Elina Aution (s. 1985) teokset pohjautuvat usein erilaisten materiaalien ja rakenteiden tutkimiseen, mutta myös  väri on tärkeässä roolissa. Veistoksissa ja installaatioissa hän käyttää valmiita elementtejä kuten putkia tai rimoja.

Kahdessa L-G Nordströmin säätiön rahoittamassa tilausteoksessa Autio on käyttänyt rakentamisessa yleisesti hyödynnettävää kertopuuta ja kolmiorimaa. Team Play muodostuu kahdestatoista identtisestä osasta, joiden ripustusta muuntamalla teoksesta voi esittää erilaisia versioita. Pyöreällä jalustalla oleva pienoismalli antaa mahdollisuuden kokeilla omaa versiota paloja sommittelemalla. Toinen jalustalla oleva teos voidaan myös laittaa esille yhteydestä riippuen eri tavoin.   

kertopuu, koivuvaneri, akrylaattimaali

Inka Bell (s. 1981) käyttää teostensa materiaalina useimmiten erilaisia värillisiä papereita. Niiden työstämisessä hän hyödyntää toistoa, kerroksellisuutta ja erilaisia muotoja. Teokset muuntuvat, kun niitä havainnoi eri etäisyyksiltä ja suunnista. Taiteilija itse on kertonut teoksistaan, että ne pakenevat sanallisia selityksiä tai tarinoita, ja täten hänen tulkintansa ilmentää konkretismissa tunnettuja piirteitä.

leikattu paperi, metallikehys

Seinäpinnasta työntyy ulos heijastavia kappaleita. Jokainen näistä muodostuu kahdesta kuperasta pinnasta, joita erottaa terävä,  horisontaalinen reuna. Ne tuntuvat herättävän kysymyksen siitä, mitä ne jättävät taakseen tai kätkevät sisälleen. Teoksessa jokainen osa toistaa tiettyä muotoa, samalla muuntaen sitä hieman. Breivikin (1948–2016) tuotannossa toistuvuuden ja variaation teemat olivatkin kantava ajatus, ja eläessään taiteilija työsti pitkään loputonta sarjaa, jonka hän rinnasti musiikilliseen teokseen ja tekstiin.

teräs

Kari Cavén (s. 1954) on vuosikymmenien ajan ollut kuvanveistäjänä kierrätysmateriaalien käytön merkittävä edelläkävijä ja oivaltava kokeilija Suomen taiteessa. Cavénin teoksissa on usein hyväntuulisuutta ja huumoria, ja ne saavat meidät katsomaan jokapäiväistä ympäristöämme uusin silmin. Kuten nyt esillä olevassa Timantti-teoksessa, myös muussa taiteilijan uudessa tuotannossa voi nähdä 1960-luvulta tuttua leikittelyä geometrialla ja optisilla illuusioilla.

taivutettu metalliverkko

Kaukaa katsottuna okranvärinen suorakulmio näyttää luottavan yksivärisyyden ja selkeän muodon voimaan. Lähempänä teosta paljastuu sen kolmiulotteisuus ja ryijynukkaa muistuttava pinta. Lars Christensen (s. 1972) rakentaa usein teoksensa käsityötekniikkaan viittaavalla tavalla. Taiteilija on rei’ittänyt kankaan täyteen reikiä ja painanut akryylimaalin lastalla reikien lävitse. Pohjakankaasta törröttävä ”nukka” täyttää myös maalauksen reunat. Teos houkuttelee katsojaa liikkumaan ja tarkastelemaan sitä eri kulmista – ikään kuin jäljittämään maalauksen tekotapaa. Tekemiseen vaadittu liike ja energia huokuu edelleen teoksen pinnasta.

akryyli ja geeli kankaalle

Saa koskea! Voit astua tai istahtaa vaakojen päälle ja pitää teoksen kanssa hauskaa. Jacob Dahlgren (s. 1970) hyödyntää arjesta tuttuja esineitä, joita voi hankkia tavallisista marketeista. Mahdollisuus olla kosketuksissa teoksen kanssa murtaa modernismin perusperiaatetta erottaa taide- ja arkikokemus toisistaan. Geometrinen ja symmetrinen rakenne mukailee kuitenkin modernin taiteen muotokieltä. Teoksen nimen voi ajatella vertauskuvana, jossa aiemmin saavuttamaton – ei-esittävä taide – on laskettu ylevöitetystä asemastaan näyttelytilan lattialle, yleisön keskelle ja käyttöön.

