Ilona Partasen taideteos koristaa työmaa-aitaa Tapiolassa

Erilaisia tuulia kuvaava Ilona Partasen taideteos kiertää Tapiolan keskustassa sijaitsevaa Tuultenristin korttelia. Rakennusyhtiö YIT rakentaa alueelle asuinkerrostaloja sekä toimistorakennuksia. YIT:n ja EMMAn yhteistyöhankkeen tavoitteena on tuoda piristystä kuvataiteen avulla ohikulkijoille ja tuoda taidetta Tapiolaan rakenteilla olevan alueen ja sen asukkaiden keskuuteen.

Rakenteilla olevat asuinrakennukset on nimetty Länsituuleksi, Etelätuuleksi ja Itätuuleksi. Ilona Partasen teoksen lähtökohtana on ollut löytää jokaiselle tuulelle oma luonne, jota korostetaan visuaalisin keinoin. Teoksessa tuulten pyörteisiin yhdistyvät niin erilaiset maisemat ja eläinhahmot kuin arkiset esineet hatuista lippuihin ja veneisiin. Läheinen merellisyys sekä kansantarut ja mytologiat ovat tuoneet vaikutteita visuaalisuuteen. Teos toteutetaan tulosteina alumiini- ja akryylilevyille, jotka kiinnitetään maalattuun työmaa-aitaan.

Teos tulee rakennustyömaalla esillä olonsa jälkeen osaksi EMMA-kokoelmaa, ja osa aiheista päätyy valmistuvien asuinrakennusten sisääntuloauloihin, jonka lisäksi niitä voidaan esittää jatkossa myös muualla Espoon julkisissa tiloissa. Partasen teos on luonteeltaan toisinnettava eli sen elementeistä voidaan teettää tarpeen mukaan myös uusia versioita.

“Yhteistyö tarjoaa EMMAlle mahdollisuuden toimia asiantuntijana hankkeessa, jonka avulla tuodaan korkeatasoista kuvataidetta taidemuseon seinien ulkopuolelle kaupunkilaisten ja ohikulkijoiden keskelle. Lisäksi yhteistyöllä kartutetaan EMMAn kokoelmaa”, iloitsee EMMAn kokoelmista vastaava intendentti Henna Paunu.

Ilona Partanen toimii pääasiassa kuvittajana ja graafisena suunnittelijana, mutta myös työskentely julkisen tilan taiteen parissa on tuttua. Hänen työlleen ominaista on rohkea värinkäyttö, maalauksellisuus ja orgaaniset muodot. Hänen julkisen tilan teoksiaan on nähtävillä mm. Myyrmäen aseman tiloissa yhdessä Multicoloured Dreams kollektiivin kanssa toteutettuna. Hän kuuluu myös Grafian G-REX katutaidekiltaan.

Tapiolan metroaseman sekä bussiterminaalin vieressä sijaitseva YIT:n Tuultenristi-hanke koostuu kahdesta 12-kerroksisesta ja yhdestä yhdeksänkerroksisesta asuinkerrostalosta, yhdestä viisikerroksisesta toimistorakennuksesta sekä asuinrakennuksia palvelevasta paikoituslaitoksesta. Ensimmäisen asuinhankkeen, Asunto Oy Espoon Itätuulen rakentaminen alkoi tänä keväänä. 

Lue lisää