Mobiiliopas Särkyvää-näyttelyyn

Särkyvää-näyttelyn tausta-ajatuksena kulkee japanilainen perinne, kintsugi, jossa särkyneen keraamisen esineen osat liitetään toisiinsa uudelleen kullalla tai muulla metallilla. Rikkonaisuutta ei peitetä, vaan sitä kohtaan luodaan uusi suhde. Kintsugi on tässä yhteiskunnallinen vertauskuva. Murtuma voi olla merkki uudesta. Kuinka saamme palaset koottua uudeksi, kestäväksi rakenteeksi?

Kahdentoista taiteilijan ja kahden taiteilijaryhmän teokset purkavat keramiikkataiteen keinoin menneen ja tulevan risteyskohtaa, jota leimaavat ympäristöhuoli ja sosiaalisten rakenteiden murros. Savi materiaalina liittyy erityisellä tavalla ihmiskunnan historiaan ja samalla tuntuu vastaavan siihen, mitä juuri nyt tarvitsemme: yhteyttä, läsnäoloa ja käsillä tekemistä.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamon kanssa. Taiteilijavalinnat tehtiin Ornamon jäsenille suunnatun avoimen portfoliohaun perusteella.

Kaikki mobiilioppaan kuvat © Ari Karttunen/EMMA

Priska Falin & Helen Felcey: Vierellä (2021)

Vierellä, 2021. Installaatio, poltetut ja polttamattomat keraamiset pikkukivet, video.

Kehon kokemus ja aistien käyttäminen ovat Priska Falinin (s. 1980) ja Helen Felceyn (s.1979) kolmiosaisen projektin lähtökohtia. Vierellä on näyttelyssä koettava installaatio, joka tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiselle muovaamalla ja tunnustelemalla savisia pikkukiviä. Esillä olevia kiviä ovat olleet valmistamassa Espoon Karakallion koulun kahdeksannen luokan valinnaisen kuvataiteen ryhmät. Kaikille avoimissa Pikkukivitehdas -pajoissa tehdään keraamisia pikkukiviä. Ne järjestetään WeeGee-talon pihalla syksyllä 2021. Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus koko näyttelyn ajan osallistua verkossa Oleilla-työpajaan. Verkkomateriaali sisältää tietoisen läsnäolon ja tekemisen tehtäviä, joilla tutkitaan omia aistikokemuksia ja tapoja eri materiaalien kanssa olemiseen.

Matias Karsikas: Kanto (2021) ja Oksa (2021)

Kanto, 2021. Puu, lasitettu keramiikka, suupuhallettu lasi. Oksa, 2021. Puu, lasitettu keramiikka, suupuhallettu lasi.

Matias Karsikkaan (s. 1989) teoksissa on yhdistelty useita eri materiaaleja kuten keramiikkaa, lasia ja puuta. Puu on luonnosta löydettyä, jo valmiiksi muotoonsa hioutunutta. Näistä aineksista taiteilijan käsissä syntyy värikylläisiä teoksia, jotka voivat näyttää aivan muulta kuin keramiikalta. Lopputulos sijoittuu jonnekin elävän ja keinotekoisen välille. Materiaali ja sen ominaisuudet itsessään kiehtovat Karsikasta. Hän pyrkii säilyttämään niiden oman luonnollisen olomuodon ja yhdistämään siihen luontevasti oman kädenjälkensä.

Veera Kulju: Hiljaisuuden äänet (2018) ja Sulautua (2021)

Hiljaisuuden äänet, 2018. Video. Sulautua, 2021. Kudottu tekstiili ja käsin muovattu posliini.