240 henkilövaakaa

Ann Edholm (s. 1953) on taidemaalari, jonka teoksista syntyy usein vaikutelma perspektiivistä. Lichtzwang –teoksessa voi hahmottaa kirkkaan taustalla olevan tilan, ikään kuin raottuvan tumman verhon takaa. Toisaalta teos koostuu mustasta pinnasta, jonka edessä on kaksi valkoista,  kapeaa, terävää muotoa. Edholm on kertonut, että hän tavoittelee maalauksissaan pyhyyttä ja fyysisyyttä, mutta hänen taiteeseensa ovat vaikuttaneet myös äärimmäistä julmuutta ja kärsimystä kuvaavat maalaukset kuten Pablo Picasson Guernica sekä Auschwitzin keskitysleirillä otetut valokuvat.

öljy kankaalle

“Kaapelin päästä saa sähköiskun!”, lukee teoksen esillepanon ohjeistuksessa. Islantilaisen käsitetaiteilijan teos muodostuu sähköjohdosta ja sen olennainen materiaali on sähkövirta. Kuinka sitten tehdä sähkö näkyväksi? Guðmundssonin (s. 1941) ratkaisu on esittää sähkövirta kerälle kierretyn sähkökaapelin sisällä. Tällä tavalla sähkö saa ikään kuin silmillä havaittavan muodon, jota voidaan mitata ja muokata.

kierretty sähköjohto

Elina Juopperin (s. 1975) teos rakentuu raanuista. Raanu (ruotsiksi rana, inarinsaameksi ráána, norjaksi grene) on sileäpintainen kudottu tekstiili, jota on perinteisesti käytetty peitteenä, rekipeitteenä ja kodan louekankaana. Myöhemmin raanuja on käytetty myös seinätekstiilinä. Voit osallistua Perintö-teokseen lahjoittamalla raanun. Lahjoittajien nimet lisätään messinkilaattaan, joka on esillä teoksen yhteydessä. Katso tarkemmat ohjeet tältä sivulta.

Elina Juopperi työstää Perintö-teostaan näyttelytilassa seuraavina ajankohtina. Tilassa voi oleskella työskentelyn aikana ja taiteilija vastaa mielellään teosta koskeviin kysymyksiin.  

7.3. | 11–18 
12.3. | 11–17 
13. & 15.3. | 11–18 
23.3. | 11–17 
17.4.–19.4. | 11–18 

raanut

Teoksen lähtökohtana on aikamme levinnein merkki, kulutusyhteiskuntaa symboloiva viivakoodi. Leonhard Lapinin (1947–2022) vuonna 2003 aloittamassa teossarjassa koodit olivat aluksi mustavalkoisia, mutta vähitellen mukaan tuli rajattu määrä värejä. Värit ovat Lapinille energiakenttiä. Harhakuva tilasta syntyy viivojen leveyksien vaihtelevalla rytmityksellä. Teoksen kuva-aihe, elektroninen koodi, voi muuntua katsojan kokemana niin valossa kylpeväksi maisemaksi kuin musiikin intervalliksi. Lapinin omien sanojen mukaan viivakoodien lukulaite löytäisi koodista vain absurdia – ei ainoatakaan tavaraa tai palvelua.

akryyli, serigrafia levylle

Teos työntyy ulos maalaukselle perinteisestä kaksiulotteisesta pinnasta. Rakenteellinen taideteos asettuu vuoropuheluun ympäröivän tilansa ja katsojien kanssa. Jussi Niva (s. 1966) on ensimmäisiä suomalaisia maalauksen kolmiulotteisuudella ja tilallisuudella leikitteleviä taiteilijoita. Hänen teoksensa vievät ajatukset arkkitehtuuriin. Teos houkuttelee katsojaa tarkentamaan huomionsa myös maalauksen pintaan ja itse maalausjäljen yksityiskohtiin.

