Karin Hellmanin tuotannossa erilaisten aiheiden kirjo on laaja. Hän seurasi aktiivisesti oman aikansa ilmiöitä. Viittaukset maailmantapahtumiin näkyvät teosten aiheissa ja nimissä. Aihevalinnoissa näyttäytyy myös Hellmanin kiinnostus historiaan ja muinaisiin taruihin, mutta myös tulevaisuudennäkymiin. Antiikin myytit, Skandinavian mytologia ja Raamatun kertomukset ovat Hellmanin teoksissa rinnakkain esihistoriallisten luolamaalausten kuva-aiheiden kanssa. 

Arkisemmatkaan kuvaukset tai abstraktit aiheet eivät silti olleet poissuljettuja aiheita. Hellmanin teoksissa ne saavat yhtä fantasiamaisen toteutuksen kuin tarustoista inspiroituneet aiheet. Eräs tärkeimmistä kiinnostuksen kohteista ja aiheista hänelle oli kuitenkin teosten materiaali itsessään. 

Karin Hellmanin varhaistuotanto sisältää pääosin maalauksia 1930−50-luvuilta. Niissä näkyy hänen kiinnostuksensa useisiin eri aiheisiin, kuten asetelma-, henkilö- ja sisätilakuviin. Näiden lisäksi Hellman maalasi tuolle ajalle tyypillisiä aiheita kuten sirkusmaailmaa, joka oli monien suomalaistaiteilijoiden suosiossa tuolloin. Esimerkkinä tästä on vuodelta 1939 peräisin oleva maalaus Klovni. 

Asetelmamaalauksissa Hellman kuvasi usein arkisia asioita, kuten kukkia maljakossa. Nämä aiheet tarjosivat mahdollisuuden erilaisiin kokeiluihin esimerkiksi sommitelman tai värinkäytön suhteen. Hellman saattoi esimerkiksi litistää esineiden muotoja. Tämän sommitelmallisen ratkaisun voi ajatella olevan lainattu kubismista, jossa aiheita pelkistettiin ja hajotettiin uudella tavalla. 

1950-luvun lopulta alkaen Karin Hellman ryhtyi käyttämään teoksissaan uusia materiaaleja. Maalaamisen sijasta hän teki yhä useammin teoksensa kollaasitekniikoilla ompelemalla tai liimaamalla teokseen erilaisia materiaaleja. Kokeellisten työtapojen ja herkkien materiaalien takia teokset ovat erityisen alttiita ympäristön rasitukselle, kuten valaistukselle.  

Hellmanin kollaasien materiaalit löytyivät usein kodin arjesta. Matot, kangaspalaset ja neulotut kappaleet saivat paikkansa kuvapinnalta. Myös hylätyt esineet, esimerkiksi vanhojen silmälasien linssit ja ruostuneet mutterit, pääsivät osaksi taideteosta. Tässä mielessä Hellmanin töissä voi nähdä yhteyden arte povera -taideliikkeeseen. Hellman ei täysin jättänyt taakseen perinteisempiä tekniikoita, vaan sisällytti joihinkin kollaasiteoksiinsa edelleen myös piirustusta ja maalausta.  

Myyteistä ja kaukaisesta historiasta taiteeseensa ammentanut Karin Hellman kuvasi teoksissaan useita eri symboleja, joista spiraali esiintyy kaikkein useimmin. Muoto toistuu Hellmanin taiteessa 1960-luvulta alkaen. Spiraali on monissa hänen teoksissaan pääaihe, mutta vielä useammassa se on runsaslukuisena toistuva yksityiskohta. 

Ikiaikainen symboli liittyy kiertokulkuun ja elämän sykleihin. Spiraali löytyy Hellmanin teoksista hyvin monenlaisiin aiheisiin yhdistettynä. Luontoon ja historiaan liittyvissä teoksissa spiraalin voi nähdä kuvaavan tasapainoista kiertokulkua. Muoto esiintyy myös uhkaavaa sotaa ja teknologista kehitystä kuvaavissa aiheissa ikään kuin eräänlaisena hallitsemattoman kehityksen pyöränä. Hellmanille oli tärkeää hänen käyttämiensä materiaalien historia: hän hyödynsi teoksissaan perheen vanhoja vaatteita. Tämänkin voi ajatella liittyvän laajempiin kiertokulun ja jatkuvuuden teemoihin. 

Teoksen Aikamme kuolemantanssi, v. 2000 jkr. voi liittää Karin Hellmanin pohdintoihin kuolemasta ja ihmiskunnan hauraudesta. Maalauksessa on kaksi luurankomaista hahmoa, jotka ojentavat käsiään kohti pyörivää spiraalia. Vaikka aihe on myös ajaton, sen voi tulkita yhteiskunnalliseksi kauhukuvitelmaksi, joka kertoo kylmän sodan aikakauden ydinaseisiin liittyvästä pelosta. Hellmanin teoksissa usein esiintyvä spiraaliaihe symboloi elämän ja kuoleman kiertokulkua ja niiden erottamatonta yhteyttä toisiinsa – tässä yhteydessä lähinnä hallitsematonta tuhon voimaa. 

