Espoo Museum of Modern Art

Chiharu Shiota, Äärirajoilla (Tracing Boundaries), 2021. © Paula Virta / EMMA – Espoon modernin taiteen museo.

27.10.2021 - 27.11.2022

Chiharu Shiota: Äärirajoilla

Chiharu Shiota (s. 1972, Osaka, Japani) on luonut EMMAan ristiin rastiin pingotettujen lankojen avulla labyrintin, johon katsoja saa käydä sisään. Taiteilija on sijoittanut punaisten lankojen lomaan vanhoja ovia, jotka muodostavat teoksen sisään useita vaihtoehtoisia reittejä.

Chiharu Shiota on käyttänyt lankaa taiteessaan jo opiskeluajoistaan asti. Hän opiskeli aluksi maalaustaidetta, mutta koki jo varhain maalauspohjan ja paperin rajoittaviksi ja siirtyi pian kohti kehollisempaa ja kokonaisvaltaisempaa ilmaisua.

Vähitellen hän kehitti omaperäisen lankojen punontatekniikan ja alkoi luoda yhä laajempia, tilallisia teoksia. Punottujen lankojen siimekseen Shiota sijoittaa omiin muistoihinsa tai kokemuksiinsa liittyviä vanhoja, löydettyjä esineitä. Vaikka teosten lähtökohta liittyy usein taiteilijan omiin kokemuksiin, niiden merkitys laajenee henkilökohtaisesta universaaliin. Teosten kautta onkin mahdollista tavoittaa sellaisia tunteita tai muistoja, joihin ei kenties ole tietoisesti pääsyä.

Chiharu Shiotan Äärirajoilla (Tracing Boundaries) on neljäs näyttely EMMAn ja Saastamoisen säätiön yhteisessä sarjassa, jossa kiinnostavalta ja ajankohtaiselta nykytaiteilijalta tilataan vuosittain uusi teos säätiön taidekokoelmaan.

  • 27.10.2021 - 27.11.2022
  • 2. kerros
  • 20€ / Yli 29-vuotiaat

    0€ / Alle 18- ja yli 70-vuotiaat

Taiteilija Chiharu Shiota teoksensa luona EMMAssa. © Paula Virta / EMMA

 
Installaatiossani Äärirajoilla haluan palata juurilleni taiteilijana. Olen viime aikoina miettinyt, mitä taideteosten esitteleminen museoissa merkitsee. Etenkin nykytaide yllättää ja hämmentää monia museovieraita, ja he etsivät näkemiensä teosten merkitystä. Minä taas haluan, että he muistavat unohtuneen tunteen.

Vierailijat astuvat luomaani uuteen tilaan. Tila rakentuu langoista, jotka kiinnittyvät ja sotkeentuvat toisiinsa. Ovet ja pienet polut johdattavat vierailijat toiseen maailmaan. He miettivät, mihin polku mahtaa viedä ja pohtivat elämänsä aikana tekemiään matkoja. Saattaa tuntua eksyttävältä tai kummastuttavalta, ettei mitään oikeaa polkua tai sisäänkäyntiä ole, mutta juuri se on installaatiossani tärkeintä.

Selityksiä ei pidä tarjota, vierailijalla on oltava vapaus ajatella mitä haluaa ja löytää merkityksiä sisältään. Saamme joka päivä valtavasti informaatiota, ja sen käsitteleminen on hyvin kuluttavaa. Olemme sopeutuneet siihen, valveutuneisuutemme on lisääntynyt ja tietoisuutemme kehittynyt. Kaikki muuttuu monimutkaisemmaksi, ja elämästä katoaa aito merkityksellisyyden tunne.

Vierailija etsii installaatiosta merkitystä ja yhteyksiä elämänsä eri puoliin. Hän voi nähdä jokaisen oven edustavan uutta mahdollisuutta tai ajatella polkujen yhdistyvän. Kaikki mielikuvat, ajatukset ja tunteet ovat tärkeitä. Jos mielikuvituksemme sivuutettaisiin kokonaan, menettäisimme inhimillisyytemme. Meillä kaikilla on sisällämme yksilöllinen universumi, ja olemassaolollemme on tärkeää, että laajennamme sitä jatkuvasti. Se on osa tietoisuuttamme ja mieltämme.

Joskus kysyn itseltäni, miksi meillä on kyky ajatella, miksi meillä on tietoisuus mutta emme saa yhteyttä muiden tietoisuuteen. Sillä vaikka kykenemme kommunikoimaan, emme koskaan pysty tuntemaan sitä, mitä toiset tuntevat, emmekä koskaan todella näe muiden universumeita. Siksi tarvitsemme taidetta. Taiteen avulla kykenemme kommunikoimaan muiden kanssa ja ilmaisemaan tunteitamme.

Chiharu Shiota

Suomentaneet Kaijamari Sivill ja Markku Päkkilä

Näyttelyjulkaisu

 

Kirja sukeltaa maailmankuulun taiteilijan, Chiharu Shiotan EMMAssa nähtävän näyttelyn eri merkityksiin sekä Shiotan taiteen taustoihin. Runsaasti kuvitettuun kirjaan ovat taiteilijan lisäksi kirjoittaneet EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama ja Saastamoisen säätiön hallituksen jäsen Päivi Karttunen sekä näyttelyn kuraattori, EMMAn intendentti Arja Miller. Tekstit löytyvät kirjasta sekä suomeksi että englanniksi. Kirjan visuaalisen ilmeen on suunnitellut Kuudes. Saatavilla EMMA Shopista.

Muualla kirjoitettua

 

Jussi Mankkinen, Yle Uutiset 26.10.2021.

Japanilaistaiteilija rakensi EMMA-museoon jättiteoksen,

joka vaati uuden lattian ja yli 300 kilometriä lankaa

– katso miltä sen sisuksissa näyttää

 

Style Feel Free 27.10.2021

Näyttelyarvostely

 

Elena Sulin, Helsinki Design Weekly 28.10.2021

Äärirajoilla (Tracing Boundaries) johdattaa katsojan syvälle ihmiskehoon ja henkilökohtaiseen

Näyttelyn toteutus

Kuraattori:
Arja Miller

Projektin johto:
Martta Soveri
Arja Miller
Päivi Karttunen

Visuaalinen ilme:
Kuudes

Yhteistyössä:
Saastamoisen säätiö

Lämmin kiitos:
Aterlier Chiharu Shiota ja Metropolian tekstiilikonservoinnin opiskelijat

InCollection-sarja

InCollection on vuosittaisten tilausteosten ja näyttelyiden sarja, jota Saastamoisen säätiö ja EMMA Espoon modernin taiteen museo tuottavat yhdessä.

InCollection-sarja kasvattaa Saastamoisen säätiön taidekokoelmaa uraauurtavilta taiteilijoilta tilatuilla teoksilla. Kukin taiteilija luo paikkaan sidotun teoksen, joka ottaa huomioon museon arkkitehtuurin ja ympäristön.

Tilatun teoksen julkistamisen yhteydessä järjestetään näyttely, jossa esitellään laajemmin taiteilijan tuoretta tuotantoa.

Lue lisää InCollectionista: 

www.incollection.fi

Liittyvää sisältöä