Veera Kuljun (s. 1975) teos Hiljaisuuden äänet käsittelee isoja kysymyksiä: Keitä me olemme ja mistä me tulemme? Miten kommunikoida ja välittää tunteita? Videolla näemme aurinkoisen lehtometsän, kuulemme lintujen liverryksen ja tuulen suhinan. Siirrymme sisätiloihin ja mukaan tulee shamanistisesti elehtivä tanssija. Hänellä on yllään taiteilijan kutoma asu, johon on kiinnitetty pieniä heliseviä valuposliinisia osasia. Palaamme metsään, jossa on tullut ilta. Videon rinnalle Kulju on valmistanut uuden, tekstiiliä ja keramiikkaa yhdistävän Sulautua-veistoksen.

Nathalie Lautenbacher: Palautuminen (2021)

Palautuminen, 2021. Polttamaton savi, video.

Nathalie Lautenbacherin (s. 1974) teoksessa Palautuminen jotain on mennyt pahasti pieleen. Taiteilija on koonnut juhlakattauksen polttamattomasta savesta valmistetuista astioista ja täyttänyt ne vedellä. Astiat ovat tuhoutuneet veden vaikutuksesta ja sitten kuivuneet. Lautenbacher on käyttänyt kattaukseen omalle tuotenimelleen suunnittelemiaan käsintehtyjä astioita. Vaikka Palautuminen käsittelee peruuttamattoman hajoamisen lohduttomuutta, on Lautenbacher sanonut omien astioidensa tuhoutumisen tuntuneen kiehtovalta, koska tapahtumien kulkuun ei enää voinut vaikuttaa.

Piia Lieste: Hajota (2021)

Hajota, 2021. Kotimainen punasavi, sahanpuru ja terrakotta.

Piia Liesteen (s. 1979) teos sijaitsee näyttelykeskus WeeGeen takapihalla luonnon armoilla. Kotimaisesta punasavesta valmistetuista kirjaimista muodostuu sana disintegrate, joka tarkoittaa hajoamista. Osa savikirjaimista on poltettu keramiikaksi, osa on jätetty polttamatta. Polttamattomat kirjaimet hajoavat ja katoavat vaihtuvien vuodenaikojen mukana. Neljä poltettua keraamista kirjainta, d, i, r ja t, hajoavat hitaammin, mutta katoavat nekin lopulta. Monimerkityksinen sana dirt viittaa sekä maahan, multaan, tomuun että likaan.

Tiia Matikainen: Pölynkerääjä I−III (2021)

Pölynkerääjä I−III, 2021. Käsinrakennettu keramiikka, apumuotit.

Tiia Matikaisen (s.1975) Pölynkerääjä-veistoksissa on kuvattu laskostuneen kankaan alle peittynyt ja kumaraan painunut ihmismäinen hahmo. Taiteilijaa kiinnostavat mytologiat ja pyhät kuvat sekä elämän mystinen, selittämätön puoli. Veistosten lähtökohtana ovat olleet muun muassa mörköhahmot ja Rooman hautausmaiden surupatsaat.

Meri Oivo: Hauras (2021)

Hauras, 2021. Valu- ja käsinrakennustekniikalla valmistettu posliini, paperikuitu, teräs.

Hauras koostuu lukuisista herkistä posliininkappaleista. Meri Oivo (s. 1984) on valmistanut ne itse kehittämällään valu- ja käsinrakennustekniikalla, jossa materiaalin särkymät ja vääntymät saavat näkyä. Osien muoto on peräisin luonnosta. Näemme niissä muun muassa sienirihmastoa, oksistoa, koralleja, saniaisia ja kolmiulotteisia kuurankukkia. Hauraan maiseman muodot tuntuvat kasvavan suoraan näyttelytilan lattiasta ja seinistä. Myös valolla ja varjoilla on tärkeä rooli tilan muodostumisessa.

Matteo Pennacchio: Samaan aikaan (2021) ja sarjasta Jäljet (2021)

Samaan aikaan, 2021. Valettu ja lasitettu posliini. Sarjasta Jäljet, 2021. Kierrätetty savi, lasite, kaiverrus.

