© Hanna Putz
© Hanna Putz

30.01.2019 - 07.07.2019

Jonathan Meese, Daniel Richter, Tal R: The Men Who Fell from Earth

Vuoden 2019 näyttelyohjelmiston avaa kolmen aikamme keskeisen nykymaalarin, Jonathan Meesen, Daniel Richterin ja Tal R:n, näyttely The Men Who Fell from Earth. Taiteilijoiden yhteisprojektissa kartoitetaan nykymaalauksen juuria ja moniin nuoren polven taiteilijoihin vaikuttaneiden tekijöiden tuotantoa.

Näyttely tuo uusekspressionistisen maalaustaiteen perinnettä uudistavan kolmikon teoksia ensi kertaa Suomeen näin laajassa mittakaavassa. Esillä on taiteilijoiden yhdessä tekemiä installaatioita, videoteos sekä katsaus kunkin taiteilijan viimeaikaiseen tuotantoon.

Näyttelyn nimi viittaa Nicolas Roegin 1976 kulttimaineeseen kohonneeseen David Bowien tähdittämään elokuvaan The Man Who Fell to Earth. Elokuvan teemat – ekologinen kriisi, muukalaisiin kohdistuva epäluulo ja kaiken läpitunkema kaupallisuus – ovat edelleen ajankohtaisia. Taiteilijakolmikko havainnoi maailmaa ja sen vakavaa tilaa kuitenkin absurdin huumorin, leikillisyyden ja performatiivisuuden kautta. Näyttely on yhteistyöhanke tanskalaisen Holstebron taidemuseon, saksalaisen Museum Staden sekä EMMAn välillä.

  • © Ella Tommila / EMMA

  • © Ella Tommila / EMMA

  • © Ella Tommila / EMMA

  • © Ella Tommila / EMMA

  • © Ari Karttunen / EMMA

Näyttelyn taiteilijat

Jonathan Meese (s. 1970) työskentelee suvereenisti niin maalaustaiteen, kuvanveiston, performanssin kuin installaatioidenkin parissa ja lähes tainnuttaa katsojan ylitsepursuavan runsaalla ilmaisullaan ja energisyydellään. Hän luo sarjamaisia ja värikkäitä teoskokonaisuuksia ja yllätyksellisiä esinekoosteita, joissa hän yhdistää aineksia populaarikulttuurista, mytologiasta ja poliittisesta historiasta.

Tal R (s.1967) on yli kahden vuosikymmenen ajan luonut omaa tunnistettavissa olevaa kuvakieltään, joka läpäisee hänen laajan ja monipuolisen tuotantonsa. Hänen taidettaan ja työskentelyään luonnehtivat elinvoimaisuus, uteliaisuus sekä jatkuva uuden etsiminen ja samalla käytettyjen, tai ylijääneiden ainesten hyödyntäminen.

Daniel Richter (s. 1962) poimii maalauksiinsa vaikutteita kaikesta näkemästään ja kokemastaan. Hänen kankaillaan vilahtavat viitteet niin päivän uutisista kuin taidehistoriasta ja rock-musiikista. Richterin juuret ovat 1980-luvun punkissa ja muiden vaihtoehtoliikkeiden visuaalisessa kulttuurissa. Hänen teoksensa ovat toisinaan selkeän kerronnallisia, toisinaan ne häilyvät esittävän ja abstraktion välimaastossa.

Taiteilijoiden vierailu EMMAssa

Taiteilijat vierailivat EMMAssa ennen näyttelyn avaamista. Jonathan Meesen kuvaaja Jan Bauer teki videon vierailusta. Katso miten spontaani seinämaalaus tehtiin paikan päällä ja kuule, mitä taiteilijat kertoivat lehdistölle ja yleisölle.

2019 © Photography Jan Bauer . net / Courtesy Jonathan Meese . com

Liittyvää sisältöä