Espoo Museum of Modern Art

EMMAn kokoelmat kaikkien ulottuville Finna-hakupalvelun kautta

© Paula Virta / EMMA
© Paula Virta / EMMA

Yli tuhat taideteosta tulee digitaalisesti saataville, kun EMMA liittyy valtakunnalliseen Finna-verkkopalveluun. EMMAn omalla Finna-sivustolla voit tutustua laajasti museon kokoelmien taideteoksiin ja designesineisiin sekä niiden luonnoksiin. Valmiit teemakokonaisuudet avaavat EMMAssa vuosien varrella nähtyjä kokoelmanäyttelyitä. Nyt julkaistua aineistoa täydennetään tulevaisuudessa uusilla, ajankohtaisilla sisällöillä.

EMMAn Finna-sivulla voit tutustua monipuolisesti museon kokoelmiin kotoa käsin.  Verkkopalvelussa on mahdollista etsiä yksittäisiä teoksia esimerkiksi taiteilijan nimellä tai tutkia aineistoa tekotavan mukaan. Mukana on muun muassa grafiikkaa, maalauksia, valokuvia, veistoksia sekä muotoilua. Sivulla nostetaan esiin myös menneinä vuosina esillä olleita kokoelmanäyttelyitä valmiiksi luotujen temaattisten kokonaisuuksien avulla. Voit palata esimerkiksi Lars-Gunnar “Nubben” Nordströmin vuonna 2015 nähtyyn retrospektiiviseen kokonaisuuteen tai seuraavana vuonna esillä olleeseen Rut Bryk – Taikalaatikko -näyttelyyn. Saastamoisen säätiön Kosketus-kokoelmanäyttelyn vaihtuvissa ripustuksissa nähdyt teokset löytyvät myös hakupalvelusta.

EMMA on lisännyt tietokantaan yhteensä 1244 teosta. Omasta EMMA-kokoelmastamme mukana on 247 teosta. Palvelusta löytyy lisäksi teoksia EMMAan talletetuista kokoelmista. Esimerkiksi Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmasta mukana on yhteensä 896 teosta. Tietokantaan lisätään myöhemmin taide- ja designkeräilijä, kauppaneuvos Kyösti Kakkosen EMMAan syksyllä 2020 tallettaman Collection Kakkosen teoksia sekä uusia kokoelmalisäyksiä. EMMAn oman Finna-sivuston lisäksi uudet taideaineistot löytyvät valtakunnalliselta Finna.fi-sivustolta, joka kokoaa yhteen eri organisaatioiden aineistot.

Finna on Kansalliskirjaston ylläpitämä valtakunnallinen hakupalvelu, jossa voi tutustua museoiden, kirjastojen, arkistojen ja muiden toimijoiden aineistoihin maksutta. Finna pyrkii saattamaan Suomen kulttuuri- ja tiedeaineistot yhä useampien käyttöön ja palvelemaan opiskelijoita, tutkijoita sekä kaikkia verkkopalvelun sisällöistä kiinnostuneita. EMMAn ohjelmiston kattoteema vuonna 2021 on taiteen voima. Haluamme tarjota digitaalisesti julkaistuilla aineistoilla mahdollisuuden sen kokemiseen myös museorakennuksen ulkopuolella.

Hanke on toteutettu opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.

Voit kokeilla hakutoimintoa myös suoraan verkkosivuillamme!

 

 

Lue lisää