Matteo Pennacchion (s. 1983) Samaan aikaan -teoksen posliiniset, ohjuksen muotoiset veistokset kuvaavat maailman aseellisia konflikteja – erityisesti niitä, jotka jäävät uutispimentoon. Teos pohjautuu Uppsalan yliopiston rauhan ja konfliktien tutkimuksen laitoksella tehtyyn tutkimukseen. Voit tutustua aineistoon täällä.

Jäljet-sarjan keraamisissa reliefeissä puolestaan lähtökohtana ovat olleet satelliittikuvat, joissa on nähtävissä ihmisen toiminnan kuten hakkuiden, teollisuuden tai rakentamisen vaikutus maan pintaan.

Pennacchion teokset kuvaavat selkeällä ja kiteytyneellä tavalla suuria maailmanlaajuisia ongelmia, jotka saattavat olla hankalasti käsitettäviä.

Maria Punkkinen: Kosketa minua – näe minut (2020)

Kosketa minua – näe minut, 2020. Valettu posliini, lämmitin.

Maria Punkkisen (s. 1983) veistos näyttää etäältä katsottuna klassiselta torsolta. Pinnan lähempi tarkastelu kiinnittää huomion yksityiskohtiin, jotka kertovat veistoksen valmistustavasta. Taiteilija on 3D-skannannut oikean ihmiskehon ja sitä kautta syntyneestä tiedostosta on jyrsitty malli, josta on tehty muotti. Muottiin on lopulta valettu itse keramiikkateos. Valmiissa teoksessa erottuvat jäljet, kuten skannauksen virheet. Teoksen varsinainen aihe on yksinäisyys. Samaan tapaan kuin teoksen yksityiskohdat, myös yksinäisyys saattaa paljastua ulkopuoliselle vasta lähemmäs kurkottamalla.
Tätä teosta saa koskettaa.

Outi Savolainen: Toivo (2021)

Toivo, 2021. Valusavi, kerroslasitettu keramiikka.

Outi Savolainen (s. 1972) on käsitellyt keraamisissa teltanmuotoisissa veistoksissaan suojaa ja suojattomuutta. Teltta on väliaikainen asumus, ja telttakylä muistuttaa poikkeustilasta ja kriisistä. Keramiikan ominaisuudet, kuten hauraus ja lasitteen säröt, syventävät mielikuvaa väliaikaisuudesta ja hajoamisesta. Teos on valmistettu valusavesta muottiin ja telttamuodon on annettu repeillä muotista irrotettaessa. Valmis, poltettu keraaminen veistos on kuitenkin pysyvä ja maatumaton.

Caroline Slotte: sarjasta Jäljitys (2019)

Sarjasta Jäljitys, 2019. Käytetty keramiikka edelleen työstettynä.

Caroline Slotte (s. 1975) työstää teoksissaan vanhoja astioita uuteen muotoon. Jäljitys-sarjan teoksissa materiaalina ovat koristeellisesti kuvitetut keraamiset lautaset. Hän käsittelee astioita hienovaraisesti hiekkapuhaltamalla, jolloin jotakin katoaa ja jäljelle jäänyt näyttäytyy uudessa valossa. Samalla kun koristeiden tarinat muuttuvat, myös itse esine saa uuden merkityksen. Taiteilija muuntaa tarpeettomaksi jääneen esineen taideteokseksi.

Katie Spragg: Katukiveyksen erämaa (2016), Niityllä (2016) ja Juusto käy siniseksi (2018/2021).

Katukiveyksen erämaa, 2016. Pysäytyskuva-animaatio, poltettu posliini, katukiveys.

Katie Spraggin (s. 1987) animaatiot palauttavat mieleen luonnon tarkkailun ihmetyksen ja ilon. Teoksissa heinät kasvavat kohisten niin niityllä kuin pienestä betonin halkeamastakin. Animaatiot on tehty pysäytyskuvatekniikalla ja savea muovaamalla. Poltettu keramiikka mielletään yleensä pysyvänä ja muuttumattomana materiaalina, mutta Spraggin teoksissa savi rinnastuu kasveihin ja tuo siten esille aineen elävän ja mukautuvan luonteen.