Hellman tutki mielellään antiikin tarinoita, joissa sekä aurinko että härkä esiintyvät usein. Muinaisen Kreikan eepos Odysseia kertoo auringonjumala Helioksesta, joka piti härkäkarjaa. Egyptissä auringonjumala Ran ruumiillistuma oli härkä. Kreetan saarella kukoistaneen minolaisen kulttuurin tarinoissa oli Minotauros, joka oli puoliksi härkä ja puoliksi ihminen. Myös Hellmanin Auringon härät -teoksessa härkähahmot saavat ihmismäisiä piirteitä. Toisaalta innoitus härän hahmon käyttämiseen teoksissa juontaa juurensa myös Ranskan Lascaux’n ja Espanjan Altamiran luolamaalauksiin, jotka Karin Hellman näki 1950-luvulla. 

Hellmanin suurikokoisimpiin teoksiin lukeutuva kollaasi kuvaa skandinaavisesta mytologiasta lainattua aihetta. Muinaisten kansojen taruissa aurinko kulki taivaankannen halki vaunuissa. Aurinkorattaat-aihetta on myös arkeologisessa esineistössä, jossa toistuu myös Hellmaninkin teoksista tuttu spiraalimuoto. Auringonrattaiden muotokieli on rikas: siinä on esittäviä aiheita ja pohjalla abstrakteja, geometrisia muotoja.  

Hellman ajatteli, että kertaalleen käytetty materiaali on uutta kauniimpaa, ja että osana teosta se vain kaunistuu edelleen. Harmaassa muotokuvassa on paperille piirretty kasvokuva, joka yhdennäköisyyden perusteella on taiteilijan omakuva. Tyllin, pitsin ja kangaspalasten tavoin se on liimattu taustaan kiinni. Liimauksen ominaisuudet ovat muuttuneet ajan saatossa huomattavasti. Alun alkaen läpinäkyvä liima on vanhetessaan värjäytynyt ja samalla muuttanut teoksen tekstiilimateriaaleja osittain ruskeaksi. 

Elokuun 21. päivänä vuonna 1968 Karin Hellman kuunteli radiolähetystä Prahasta, Tŝekkoslovakiasta. Toimittaja kertoi suorassa lähetyksessä, kuinka Neuvostoliiton panssarivaunut tunkeutuivat kaupunkiin, ja Prahan keväänä tunnettu vapautumisen ajanjakso kukistettiin väkivaltaisesti. Hellman tallensi raa’at tapahtumat teokseensa kuulemansa perusteella. Hyökkäysvaunu 2181968 oli hänelle erityisen tärkeä sotaa vastustava teos. Hellman lahjoitti teoksen Amos Andersonin taidemuseolle turvatakseen sen säilymisen tuleville sukupolville. 

Markiisin puutarhassa –teoksen takapuolella on sen taustoja ja valmistumista valottava teksti. Taiteilijan käsin kirjoittaman tarkennuksen mukaan hän inspiroitui Ranskassa, Provencen alueella sijaitsevan Lacosten linnan raunioista. Linna kuului aikoinaan kirjailija markiisi de Sadelle. Teokseen on kiinnitetty kivi, jonka Hellman otti mukaansa Lacosten linnan raunioista. Hellmanien perhe vietti pitkiä aikoja Lacosten alueella, josta he hankkivat vaatimattoman talon vuonna 1964. 

Pienikokoisen kollaasin nimi Närpiössä viittaa Pohjanmaalla sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Teoksessa on kahdet ihmiskasvot, joilla on otsissaan kirjaimet P ja M. Kirjaimien merkitys ei käy ilmi teoksesta suoraan, mutta ne voisivat viitata ruotsinkielisiin sanoihin pappa ja mamma − isä ja äiti. Teoksen tausta muodostuu punaisesta kudotusta kankaasta, jota on alun perin valmistettu Närpiön kansallispukua varten. Hellmanit ihastuivat kankaaseen ja tilasivat sitä suuren erän. Kangasta esiintyy muutamissa muissakin Hellmanin teoksissa yksityiskohtana. Hellmanilla oli samasta kankaasta ommeltu jakkupukukin, joka on myös esillä näyttelyssä. 

Teoksessa näkyy hyvin se, miten Hellman on käyttänyt erilaisia tekstiilejä kuva-aiheen tekemiseen. Kuva on tehty kankaiden ja maton palasista sekä langoista, jotka on koottu yhteen liimaamalla. Puu on yksi niistä Karin Hellmanin teoksista, jotka olivat esillä São Paulon biennaalissa vuonna 1967. Tämä on mainittu teoksen taustaan kiinnitetyssä teostietolapussa. São Paulossa olivat esillä myös tässä näyttelyssä mukana olevat Auringonrattaat sekä teospari Eevan silmä ja Aatamin silmä. 

