Maisemataide raivasi tiensä kuvataiteen keskiöön romantiikan kaudella 1800-luvulla. Nykytaiteen maisemat voivat olla velkaa perinteiselle tavalle kuvata luontoa ja ympäristöä, mutta tyypillisimmillään ne tarjoavat aivan toisenlaisia tulokulmia aiheeseen. Voimme nähdä lennokkaassa sivellintyössä – joka taiteilijan ilmoituksen mukaan on täydellisen vapaa esittävästä aiheesta – visuaalisen maiseman jälkikuvan, tai luonto toimii lähtökohtana assosiaatioketjulle, josta lopputuloksena syntyy abstrakti kuvio. Tai taideteos havainnoi linnun lentoa, tuulen tuiverrusta, ääntä erämaassa, sateen tuntua iholla. Nykytaide saattaa provosoitua jättömaiden estetiikasta, ihmisen hyväksikäyttämien rintamaiden lohduttomuudesta, kaupunkilähiöiden kasvottomuudesta, slummeista ja rappiosta. Tietomme maailmasta ja maailmankaikkeudesta on lisääntynyt, koemme olevamme osa kosmista äärettömyyttä. Tuijotamme tähtiin tai tarkennamme katseemme horisonttiin, jonka maalari tarjoilee kultaisessa leikkauksessa syksynharmain sävyin, tai näemme horisontin merkkimaisemana.

Usein nykytaiteilijalle maisema edustaa muutostilaa. Siksi niin moneen nykytaiteen maisema-aiheeseen liittyy aika ja liike, joko mekaanisena elementtinä tai kerronnallisena ilmaisuna, videokuvana. Liike korreloi maailmantilanteen jatkuvaa muutosta ja vaihtelua. Toisaalta nykytaide itsessään edustaa ilmaisua, joka on nykytaidetta vain tällä hetkellä, mutta tietyn ajan kuluessa poistuu nykytaiderekisteristä asettuakseen osaksi taidehistorian jatkumoa.

Vesiputoussateenkaari ja muita tapahtumia luonnossa avaa maisemakeskustelua 35 taiteilijan kokoelmateoksin. Myös katsojat voivat osallistua keskusteluun EMMAn internet-sivuilla, jonne teokset avautuvat nyt myös näyttelyssä olevien QR-koodien kautta mobiililaitteilla.