Irma Weckman: EXIT (1999/2021) ja Kultainen ovaali (2021)

EXIT, 1999/2021. Viisiosainen tilateos, uurnat keramiikkaa (maakuoppapoltto ja raku), lasivitriineissä maa-aines, simpukkakotilot sekä orgaaniset materiaalit (ruusut, kallat ja leipävilja vehnä), metallikehikot ja liimapuulevyt.

Irma Weckmanin (s. 1946) teoskokonaisuus on tehty alun perin jo vuonna 1999. Teoksessa Weckman tuo yhteen uurnat ja luonnonmateriaalit. Exit Terra ja Exit Mare ottavat kantaa luonnon puolesta. Loput kolme edustavat rakkauden eri lajeja: Exit Agape henkistä, Exit Eros fyysistä ja Exit Storge käytännöllistä rakkautta. Materiaalin eli saven kautta Weckman kuvaa elämän rajallisuutta, kaiken katoavaisuutta, luopumista ja kuolemaa. Vastavoimana uurnien yllä katossa roikkuu Kultainen ovaali, maailman luomisen ja ikuisen elämän symboli.

Working with Soil -ryhmä

Kriittisesti uhanalaiset lajit, 2020−2021. Luonnontieteelliset lajinäytteet, maanäytteet ja maanäytteillä maalatut koepalat, makkaratekniikalla käsinrakennettu suomalainen punasavi, maalaus savilietteillä ja eri puolelta Suomea kerätyillä maanäytteillä.

Working with Soil -ryhmä: Özgü Gündeşlioğlu (s. 1985), Catharina Kajander (s. 1945), Riikka Latva-Somppi (s. 1969) ja Maarit Mäkelä (s. 1961).
Working with Soil on työryhmä, joka tutkii ihmisen suhdetta maaperään. Ryhmän jäsenet ovat keramiikkataiteilijoita, jotka työskentelevät monialaisesti muotoilun, taiteen ja tieteen keinoin. Working with Soil -ryhmä kerää paikallisia maa-aineksia, analysoi ne saasteiden määrittämiseksi ja käyttää niitä materiaalinaan. Näin ihmisen ekologiset vaikutukset eri alueilla tulevat esiin. Ryhmä tutkii myös lajien uhanalaistumista, ja keramiikan traditioiden tulkinta on heidän teoksissaan tärkeässä osassa. Nyt he jatkavat työtään tutkimalla espoolaista maaperää.

Kriittisesti uhanalaiset lajit (2020−21)
Maayhteisöön kuuluu kasvien, hyönteisten, sienirihmastojen ja mikrobien lisäksi myös ihmiset. Esteettisesti kokevina olentoina arvotamme korkeammalle muunlajiset, jotka ovat kookkaita, nopeita, värikkäitä, söpöjä tai muuten näkyviä. Tästä syystä pienten ja vaatimattoman näköisten lajien suojelutarve voi saada vähemmän huomiota. Tällaisia kriittisesti uhanalaisia lajeja kuten outorääpetylppö ja ryytimantumukula on maalattu näkyviksi ruukkujen pinnoille.

Taiteellinen tutkimusprojekti paikallisesta Espoon maaperästä (2021− )
Savenvalajat ovat tuhansien vuosien ajan käyttäneet materiaalinaan paikallista maata. Maa ei ole staattinen materiaali, vaan muuttuu luonnon ilmiöiden ja ihmisen toiminnan myötä. Tutkimalla paikallisen maaperän materiaalisuutta keraamikon kokemusperäisen tiedon kautta, pyrimme ymmärtämään paremmin näitä muutoksia ja rooliamme maayhteisössä. Taiteellinen tutkimus ei hae yksiselitteisiä vastauksia vaan pyrkii haastamaan ajattelua ja etsimään kysymyksiä.