Tyttö ja kukko on Karin Hellmanin ensimmäinen tekstiilistä tehty kollaasi. Hellman teki kangasteoksia jo 1950-luvulla, mutta niitä nähtiin näyttelyissä ensi kertaa vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Hellman kuvasi aiheen uudestaan lähes yhdenmukaisena vuonna 1983 valmistuneessa samannimisessä maalauksessaan. Vaikka teosten tekniikka on erilainen, molemmissa on samanlaisia yksityiskohtia. Sarvipäiset härkiä muistuttavat hahmot, joita Tyttö ja kukko –teoksessa näkyy kukon alapuolella, toistuvat useissa teoksissa läpi Hellmanin tuotannon.  

Onnenpyörä on antiikin tarustoihin kuuluvan onnen jumalattaren tunnusesine. Se symboloi kohtalon oikukasta luonnetta ja elämän arvaamattomuutta. Teoksen Onnenpyörä–nimi viittaa samannimiseen tarot-korttiin, ja myös teoksen pystysuuntainen muoto muistuttaa pelikorttia. Teoksessa keskeisessä roolissa olevat metalliesineet Hellmanin tytär löysi heidän kotinsa lähistöltä koiralenkeillään. Suurin osa esineistä on ruostuneita ja sinänsä arvottomia. Myös teoksen ilmiasu on pelkistetty ja koristelematon, vaikka itse aiheena olevalla onnenpyörällä on valta suoda suuria rikkauksia. Hellman on työstänyt maalattuja pintoja sgraffito-tekniikalla eli raaputuskuvioinnilla.

Hellmanin teoksen aiheena oli alun perin auringonlasku luonnossa, mutta työn edetessä se muuttui. Viimeinen auringonlasku on sodanvastainen teos, jossa taiteilija on kuvannut ydinpommin räjähdyksestä syntynyttä sienipilveä. Teos viittaa toisessa maailmansodassa tehtyihin Hiroshiman ja Nagasakin pommituksiin Japanissa sekä ydinkokeisiin, joita tehtiin 1990-luvulle saakka. Sienipilven sisällä on teokseen tehty pyöreä reikä. Sen voi nähdä kuvaavan ydinpommin räjähdyksen jälkeistä tyhjyyttä ja kaiken loppua.

Arkeologiasta kiinnostunut Karin Hellman teki tiettävästi kolme teosta noin 30 000 vuotta vanhasta alastonta naishahmoa esittävästä pienestä patsaasta, Willendorfin Venuksesta. Toisessa esillä olevista teoksista Venus on spiraalin keskellä, toisessa kerroksellisten kehien sisällä. Hellman koki Venuksen voimakkaana symbolina ja kirjoitti siitä runonkin, jossa hän ylistää äitihahmoa elämän kantajana. Hellman ammensi inspiraatiota vanhoista myyteistä ja äitijumalatarten kulteista, joissa elämä ja kuolema toistuvat kehissä, syklisinä voimina. Spiraali ja kehät kuvaavat ajan kerrostumia, jotka erottavat nykyhetken historiasta. 

Kuratointi
Tuomas Laulainen, Henna Paunu

Projektin johto
Pernilla Wiik

Graafinen suunnittelu ja ilme
Päivi Helander, Aziza Lo

Tekninen suunnittelu ja toteutus
Anders Bergman, Jenni Enbom, Miika Kyyrö, Lasse Naukkarinen, Jari Rönkkö, Kari Siltala, Samppa Törmälehto

Valaistus
Lasse Lindfors, Jenni Salovaara

Konservointi
Saara Peisa, Taina Leppilahti, Saana Lopes, Viivi Vierinen

Kehystys
Seppo Laakkonen

Registrointi
Jenni Enbom, Mereca Victorzon

Näyttelytekstit
Laura Eweis, Tuomas Laulainen, Emma Lilja, Henna Paunu, Nanne Raivio

Julkaisun toimitus
Emma Lilja

Mobiiliopas
Nanne Raivio, Helmi Tolonen

Yleisötyö ja ohjelma
Reetta Kalajo, Nanne Raivio

Opastusten suunnittelu
Riikka Alanko

Toiminnallisen tilan suunnittelu ja toteutus
Maria Innola

Asiakaspalvelun suunnittelu
Maija Eränen, Pekka Muinonen

Markkinointiviestintä
Iris Suomi, Helmi Tolonen

Valokuvaus ja dokumentointi
Ari Karttunen, Lilja Oey

Digitointi ja arkistotutkimus
Helmi Hakala

Palvelumyynti, kävijäkyselyt
Essi Huhtanen

EMMA Shop
Mira Alanko, Salla Engström

EMMAn asiakaspalvelu ja oppaat

Käännökset
Ditte Kronström (ruotsi), Simo Vassinen (englanti)