Rut Bryk opiskeli alkujaan graafikoksi. Ennen kuin Arabian taideosaston perustaja Kurt Ekholm löysi lupaavan taiteilijanalun, Bryk kaiversi savilaattojen ja kipsimuottien sijaan linoleumia. Linopiirrostekniikassa lattiamateriaalina tunnetusta laatasta poistetaan osia, jotka painettaessa jäävät tyhjiksi. Valmis kuva syntyy yhtä tai useampaa laattaa ja painoväriä hyödyntäen. 

1930–40-luvuilla Brykin kädenjälkeä nähtiin aikakauslehtien kuvituksissa. Aiheina toistuivat ihmishahmot, interiöörit ja kasvit. Graafinen ilmaisu näkyi vielä Brykin siirtyessä keramiikkaan muun muassa piirroksellisuutena ja sarjallisuutena. 

Arabian tehdas tarjosi Rut Brykille edellytykset elämäntyönsä toteuttamiseen. Hän työskenteli Arabian taideosastolla vuodesta 1942 aina Jäävirta-teoksen valmistumiseen asti 1991. Brykillä oli taideosaston ainutlaatuisessa ympäristössä erityinen asema ja vapaus toteuttaa itseään.  

Vaikka Bryk työskenteli kaikkialla, Arabia oli kiinnekohta, jossa teokset saivat eri käsityöläisten avustuksella lopullisen muotonsa ja lähtivät sieltä käsin maailmalle. Arabian laboratorio kehitti savimassat ja taiteilijan käyttämät yli sata lasitetta. Kun teosten kaakelit pienenivät, toteutus kävi yhä työläämmäksi. Assistentti Kirsti Bruun-Micklin mahdollisti teosten teknisen toteutuksen vuodesta 1967 alkaen. Korvaamattomia olivat myös muotinvalaja Erkki Järvinen ja puuseppä Nikolai Makaroff.

Rut Bryk kaiversi teoksen kuva-aiheen savi- tai kipsilaattaan. Yksinkertaisin muotti tehtiin valamalla kipsilaatan ympärille erikseen kehys kipsistä. Kaksi-, jopa kolmiosaiset muotit mahdollistivat alkuperäistä laattaa paksummat kolmiulotteiset teokset. Valuvaiheessa teos koverretiin ontoksi polttoa varten.

Valusavi kaadettiin muottiin. Se irrotettiin muotista vielä kosteana. Toisinaan Bryk jatkoi teoksen kuvioimista leikkaamalla reunoja tai piirtämällä suoraan saveen. Raakapolton jälkeen laattaa voitiin edelleen värittää lasittamalla tai muottivaiheessa engobe-savilietteellä maalaamalla. Samaa muottia käytettiin toisinaan uudelleen ja siksi osassa vanhoja muotteja näkyy korjaamisen jälkiä. Rut Bryk signeerasi teoksensa laattaan tai suoraan muottiin peilikirjoituksella.  

Corpus Dominin lähtökohtana on sisilialainen juhlakulkue, jonka Rut Bryk koki yhdessä Tapio Wirkkalan kanssa Taorminassa vuonna 1949. Kokonainen Corpus Domini -teos (86 x 139 cm) koostuu seitsemästä erikokoisesta keramiikkalaatasta. Bryk toteutti lukuisia Corpus Dominin osien kaltaisia keramiikkateoksia, joiden reunat oli leikattu rakennusten muotoon. Mielikuvitusrakennukset ovat saaneet inspiraationsa Italiasta ja Brykin lapsuudenmaisemista Karjalasta. Esillä on Corpus Dominin eri osien versioita ja muotteja.

Katettu pöytä (n. 300 x 500 cm) kuuluu Rut Brykin ensimmäisiin suuren mittakaavan taideteoksiin ja sijaitsee Saksan Selbissä Rosenthalin posliinitehtaassa. Katettu pöytä on myös viimeisiä teoksia, joissa Bryk vielä käytti selkeän esittäviä kuva-aiheita: hedelmiä, astioita ja tuhkavateja. Teos koostuu kaakeleista, joiden muodostamille kokonaisuuksille Brykin myöhempi tuotanto perustuu. Bryk toisti Katetun pöydän kuva-aiheita monissa muissa teoksissaan pienemmässä mittakaavassa. Bryk & Wirkkala -katseluvarastossa on esillä aihepiiriin liittyviä itsenäisiä teoksia ja luonnoksia. 

Rut Brykin Candy on valmistumisensa jälkeen kiertänyt maailmaa, ja nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa yli 50 vuoteen. Ainutlaatuinen teos hehkuu raikasta pop-estetiikkaa ja sijoittuu Brykin uran käännekohtaan.  

Brykillä oli Amsterdamin Stedelijk-museossa keväällä 1970 merkittävä yksityisnäyttely, jossa myös juuri valmistunut Candy oli mukana. Sen jälkeen teos nähtiin vuoden 1973 São Paulon biennaalissa, jossa Rut Bryk ja Tapio Wirkkala edustivat Suomea.  

