Laura Kokkonen: Kuvaat teoksissasi usein ihmisen sisäistä kamppailua, tiivistynyttä tunnetilaa tai eettisen valinnan hetkeä. Hahmoja on aikaisemmissa teoksissasi ollut yleensä yksi tai kaksi. Nyt teoksessa Ethology of a Man esiintyy lähes 20 henkilöä.

Juhana Moisander: Olen aiemmin teoksissani käsitellyt paljon kiusausta – miten yksilö taittuu valinnoissaan hyvään tai pahaan. Uusi teos alkoi syntyä, kun pohdin, miten ympäristö ja ryhmäpaine vaikuttavat yksilön moraalisiin valintoihin.

Visuaalisesti uusi teoksesi pohjautuu vanhaan maalaustaiteeseen. Miksi juuri 1500–1600-lukujen barokkimaalaustaide valikoitui referenssiksi?

Olen aina tykännyt Caravaggion maalausten valon ja varjon suhteesta. Tähän teokseen otin sen visuaaliseksi referenssiksi, kun mietin, miten ihmisjoukkoa on kuvattu taidehistoriassa ”oikeaoppisesti”: missä on jännite ja mikä tekee ryhmästä visuaalisesti mielenkiintoista katsoa. Tutkin alttaritauluja ja ihmismassoja niissä, en niinkään teemaa, joihin maalaukset pohjautuvat. Ihmisten välinen suhde näissä teoksissa on aina sellainen, että joukko kokoontuu keskushahmon, kuninkaan tai Jeesuksen ympärille. Aloin miettiä, miten sellaisen kuvakielen saisi tuotua tilaan. Minua kiinnostaa aina, miten teos liittyy ympäröivään arkkitehtuuriin ja miten vuorovaikutus katsojan kanssa syntyy. Käytin joitain taidehistoriallisia viitteitä, mutta pyrin siihen, että vaikka kuvastossa on jotain tunnistettavaa, mikään yksittäinen teos ei tule mieleen.

Käsittelet teoksessa sitä, miten ihmismassa toimii ja mikä on yksilön rooli joukossa.

En ole sosiaalipsykologi, mutta minua kiinnostaa yksilölle ryhmätilanteessa tapahtuva epäyksilöllistyminen. Se tilanne, jossa ympäröivän yhteiskunnan tai ryhmän arvot alkavat hiljalleen vaikuttaa omaan arvomaailmaan ja lopulta yksilö sulautuu osaksi joukkoa.

Millaisia joukkoja tarkoitat ja miten ne toimivat?

Ihmisiä tuo yhteen esimerkiksi kirkko, mielenosoitus tai konsertti. Tällainen ryhmä on aina väliaikainen – se kokoontuu ja hajoaa. Ihmisjoukko tiivistyy ja yksilö yhdistyy osaksi jotain itseä suurempaa. Tilanne saavuttaa kulminaatiopisteen, jonka jälkeen kaikki taas hajoavat hiljalleen omiin koloihinsa. Toimiakseen joukko tarvitsee kiintopisteen, jonka kautta yhteinen viesti tai yhdessäolon syy kanavoituu.

Epäyksilöllistymisen myötä yksilö pystyy suurempiin tekoihin kuin itsenäisesti, esimerkiksi uhrautumaan toisen puolesta saadessaan joukosta voimaa. Olen itse kuitenkin miettinyt eniten epäyksilöllistymisen varjopuolta: hetkeä, jolloin yksilön vastuu omista teoista sammuu. Ympäristö määrittelee normin ja voi sammuttaa yksilön oman moraalisen ja eettisen äänen. Se mahdollistaa hirmuteot. Esimerkiksi, ihan tavalliset ihmiset osallistuivat holokaustin toteuttamiseen.

Mikä merkitys on sanomalla, joka kokoaa ryhmän yhteen?

Meitä manipuloidaan sisältöjen kautta, mutta sillä ei lopulta ole kauheasti merkitystä mikä se sisältö on. Enemmän on kyse suggestiosta tai mielikuvan luomisesta, kun jokin tietty vaalilause, kuva tai symboli toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä luo neuroverkkoja, jotka voivat yhtäkkiä koskettaa hyvin suurta joukkoa ihmisiä. Kyseessä voi olla niin jonkin tuotteen markkinointi kuin vaikkapa poliittinen sanoma, jossa luodaan kielteinen mielikuva toisesta ihmisestä tai ihmisryhmästä.

Olet viitannut joukkosielun käsitteeseen. Mitä se tarkoittaa?

