Espoo Museum of Modern Art
Aina esillä
Alien in Me – 20 vuotta Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttelyitä
Alien in Me tarkastelee vieraantumisen ja toiseuden kokemusta maailmassa, joka muuttuu jatkuvasti. Se kutsuu pohtimaan, miten käsityksemme itsestämme ja maailmasta muodostuvat, ja kuinka tämä prosessi voi ajoittain luoda etäisyyttä ihmisten välille. Vieraantumisen taustalla voi olla omakohtaisia kokemuksia liittyen esimerkiksi pakolaisuuteen, muuttamiseen tai muihin ympäristön muutoksiin.
Näyttelyssä vieraantumista ja ulkopuolisuuden tunnetta tarkastellaan mahdollisuuksina kuvitella maailmaa ja sen järjestystä uudella tavalla. Monet aiemmin selvinä pidetyt rajat – esimerkiksi inhimillisen ja ei-inhimillisen, kehon ja koneen, sukupuoli-identiteettien sekä kulttuurisen ja kielellisen kuulumisen välillä – näyttäytyvät yhä häilyvämpinä ja toisiinsa limittyvinä. Näyttelyn ytimessä ovat kohtaamiset ja suhteet: kerrokselliset yhteytemme kulttuureihin, maisemiin, paikkoihin, teknologioihin sekä toisiin ihmisiin, kehoihin ja muunlajisiin olentoihin.
EMMAn johtajan Krist Gruijthuijsenin kuratoima näyttely on osa EMMAn 20-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Näyttely juhlistaa EMMAn ja museon perustajakumppanin, Saastamoisen säätiön, pitkäaikaista yhteistyötä. Esille on koottu sekä kokoelman uusia hankintoja että varhaisempia teoksia, joista osa nähdään esillä ensimmäistä kertaa. Yhteensä näyttelyssä on teoksia esillä yli 50 taiteilijalta. EMMAn ja Saastamoisen säätiön kuraattoritutkimusohjelman ensimmäinen osallistuja Shohreh Shakoory on tehnyt näyttelyyn liittyvää taustatutkimusta ja kirjoittanut aiheesta esseen, joka on luettavissa EMMA Zonessa.
Taiteilijat
Eija-Liisa Ahtila, Olga Balema, Ericka Beckman, Louise Bourgeois, Sonia Boyce, Stefan Bremer, Benjamin de Burca & Bárbara Wagner, Alexandru Chira, John Coplans, Tony Cragg, Filippo de Pisis, Johanna Ehrnrooth, Antony Gormley, Kaisaleena Halinen, Lynn Hershman Leeson, Peter Hujar, Ismo Hölttö, Teija & Pekka Isorättyä, Chantal Joffe, Isaac Julien, Jan Kaila, Nnena Kalu, Dzamil Kamanger, Aimo Kanerva, Edward Kienholz, Jürgen Klauke, Ella Kruglyanskaya, Liisa Lounila, Lee Lozano, Leena Luostarinen, Ana Lupaș, Annette Messager, Boris Mikhailov, Arno Rafael Minkkinen, Sarah Morris, Paulina Ołowska, Meret Oppenheim, Wong Ping, Joanna Piotrowska, Josephine Pryde, Pors & Rao, Heli Rekula, Jani Ruscica, Gretta Sarfaty, Paul Mpagi Sepuya, Andres Serrano, Cindy Sherman, Dayanita Singh, P. Staff, Jenna Sutela ja Gillian Wearing.
Selkosuomi
Näyttelyn nimi,
Alien in Me,
on suomeksi Muukalainen minussa.
Näyttelyn aiheena on ulkopuolisuuden kokemus maailmassa,
joka muuttuu jatkuvasti.
Näyttely auttaa pohtimaan,
miten ymmärrämme itseämme ja maailmaa.
Joskus käsitykset itsestä ja maailmasta
voivat saada toiset ihmiset tuntumaan vierailta.
Ulkopuolisuuden tunne voi johtua omista kokemuksista,
esimerkiksi pakolaisuudesta, muuttamisesta tai
muista ympäristön muutoksista.
Näyttelyn teokset kuvaavat erilaisia rajoja,
joita näemme esimerkiksi ihmisen ja ei-ihmisen,
kehon ja koneen,
sukupuolien tai kulttuurien ja kieliryhmien välillä.
Nämä rajat eivät aina ole selkeitä.
Asiat sekoittuvat toisiinsa.
Näyttelyn keskeisenä teemana ovat kohtaamiset ja suhteet.
Teokset kuvaavat yhteyttä erilaisiin kulttuureihin,
maisemiin, paikkoihin, teknologioihin
sekä toisiin ihmisiin, kehoihin ja muihin lajeihin.
Näyttely auttaa kuvittelemaan maailmaa
sekä asioiden välisiä rajoja ja yhteyksiä
uudella tavalla.
Taustatietoa näyttelystä:
Näyttelyn kuraattori on EMMAn johtaja Krist Gruijthuijsen.
Näyttelyssä on teoksia 51 taiteilijalta.
Esillä on esimerkiksi veistoksia, valokuvia,
videoteoksia, maalauksia ja installaatioita.
Näyttelyn teokset ovat Saastamoisen säätiön kokoelmasta.
Saastamoisen säätiö oli mukana perustamassa EMMA-museota.
Museo avattiin vuonna 2006.
Näyttely juhlii EMMAn 20-vuotista ikää
ja pitkää yhteistyötä Saastamoisen säätiön kanssa.
Tekijälistaus
Kuratointi: Krist Gruijthuijsen
EMMA-Saastamoinen Curatorial Fellow: Shohreh Shakoory
Projektin johto: Laura Eweis, Emma Lilja, Katja Oijusluoma, Annika Räim
Graafinen suunnittelu: Kuudes
Näyttelyarkkitehtuuri, tekninen suunnittelu ja toteutus: Kalle Jarva, Mikko Kaukonen, Miika Kyyrö, Lasse Lindfors, Olli Lukkari, Lasse Naukkarinen, Jari Rönkkö, Kari Siltala, Samppa Törmälehto
Valaistus: Lasse Lindfors, Jenni Salovaara
Konservointi: Saana Lopes, Marianne Miettinen, Saara Peisa, Henrietta Savonius
Kehystys: Seppo Laakkonen
Registrointi: Mereca Victorzon
Näyttelytekstit: Tero Hytönen, Emma Lilja, Pinja Rosenberg, Maya Syrjälä
Mobiiliopas: Tero Hytönen, Ilari Strandberg
Yleisötyö ja näyttelyyn liittyvä ohjelma: Tero Hytönen, Reetta Kalajo, Pinja Rosenberg
Opastusten suunnittelu: Riikka Alanko
Asiakaspalvelun suunnittelu: Maija Eränen, Pekka Muinonen
Markkinointiviestintä: Iris Suomi, Helmi Tolonen
Valokuvaus ja dokumentointi: Ari Karttunen, Paula Virta
Palvelumyynti, kävijäkyselyt: Essi Huhtanen
EMMA Shop: Salla Engström
EMMAn asiakaspalvelu ja oppaat
Käännökset: Mats Forsskåhl (ruotsi), Tomi Snellman (englanti)
Kiitokset: Saastamoisen säätiö