Espoo Museum of Modern Art

Taidetestaajat

Taidetestaajat © Paula Virta / EMMA

Taidetestaajat on valtakunnallinen kulttuurikasvatusohjelma, joka kutsuu kaikki Suomen kasiluokkalaiset taide-elämysten pariin. EMMAssa oppilaat pohtivat, miten taide vaikuttaa meihin ja miten taiteen avulla voi vaikuttaa.

Museovierailun aikana nuoret tutustuvat lähemmin yhteen teokseen Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta sekä tapaavat teoksen tehneen taiteilijan. Kokemansa ja näkemänsä pohjalta nuoret tekevät julistuksen heille tärkeästä asiasta.

EMMAssa käy lukuvuoden aikana 1400 kahdeksasluokkalaista Helsingin, Vantaan ja Kirkkonummen kouluista. Taidetestaajat-hanke kokonaisuudessaan takaa kaikille noin 60 000 Suomen kahdeksasluokkalaiselle heitä varten suunnitellun kulttuurielämyksen.

Taidetestaajat on Suomen kulttuurirahaston, Svenska Kulturfondenin ja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ohjelma.