Michael Jackson: On the Wall on EMMAn kaikkien aikojen toiseksi suosituin näyttely

Sunnuntaina päättynyt Michael Jackson: On the Wall ylitti 80 000 kävijän tavoitteensa ja nousi yhdeksi EMMAn suosituimmista näyttelyistä. Näyttelyssä vieraili yhteensä 88 748 kävijää ja se oli esillä EMMAssa 21.8.2019–26.1.2020.

Michael Jackson: On the Wall -näyttely on kerännyt toiseksi eniten kävijöitä kautta EMMAn näyttelyhistorian, kun vertaillaan vaihtuvien näyttelyiden kokonaiskävijämäärää. Enemmän kävijöitä tulee saamaan Interwoven – Yhteen kudotut -näyttely, joka avattiin jo 5.6.2019 ja on esillä 1.3.2020 asti.

Viikoittaisen kävijämäärän keskiarvon mukaan Michael Jackson: On the Wall on kuitenkin näistä kahdesta suositumpi 3859 kävijällä. Interwoven – Yhteen kudotut -näyttelyssä ollut viikoittain keskimäärin 3146 kävijää (tilanne 26.1.2020).

Kiertonäyttely esitteli 48 nykytaiteilijan tulkintoja ilmiöstä nimeltä Michael Jackson. Lähes sadassa teoksessa käsiteltiin monenlaisia teemoja kuten kulttuurisia merkityksiä, rodullistettua kehoa, faniutta ja tähteyttä.

EMMA oli kansainvälisen kiertonäyttelyn viimeinen esityspaikka. Aiemmin näyttely oli esillä Lontoon National Portrait Galleryssa 28.6.–21.10.2018, Pariisin Grand Palais’ssa 23.11.2018–14.2.2019 ja Bonnin Bundeskunsthallessa 22.3.–14.7.2019. Kiertonäyttely keräsi yhteensä yli 350 000 kävijää.

Lue lisää