Espoo Museum of Modern Art
Mobiiliopas Ulla Wiggen: Passage -näyttelyyn
Ulla Wiggen: Passage esittelee ruotsalaisen taidemaalarin Ulla Wiggenin (s. 1942) maalauksia hänen yli 60 vuotta kestäneen uransa varrelta. Kuvaavaa Wiggenin uralle ovat selkeät ja samalla yllättävät siirtymät aiheesta toiseen. Hänen teoksissaan nähdään myös eräänlaisia siirtymiä ja läpikulkuja, joissa katse tarkentuu kuvattavan kohteen sisään ja jälleen takaisin ulos päin. Näyttelyn nimi viittaa myös esillä olevaan maalaukseen Passage (Siirtymä).
Wiggenin uran alkuvuosina 1960-luvulla häntä kiinnostivat erityisesti elektroniikka. Seuraavaksi hän ryhtyi maalaamaan henkilökuvia, ja näiden jälkeen tarkkoja kuvauksia ihmisten sisäelimistä. 2010-luvulla Wiggen teki kansainvälisen läpimurron ja nousi laajemman yleisön tietoisuuteen Iiris-maalauksillaan.
Ulla Wiggen lähestyy aiheitaan viileän realistisesti ja käyttää maalauksissaan usein hillittyä väriasteikkoa. Hänen teoksensa ovat tarkkoja ja tarkoituksella etäännytettyjä kuvauksia kohteistaan. Aiheidensa ja yksityiskohtaisuutensa puolesta ne kuitenkin herättävät pohdintoja ihmisen olemassaolosta, kehosta ja mielestä.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Kasselin Fridericianumin ja Västerås konstmuseumin kanssa. Fridericianumissa oli esillä Ulla Wiggenin näyttely Outside / Inside keväällä 2024, ja vuonna 2025 näyttely siirtyy EMMAsta Västeråsiin.
Lue näyttelyn teemoista
Anatomia
1960-luvun teknologisen kehityksen murroksessa Ulla Wiggen tuli tunnetuksi piirilevyjä ja elektronisia komponentteja kuvaavista maalauksistaan. Hän oli yksi ensimmäisistä uraauurtavista taiteilijoista, jotka tutkivat taiteessaan juuri tietokoneita ja konekulttuuria. Lähdemateriaaleina Wiggen käytti laitteiden osia ja tietokonelehtien valokuvia, joista hän järjesti omia sommitelmiaan. Digitaalisen teknologian mullistus näkyi myös musiikin kehityksessä. Ruotsissa elektronisen musiikin suuntausta edusti muun muassa Fylkingen-järjestö, jota johti säveltäjä ja muusikko Knut Wiggen. Järjestön, ja tulevan aviomiehensä Knutin, kautta Ulla Wiggenille avautuivat uudenlaiset aiheet ja taidemaailma laajemmin.
Ulkopuolella
1960-luvun lopulla Ulla Wiggen ryhtyi kuvaamaan elektroniikan sisäosien sijaan laitteiden ulkopuolta. Teosten taustalle ilmestyi taivas ja pian maalausten kohteeksi vaihtuivat ihmiset. Pienestä valokuvasta maalattu sfinksiaiheinen teos toimi sysäyksenä henkilökuvien tekemiseen. Ensimmäisessä henkilökuvassaan Wiggen kuvasi itseään katse suunnattuna alaspäin. Hän maalasi akvarelleilla ja akryylimaaleilla henkilökuvia sekä läheisistään että tilauksesta kolmenkymmenen vuoden ajan. Taiteilija Öyvind Falströmin innoittamana Wiggen oppi käyttämään uransa alussa maalaamisen apuvälineinä kameraa ja kuvien projisointia. Fahlström opettikin, että kaikki mikä helpottaa työtä, on sallittua.
Sisäpuolella
Wiggenin kiinnostus kuvata maalauksissaan ihmiskehoa ja sen sisuksia vahvistui 1970-luvulla. Aihe jäi kuitenkin toteuttamatta, sillä Wiggen aloitti uran psykoterapeuttina, jona hän toimi aina 2020-luvulle asti. Terapiatyön ohella hän maalasi satunnaisesti. 2010-luvulla hän palasi säännöllisen maalaamisen pariin, ja ajatus sisäelimien kuvaamisesta heräsi uudelleen. Wiggen perehtyi aiheeseen tutustumalla eläinten raatoihin ja lääketieteelliseen kirjallisuuteen. Maalaukset eivät kuitenkaan ole realistisia kuvauksia. Elimet on irrotettu oikeilta paikoiltaan tai yhdistetty mielikuvituksellisesti, aivan kuten elektroniikan osaset hänen uransa alkuvaiheen tuotannossa.
Siirtymä
2010-luvulla Ulla Wiggenin ilmaisu muuttui asteittain pelkistetymmäksi. Sisäelimien kuvat irtaantuivat taustastaan ja lopulta neliönmuotoisesta alustastaankin. Vuodesta 2016 lähtien Wiggenin aihepiirinä ovat olleet aivot ja silmät, viime vuosina pelkästään pupillit ja iirikset. Teknisesti vaativat Iiris-teokset ovat numeroituja, ja uusimmat maalaukset kantavat myös iiriksen omistajan nimen. Koko uransa ajan Wiggen on tutkinut ihmisiä ja laitteita joko sisältä tai ulkoa. Iiris-teoksissa hän tarkastelee siirtymää ulkoisen ja sisäisen maailman välillä.
Katso taiteilijan videomuotokuva EMMA Zonessa
→ www.emmazone.fi ←
EMMA Zone on digitaalinen koti EMMAn sisällöille. Sivustolta löydät monipuolisia taiteeseen, muotoiluun ja museon toimintaan liittyviä sisältöjä neljältä eri vyöhykkeeltä: EMMAn kulissien takana, Ajattelun aiheita, Lasten taidekysymykset ja Pinnan alla kuplii.
EMMA Zone – aina avoinna taiteelle!