Espoo Museum of Modern Art
Aina esillä
Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttely Dialogeja
Näyttely esittelee ajankohtaista suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta.
Dialogeja-kokoelmanäyttelyn lähtökohtana ovat toimineet teosparit tai -ryhmät, jotka asettuvat vapaaseen vuoropuheluun keskenään. Säätiön viimeaikaisiin hankintoihin painottuva ripustus kannustaa pohtimaan teoksia suhteessa toisiinsa sekä luomaan erilaisia rinnastuksia teosten välille. Näyttely on avoin kutsu dialogiin tai keskusteluun, jossa monenlaiset tulkinnat voivat nousta esiin. Kokoelmanäyttelyyn kuuluu myös mediahuone, jossa esitetään säätiön uusia mediataiteen hankintoja.
Saastamoisen säätiö on taiteen ja tieteen kumppani Suomessa ja maailmalla. Säätiön taidekokoelma on merkittävimpiä suomalaisen ja kansainvälisen taiteen kokoelmia, johon hankitaan jatkuvasti uusia teoksia. Sen perustana on kuopiolaisen teollisuussuvun kotikokoelma 1910-luvulta. Säätiö perustettiin vuonna 1968 edistämään yhteiskuntaa tieteen ja taiteen keinoin, ja se on siitä lähtien tukenut taidekokoelman kartuttamista, säilyttämistä ja esittämistä. Taideteokset ovat Saastamoisen perhesäätiön omistuksessa ja kokoelman sijoituspaikka on EMMA. Kokoelma sisältää nykyään yli 3000 teosta.
Mobiiliopas
Lue taiteilijoista ja teoksista lisää mobiilioppaasta!
Mediahuone
Cao Fei: COSplayers (2004)
15.4.2026–16.8.2026
COSplayers kuvaa nuoria, jotka ovat kasvaneet videopelien maailmassa pienestä pitäen. Teoksessa he pukeutuvat fantasiahahmoiksi ja kulkevat arkisten maisemien halki kuin rinnakkaistodellisuudessa. He seisovat teollisuusalueilla, joutomailla ja kerrostalojen välissä sankareina, jotka ovat eksyneet väärään maailmaan. Teos näyttää, miten alakulttuurit tarjoavat keinon paeta arjen paineita ja ympäristöä, johon ei tunne kuuluvansa. Samalla se paljastaa, miten roolihahmojen kautta jokapäiväinen tila voi hetkeksi muuttua joksikin uudeksi.
Cao Fei on kiinalainen nykytaiteilija, joka tutkii globalisaation, virtuaalimaailmojen ja nuorisokulttuurin vaikutuksia identiteettiin. Hän työskentelee videon, valokuvan, installaation ja performanssin parissa.
Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttelyn korkealaatuisessa, immersiivisellä äänimaailmalla ja 4K-projisoinnilla varustetussa mediatilassa esitellään säätiön uusia mediataiteen hankintoja.
30 teosta Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta
30 teosta Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta -kirja esittelee poimintoja säätiön taidehankinnoista viime vuosilta. Mukana on edelleen taiteensa kautta vaikuttavia, hienon uran tehneitä jo edesmenneitä taiteilijoita, kuten Vivian E. Browne, Lee Lozano ja Leena Luostarinen sekä vahvan tekemisen kynnyksellä tai sen keskellä olevia taiteilijoita, esimerkiksi Emma Jääskeläinen, Berenice Olmedo, Aura Saarikoski ja Thảo Nguyên Phan. Kirja on jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle samannimiselle kokoelmajulkaisulle.
Saatavilla EMMA Shopin myymälästä ja verkkokaupasta!
Kirjoittajat: Ali Akbar Mehta, Camille Auer, Nimco Kulmiye Hussein, Saara Karhunen, Anders Kreuger, Emma Lilja, Aleksandra Oilinki, Vidha Saumya, Seiskan pojat, Sanna Tirkkonen
Graafinen suunnittelu: Tom Backström
Valokuvat: Ari Karttunen & Paula Virta / EMMA