São Paulosta Candy päätyi yksityisen keräilijän omistukseen. Yllättäen vuonna 2019 teos ilmestyi suomalaiseen huutokauppaan, josta japanilainen keräilijä Akihiro Awahata hankki sen ja tarjosi mahdollisuuden saada teos esille ja yleisön nähtäville.  

Rut Bryk: Perhosen kosketus –dokumenttielokuvassa asiantuntijat ja taiteilijan läheiset kertovat Brykistä ihmisenä, joka oli kotonaan niin maailman metropoleissa kuin Lapissa keskellä erämaata.

Katso dokumentti EMMA Zonessa! → www.emmazone.fi ←

EMMA Zone on digitaalinen koti EMMAn sisällöille. Sivustolta löydät monipuolisia taiteeseen, muotoiluun ja museon toimintaan liittyviä sisältöjä neljältä eri vyöhykkeeltä: EMMAn kulissien takana, Ajattelun aiheita, Lasten taidekysymykset ja Pinnan alla kuplii.

EMMA Zone – aina avoinna taiteelle!

Tapio Wirkkalan tuotanto ulottuu sarjatuotetuista käyttöesineistä uniikkeihin veistoksiin. Wirkkala toimi urallaan niin suomalaisten ja kansainvälisten yritysten freelance-muotoilijana kuin oman Design Tapio Wirkkala -suunnittelutoimistonsa luotsaajana. Ennakkoluuloton tekijä muotoili markkinoille elintarvikepakkauksia samalla kun suunnitteli vanerisia taideteoksia.   

Kädet olivat Wirkkalan tärkein työväline, joilla hän piirsi ja veisti. Luova mieli ja taitavat kädet tuottivat suunnitelmia, joiden toteuttamisessa Wirkkalalla oli apunaan materiaalista riippuen joukko parhaita lasinpuhaltajia tai puuseppiä. Upeimmat lasimuottinsa Wirkkala kaiversi kuitenkin omin käsin taltoilla ja itse suunnittelemallaan puukolla työstäen. 

Tapio Wirkkalaa kiehtoi taidehistoriassa geometriaan pohjautuva klassinen sommittelu. Perusmuodot, kuten ympyrä ja kuutio, toistuvat suunnittelutyön taustalla lopputuotteesta riippumatta. Materiaalina hän käytti niin puuta, lasia, muovia kuin metalleja. Wirkkala loi perusmuotoja muuntelemalla kokonaisia lasisarjoja, kuten Kartion (1956) ja Romantican (1962).  

Jokaisen esineen taustalla oli pitkällinen suunnitteluprosessi. Oli kyse taiteesta tai muotoilusta, työ alkoi luonnoksista, joita saatettiin tarvita kymmeniä lopullisen muodon löytämiseksi. Tämän jälkeen tehtiin mittapiirroksia sekä testattiin esinettä valmistamalla prototyyppejä. Lopputuotteessa suunnitteluprosessi näkyy käytettävyydessä, ulkomuodossa ja tuntumassa: esine on juuri sellainen, kuin sen pitää olla.  

Tapio Wirkkala menestyi urallaan taiteilijana, muotoilijana ja näyttelyarkkitehtina. Niin kansallinen kuin kansainvälinen läpimurto tapahtuivat vuonna 1951 Milanon IX triennaalissa, jonka Suomen osastoa ja sen näyttelyarkkitehti Wirkkalaa ylistettiin mediassa.  

Wirkkala pestattiin myöhemmin arkkitehdiksi useisiin Suomea ja sen taideteollisuutta esitteleviin hankkeisiin. Triennaalien ja maailmannäyttelyiden lisäksi hänen suunnittelemiaan kiertonäyttelyitä nähtiin niin Länsi- ja Itä-Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Wirkkala esitteli kuraattorina laajasti kollegoidensa tuotantoa, mutta sisällytti näyttelyihin myös omia töitään. Kansainväliset kiertonäyttelyt toimivat itsenäisen ja modernin Suomen strategisena maakuvan rakentajana.  

Tapio Wirkkala voitti Brysselin vuoden 1958 maailmannäyttelyn yhteydessä järjestetyn kansainvälisen kutsukilpailun, jonka aiheena oli tulevaisuuden kaupunki vuonna 2000. Innovatiivisen ja leikkisän utopian luonnoksia, arkistokuvia kadonneesta pienoismallista sekä Voima Graphicsin vuonna 2018 toteuttama kaupungin visualisointi ovat nähtävissä oheisessa esillepanossa. 

Tulevaisuuden kaupunki koostuu suurista veistoksellisista asuinkortteleista, joiden välillä asukkaita kuljettaa sähköllä toimiva ”monorail”. Wirkkala visioi myös kodin yksityiskohtia, kuten mikroaaltouunin esimuodon, näköpuhelimen sekä digitaalisesti vaihtuvat ikkunamaisemat ja sisustustaulut. Wirkkala innostui tulevaisuusutopioista ja oppi muovimateriaaleista työskennellessään muotoilija Raymond Loewyn toimistossa New Yorkissa 1955–1956.