisen lasitteen välissä ilmenevä vaaleanpunainen halo on onnekas vahinko.

Maisa Majakan lyijykynällä piirtämiä luonnoksia Michael Schilkinin teoksista.

Miksi juuri ilveksiä?

Toisena työskentelypäivänä koin eräänlaisen ahaa-elämyksen, kun suurta ilvesveistosta piirrellessäni tunsin, miten se muistuttaa edesmennyttä persialaiskissaamme Romua. Henkilökohtaisen kytköksen löytyminen varmisti valintani minulle, ja menin kiireesti takaisin keittiöön muovailemaan ensimmäisen ilveksen. Kun olin tehnyt sen, tiesin että työni EMMAn tiloissa oli tehty, keitin kahvit ja muovailin vielä muutaman ilveksen lisää.

Olin tosi tyytyväinen siihen, että juuri ilves tuntui oikealta. Halusin tehdä päätöksen intuitiivisesti, mutta olin tavallaan toivonut, että teossarjan esikuvaksi valikoituisi suomalainen eläin. Ideaalitilanteessa olisin valinnut eläimen, jonka sekä Lotta Mattila että Michael Schilkin ovat muovailleet. Karhu ja apina eivät kuitenkaan tuntuneet minusta omilta.

Näyttelyssä on vain yksi ilvesveistos, mutta olen törmännyt Schilkinin ilveksiin aikaisemminkin esimerkiksi hänen julkisissa töissään. Minusta vaikuttaa siltä, että hän veisti kissoja ja ilveksiä mielellään. Teoksista paistaa erityinen ymmärrys kissoja kohtaan. Näyttelyn ilves on 50-luvulta, ja ajattelin työskennellessäni myös 50-luvun pitkäkaulaisia posliinikissoja. Jossakin vaiheessa huomasin, että muovailemani ilvekset muistuttavat lapsuuden leluani, heiluvapäistä 90-luvun Littlest Pet Shop -ilvestä.

7 pikkuilvestä, istuvaa ja makaavaa. Kukin on uniikki ja ilmeikäs.

Mikä on keramiikassa parasta?

Mikä ei olisi parasta keramiikassa… se on täydellinen materiaali. Olen taiteilijana ehdottomasti kolmiulotteisten asioiden tekijä, omien maailmojen muovailija. Muovaileminen sekä rakkaus esineisiin on kulkenut mukanani lapsesta asti. Olen kokeillut taidekouluvuosinani muitakin materiaaleja – valanut pronssia, betonia ja kipsiä, veistänyt puuta ja kiveä sekä 3d-tulostanut. Kaikissa on omat hyvät puolensa, mutta olen aina palannut keramiikan pariin.

Keramiikan laadulliset ominaisuudet ovat lähes vertaansa vailla. Se on kestävää, eikä pitkäkään aika juuri muuta sitä. Vaikka en ole millainenkaan lasitekemisti, olen joka kerta lasituspolttoa purkaessani ihastuksissani siitä asiasta, että saan maalata niin ihanalla asialla kuin lasilla. Keramiikassa kaikki massan ja lasitteiden välillä tapahtuvat reaktiot ovat kemiaa ja tavallaan todella loogisia, mutta silti monimutkaisia yllätyksiä tapahtuu. Kaikki kuitenkin johtuu aina jostakin ja ajoittaisten arvoitusten ratkeaminen on erittäin tyydyttävää.

Kaikkein parasta keramiikassa kuitenkin on sen muokattavuus: saven työstettävyys ja pintakäsittelyjen loputtomat yhdistelmät. Savi taipuu ilmaisuuni auliisti ja yksinkertaisesti, kädenjäljelleni ehdottoman uskollisesti. Se ei vaadi voimaa, vain kärsivällisyyttä ja materiaalin ymmärrystä. Savi voi ottaa minkä tahansa olomuodon, missä tahansa koossa.

Oikeastaan ainoa vaikea asia on jatkuvan jännityksen sietäminen; työskentelytapani keramiikan materiaalien kanssa on hyvin kerroksellinen, ja teokset käyvät uunissa yleensä neljä kertaa ennen kuin ovat valmiita. On ajoittain todella piinaavaa laittaa teos pariksi päiväksi kuumaan laatikkoon voimatta tarkistaa, onko siellä kaikki kuten pitää. Stressinsietokyvyn on oltava kova ja välillä ennen tärkeää deadlinea kiroan sitä, miksi olen koskaan ryhtynyt tähän.

Maisa Majakka työhuoneellaan. Kuva: Milja Salonen

Maisa Majakka © Milja Salonen

Työskenteletkö muiden materiaalien parissa?

Piirrän tusseilla ja maalaan vesiväreillä, kun luonnostelen. Taiteellisessa praktiikassani piirustukset ja maalaukset päätyvät useimmiten osaksi veistoksiani, keramiikan siirtokuvina veistosten pintaan.

Mitä teet seuraavaksi?

Olen tällä hetkellä perustamassa omaa työhuonetta ja siihen liittyy paljon suunnittelutyötä. Yritän esimerkiksi saada apurahaa omalle keramiikkauunille, joka on hyvin kallis, mutta keramiikan materiaalien kanssa tässä määrin työskennellessä pakollinen hankinta.

Työhuonemuuton jälkeen alan rakentaa seuraavaa yksityisnäyttelyäni, joka avautuu Galerie Forsblomin studiossa marraskuussa 2021.

Lue lisää