Espoo Museum of Modern Art
18.09.2024 - 26.01.2025
Ulla Wiggen: Passage
Näyttely esittelee ruotsalaisen taidemaalarin Ulla Wiggenin (s. 1942) maalauksia hänen yli 60 vuotta kestäneen uransa varrelta. Kuvaavaa Wiggenin uralle ovat selkeät ja samalla yllättävät siirtymät aiheesta toiseen. Hänen teoksissaan nähdään myös eräänlaisia siirtymiä ja läpikulkuja, joissa katse tarkentuu kuvattavan kohteen sisään ja jälleen takaisin ulos päin. Näyttelyn nimi viittaa myös esillä olevaan maalaukseen Passage (Siirtymä).
Wiggenin uran alkuvuosina 1960-luvulla häntä kiinnostivat erityisesti elektroniikka. Seuraavaksi hän ryhtyi maalaamaan henkilökuvia, ja näiden jälkeen tarkkoja kuvauksia ihmisten sisäelimistä. 2010-luvulla Wiggen teki kansainvälisen läpimurron ja nousi laajemman yleisön tietoisuuteen Iiris-maalauksillaan.
Ulla Wiggen lähestyy aiheitaan viileän realistisesti ja käyttää maalauksissaan usein hillittyä väriasteikkoa. Hänen teoksensa ovat tarkkoja ja tarkoituksella etäännytettyjä kuvauksia kohteistaan. Aiheidensa ja yksityiskohtaisuutensa puolesta ne kuitenkin herättävät pohdintoja ihmisen olemassaolosta, kehosta ja mielestä.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Kasselin Fridericianumin ja Västerås konstmuseumin kanssa. Fridericianumissa on esillä Ulla Wiggenin näyttely Outside / Inside keväällä 2024, ja vuonna 2025 näyttely siirtyy EMMAsta Västeråsiin.
Mobiiliopas
Syvenny näyttelyyn ja sen teemoihin mobiilioppaassa!
Muualla kirjoitettua
Ivana Cholakova, Frieze, 16.12.2024
The Top Ten Shows in Europe in 2024
Helen Korpak, Hufvudstadsbladet, 14.12.2024
Årets bästa bildkonst
Frieze, 18.10.2024
What to See Across Europe This October
Marja Heinonen, Kulttuuritoimitus, 17.10.2024
Parasta juuri nyt
Helen Korpak, Kunstkritikk, 3.10.2024
Introspective
Nicholas Norton, Frieze, 2.10.2024
Ulla Wiggen’s Discomforting Gaze
Helen Korpak, Suomen Kuvalehti, 26.9.2024
Silmä silmästä
Pirkko Kotirinta, Helsingin Sanomat, 25.9.2024
Asiat ottavat aikaa, sanoo Ulla Wiggen
Anneli Tuominen-Halomo, Länsiväylä, 19.9.2024
EMMAn syksyn kärkinäyttelyssä
valtavat silmät tuijottavat katsojaa
Petter Lindberg, Svenska Yle, 18.9.2024
Ulla Wiggen – tjejen som på 60-talet
målade tavlor för ingenjörer
Aino Frilander, Helsingin Sanomat, 11.9.2024
Näitä kymmentä näyttelyä odotamme
Selkosuomi
Näyttelyssä on esillä taidemaalari Ulla Wiggenin maalauksia. Wiggen on ruotsalainen. Hänen uransa on kestänyt yli 60 vuotta. Näyttelyn nimi on Siirtymä. Nimi viittaa moneen asiaan Wiggenin maalauksissa. Wiggen on siirtynyt uransa aikana useasti maalausaiheesta toiseen. Nämä siirtymät ovat olleet selkeitä.
Myös hänen teostensa aiheissa siirrytään muun muassa sisäpuolelta ulos. Hän kuvasi ensin silmien sisäpuolta. Sitten hän alkoi tehdä maalauksia silmien ulkopuolesta, erityisesti iiriksistä. Hän on maalannut myös sitä mitä silmä näkee, esimerkiksi ihmisiä.
Wiggen aloitti maalaamisen 1960-luvulla. Tuolloin häntä kiinnosti aiheena sähkölaitteet. Seuraavaksi hän ryhtyi maalaamaan henkilökuvia. Sen jälkeen Wiggen maalasi teoksiinsa sisäelimien kuvia. Wiggen tuli entistä tunnetummaksi 2010-luvulla. Tuolloin hän alkoi maalata silmien iiriksiä.
Wiggenin maalauksien värit ovat melko vaaleita. Hän maalaa kohteen tarkasti. Hän kuvaa kohteen todenmukaisesti, esimerkiksi silmän iiriksen jokaisen värin. Maalauksissa on paljon yksityiskohtia. Yksityiskohdat saavat katsojan katsomaan maalauksia tarkasti. Samalla ne voivat herättää kysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi ihmisen mieleen tai kehoon.
Tekijälistaus
Kuratointi: Pernilla Wiik
Projektin johto: Pilvi Kalhama, Pernilla Wiik
Graafinen suunnittelu: Milla Rissanen
Tekninen suunnittelu ja toteutus: Miika Kyyrö, Olli Lukkari,
Lasse Naukkarinen, Jari Rönkkö
Valaistus: Lasse Lindfors
Konservointi: Marianne Miettinen
Registrointi: Jenni Enbom, Maria Savela
Näyttelytekstit: Nanne Raivio, Pernilla Wiik
Mobiiliopas: Nanne Raivio, Helmi Tolonen, Pernilla Wiik
Yleisötyö ja ohjelma: Reetta Kalajo, Nanne Raivio
Opastusten suunnittelu: Riikka Alanko
Asiakaspalvelun suunnittelu: Maija Eränen, Bodil Stenvall
Markkinointiviestintä: Iris Suomi, Helmi Tolonen
Valokuvaus ja dokumentointi: Ari Karttunen
Videon tuotanto, kuvaus ja editointi: Ari Karttunen, Pernilla Wiik
Palvelumyynti, kävijäkyselyt: Essi Huhtanen
EMMA Shop: Mira Alanko, Salla Engström
EMMAN asiakaspalvelu ja oppaat