öljy levylle

Lars-Gunnar Nordström (1924–2014) oli konkretistisen taiteen uranuurtaja Suomessa. Nordström loi 1950-luvulta lähtien oman muotokielen, joka pohjautui rakenteellisuuteen ja geometriaan. “Nubben” oli intohimoinen jazzmusiikin keräilijä ja kuuntelija. Hän sommitteli teoksensa intuitioonsa ja rytmitajuunsa luottaen ilman matemaattisia kaavoja. Värit ja muodot olivat Nubbenille kokemuksellisesti samankaltaisia musiikin sävelten ja sointujen kanssa. Maalausten värit hän sai soimaan tarkasti valikoitujen muotojen ja niiden keskinäisten suhteiden ansiosta. Nubben sanoikin tekevänsä musiikkia silmille. Värin, viivan ja pintojen loputtomat variaatiot kiehtoivat Nubbenia ja hän pysyi uskollisena tunnistettavalle muotokielelleen läpi uransa. 

maalaus levylle

Maija Närhinen (s. 1967) käyttää teostensa materiaalina pääasiassa kierrätysmateriaaleja. Tässä uudessa teoksessa, jonka EMMA on tilannut taiteilijalta, materiaalina ovat kaiken kirjavat pyöreät ja neliskulmaiset muovipurnukat, jotka asettuvat toistensa sisään täsmällisesti ja tarkasti. Värit ja muodot sekä kokojen vaihtelu luovat vaikutelman, joka saa purnukoiden ääriviivat vilisemään silmissä. Pyöreällä jalustalla on materiaalinäyte, joka havainnollistaa teoksen rakentumista.

muoviastiat

Alun perin Espoon Leppävaarassa sijaitsevaan Sellon kirjastoon tilaustyönä tehty teos koostuu 150 tiiliskiven muotoisesta yksivärisestä kappaleesta. Tämä perusyksikkö esiintyy Rantasen (s. 1955) aiemmin maalaamissa installaatioissa: teoksessa Burano (1998) ja Suomen Berliinin suurlähetystön teoksessa Värikartta (1999). Teoksen Tietoa lattialla kappaleiden värit ovat peräisin huulipunista. Rantanen vieraili Stockmannin kosmetiikkaosastolla, teki huulipunatestereillä värimalleja paperille ja maalasi niiden sävyt öljyvärein. Värimallit ovat Rantaselle vain värikarttoja ja hän pitää niistä sellaisinaan. Hän ei kommentoi niillä modernismia tai sukupuolten identiteettejä.

vaneri, öljy kankaalle

Maan uumenista aikojen saatossa pursunnut laava on saanut islantilaisen taiteilijan teoksessa siististi leikatun geometrisen muodon. Laavakivi- ja turveharkot on pinottu säntillisesti. Róbertsdóttir (s. 1945) on kerännyt laavakiveä kotimaansa tulivuorten lähistöltä. Laavan tavoin myös turve on kiinteä osa islantilaista maisemaa ja kulttuuria, sillä sitä on käytetty perinteisesti asumusten rakennusmateriaalina. Molemmat ainekset ovat maan muovaamia ja pitkäaikaisten prosessien tulosta.

turve- ja laavaharkot

Pekka Sassin (s. 1969) kolmelle seinäpinnalle tarkkarajaisesti ja kokonaisvaltaisesti levittyvä videoinstallaatio perustuu ei-esittävän, geometrisen taiteen muotoihin ja väreihin, jotka vaihtuvat rauhallisesti. Katsojan asettuessa aivan teoksen keskelle visuaalinen aistimus laajenee keholliseksi ja tilalliseksi kokemukseksi. Äänimaailman täydentämänä syntyy meditatiivinen ja jopa hypnoottinen tila. Teos kurottaa konkretistisen taiteen perinteisistä rajoista kohti kokonaisvaltaista ja henkistä kokemusta.

kolmikanavainen projisointi

Geometrinen, tilan haltuun ottava teossarja koostuu 16 itsenäisestä maalauksesta, jotka voi sommitella haluamallaan tavalla. Maalaukset ovat minimalistisia eli vähäeleisiä ja yksinkertaisuutta korostavia teoksia. Sandra Sirp (s. 1988) suosii niukkoja värivalintoja, ja maalausten vanerinen maalauspohja on jätetty näkyville.      

Toisaalta teosten vahvat värit haastavat ajatuksen värin neutraaliudesta: ne rinnastuvat toisiinsa ja synnyttävät erilaisia mielleyhtymiä. Taiteilijan mukaan teokset ovat värivalinnoiltaan ryhmiteltävissä antiikin luonnonfilosofian neljään aineeseen, jotka luovat perustan kaikelle materiaaliselle olemassaololle: maa, vesi, tuli ja ilma. Ne symboloivat tasapainoa, liikettä, muutosta ja hengittävyyttä.  

öljy vanerille