Joukkopsykologiaa alettiin pohtia 1800-luvulla, kun jumalan merkitys väheni ja huomio keskittyi enemmän ihmiseen ja esimerkiksi siihen, miten mieli toimii. Minkälainen on ihmisen viettitoiminta ja sen syyt, mitä vieteistä seuraa? Joukkoja on hallittu psykologisesti tietysti paljon varhaisemminkin historiassa. Joukkosielu-sanaa alkoi käyttää ranskalainen sosiologi Gustave le Bon (1841–1931), joka kirjoitti Joukkosielu-kirjassaan ryhmien psykologiasta, kylläkin myös rasistisesta rotuopin näkökulmasta. Se oli tietääkseni ensimmäinen kirjattu katsaus, jossa yritettiin purkaa ihmisen ryhmäkäyttäytymistä. Sekä Hitler että Mussolini ovat lukeneet le Bonin teorioita joukon hallinnasta ja siitä, miten ihmiset käyttäytyvät sota-aikoina. Johtajan malliesimerkkinä le Bon käytti Napoleonia. Johtajan pitää uskoa omaan sanomaansa, niin hän saa joukon hullaantumaan. Kun mielikuva on levinnyt, ei ole enää niin väliä minkä valheen syöttää, ja ihminen alkaa käyttäytyä kuin lammas. Kun yksi lähtee juoksemaan pakoon, muut menevät perässä. Yksilö sulautuu osaksi joukkoa, ja johtaja ja ryhmä vaikuttavat enemmän kuin yksilön oma tahto. Myöhemmin esimerkiksi Sigmund Freud tutki le Bonia ja löysi tämän ajatuksista paljon korjattavaa. Samoin teki Elias Canetti kirjassaan Joukko ja valta.

Joukko siis tarvitsee muodostuakseen jonkin yhdistävän sanoman ja johtohahmon. Milloin joukko hajoaa?

Joukko hajoaa, kun sen energia hajoaa – johtaja on piesty vallasta, sota on ohi, tiivistyminen on saavuttanut huipennuksensa, ja joukon koossapitävä syy katoaa, eikä sillä ole enää polttoainetta. Pikkuhiljaa kaikki on loppu. Musiikki loppuu tai kirkonkellot alkavat soida.

Median vaikutus ryhmäkäyttäytymiseen on nykyään hyvin erilainen kuin ennen. Tekoäly ja massadatan hyödyntäminen tuovat joukkopsykologiaan ihan uuden ulottuvuutensa.

Mielikuvavaikuttamisen keinot on aina olleet olemassa, mutta nyt ne ovat hyvin spesifejä ja levittyvät laajalle. Kaikki markkinointi voidaan räätälöidä ja kohdentaa, kun on tarpeeksi datamassaa, jota tekoäly tuottaa ja laskee. Pohjimmiltaan ihminen on kuitenkin biologinen olento, eläin, johon pystyy vaikuttamaan tietyin keinoin, ja jonka mielikuvia pystyy ohjaamaan. Vaikka käytämme tietokoneita ja älylaitteita, silti meitä määrittävät ihmisinä aivojemme biologiset neuroverkot, jotka toimivat tietyllä tavalla. Ihmisen geneettinen jälki on niin pitkä, että se millaiseksi evoluutio on meidät muokannut, ei pyyhkiydy hetkessä pois. Biologisen evoluution näkökulmasta nykyaika on lyhyt. Luulen myös, että pohjimmiltaan nämä käytösmallit ovat ihmislajille universaaleja, vaikka kulttuurisia eroja voi olla sen perusteella onko eletty esimeriksi kaupunkiyhteisössä vai maaseudulla.

Nykyään jokainen kohtaa koko ajan älyttömän määrän ärsykkeitä, mennään mielikuvien varassa vietillisesti ja keskittymiskyky on heikentynyt. Tietyllä tavalla ihmisen reagoiminen on mennyt primitiivisempään suuntaan. Mainonnassa sitä, miten ihmiseen vaikutetaan, on tutkittu jo pitkään. Nyt esimerkiksi Trumpin vaalikampanjan trollitehtaissa tällaista vaikuttamista on tehty laajemmassa ja vaarallisemmassa mittakaavassa. Hyvällä koulutuksella ja medialukutaidolla on jonkin verran merkitystä, mutta valvontamediakoneisto tarjoaa silti aika pelottavia skenaarioita. Ennen massapsykologian ymmärtämisen antama pääoma on ollut henkistä, nyt ihmisiä koskeva massadata on ihan konkreettista kauppatavaraa. Samaan aikaan ääriliikkeiden määrä on kasvanut, kaipuu vahvaan diktatuuriin kukoistaa.

Kosketus toisen maailmansodan kauhuihin ja totalitarismiin alkaa olla kaukana.

Suora muistijälki alkaa haalistua, eikä sodasta ole enää omia kokemuksia. Ihminen näyttäytyy aika tahdottomana tästä perspektiivistä käsin. Meissä kaikissa on ihmisen ambivalenssiluonne – ydinkysymys kai on, että seuraako massaa vai harkitseeko itse ja miten pitkälle moraali kantaa. Ja missä vaiheessa se taittuu, ja alkaa tehdä hirveitä tekoja eikä koe olevansa enää vastuussa niistä.

Toisaalta ryhmäpaine mahdollistaa myös hyvän tekemisen: jos kaikki päättäisivät istuttaa puita… Se riippuu siitä viestistä, mitä välitetään.

Teos Ethology of a Man on toteutettu AVEK – Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen ja EMMAn yhteistuotantotuella.

Katso video siitä miten Juhana Moisanderin teos Ethology of a Man syntyi.