Espoo Museum of Modern Art
Tapiola, kokonaisvaltaisesti suunniteltu ja rakennettu puutarhakaupunki
Länsimetro kulkee jo puutarhakaupunkina tunnetun Tapiolan läpi. Nyt rakennetaan asuinaluetta, jossa ei alun perin ollut asumista ollenkaan. Onnistuuko Tapiola kasvamaan menettämättä kokonaisvaltaisen suunnittelun ja rakentamisen identiteettiään ja tinkimättä asukkaidensa hyvinvoinnista?
Tapiolan kaupunginosa on keskeinen ja näyttävä osa Espoota ja koko pääkaupunkiseutua. Siellä on upeaa arkkitehtuuria ja designia, ja vihreän puutarhailmeensä myötä se edustaa kauniisti kaupungin ja maaseudun toimivaa liittoa.
”Nykyajan tunnuksena ei enää ole ‘puistoja kaupunkeihin’, vaan ‘kaupungit puistoihin’. Tai siis rakennukset luonnon piiriin,” selitti Otto-Iivari Meurman vuonna 1947.
Meurman kuvaili prosessia, jonka avulla ”pihat ja tonttialueet sulautuvat yhdessä viereisten rakentamattomien alueiden kera suureksi yhtenäiseksi puistokaupungiksi, missä ihminen ja luonto jälleen voivat löytää toisensa, niin että elämän raittius ja ilo voi palata kaupunkeihin, mistä suurkaupungistuminen jo oli ne melkein karkoittanut.” Meurman kuvaili siis myös puutarhakaupunkina tunnettua Tapiolaa.
Alue oli Heikki von Hertzenin suunnitteluprojekti, johon von Hertzen vuonna 1946 sovelsi ajatuksia poliittisesti kiistellystä pamfletista nimeltä Koti vaiko kasarmi lapsillemme. Julkaisu vastusti voimakkaasti Helsingin silloista arkkitehtonista tyyliä, kuvaili uusia kortteleita ”suljetuiksi” ja ylisti vuolaasti Englannin puutarhakaupunkeja.
Ehdotetun alueen oli tarkoitus edustaa suomalaista yhteiskuntaa minikoossa. Suunnitelmassa oli mukana kaikentyyppisiä rakennuksia omakotitaloista rivi- ja kerrostaloihin. Alue oli tarkoitettu kaikkien yhteiskuntaluokkien asuttavaksi.
Puutarhakaupunki on kansallismaisema
Puutarhakaupungin ennakkoluulottoman rakentamisen ansiosta Tapiolaa alettiin pitää jo 1960-luvulla arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisena ja arvokkaana. Vuonna 1994 Tapiola valittiin Suomen erityisiä ympäristö- ja kulttuuripiirteitä edustavien 27 kansallismaiseman joukkoon. Vuosituhannen vaiheesta lähtien alue on käynyt läpi monumentaalisia muutoksia. Tapiolan läpi kulkeva Länsimetro pysähtyy kahdeksalla asemalla Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään. Paikalliseen infrastruktuuriin on investoitu valtavasti, ja Tapiola on saanut oman nimikkometroasemansa.
Millaista puutarhakaupungissa sitten on asua? Asiaa on parasta kysyä Stuba Nikulalta, joka asui Tapiolassa 20 vuotta ja on edelleen kovin kiintynyt alueeseen.
”Lapsena en arvostanut Tapiolan arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua riittävästi”, Nikula pohtii, ”mutta jälkiviisaasti voi sanoa, että kaupungin hienous on siinä, miten rakennettu ja rakentamaton ympäristö nivoutuvat yhteen lapsen kasvua tukevalla tavalla.”
Stuban äiti taidehistorioitsija Riitta Nikula on samaa mieltä. ”Epäröin kertoa tuttaville, kun muutimme Tapiolaan. Se oli oikeastaan kiellettyä aluetta.”
Perhe etsi sopivaa turvasatamaa puolisen vuotta ja löysi sellaisen kuitenkin lopulta Tapiolasta. ”Löysimme alueelta todella monia hyviä asioita! Paljon busseja, kauppoja ja kioskeja. Lapset pääsivät kouluun ylittämättä katua, ja koulunpihalta pääsi suoraan läheisille kallioille, missä oli paljon tilaa leikkiä. Se oli oikeastaan unelmien täyttymys.”
Tapiola on rakennettu alueeksi, missä jalankulkijoiden ei tarvitse murehtia liikenteestä, joten se voi luottaa menneeseen ponnistaessaan tulevaisuuteen. Melkein 70 vuoden jälkeen Tapiola on edelleen unelmapaikka, Nikula muistuttaa.
Puutarhakaupungin 5 arkkitehtonista helmeä, jotka on pakko nähdä
EMMA sijaitsee legendaarisen arkkitehti-professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa entisessä Weilin & Göösin painotalossa, jossa on painettu jos jonkinlaista materiaalia savukekartongeista kirjoihin. Tästä syystä museossa ei ole väliseiniä, mutta toisaalta isot ikkunat ja ripustusrakenteinen katto. WeeGeen sisällä toimii itse asiassa neljä museota: EMMA eli Espoon modernin taiteen museo, KAMU eli Espoon kaupunginmuseo, Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä ja Suomen kellomuseo. WeeGee on pakko nähdä siksikin, että siellä sijaitsee arkkitehti Matti Suurosen suunnittelema Futuro-talo.
Yksi Tapiolan merkittävimmistä yksittäisistä kohteista ovat Hakalehdon atrium-talot, jotka Pentti Ahola suunnitteli vuonna 1963. Ne perustuvat vuonna 1958 Berliinissä pidetyn Interbau-näyttelyn mataliin, omia pihojaan ympäröiviin mallitaloihin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti rakentaa 60 taloa, mutta Hakalehtoon valmistui vain 17 taloa.
Leimuniityn puiston suunnitteli Jussi Jännes. Se toimi puutarhakaupungin sisäänkäyntivyöhykkeenä, ja sen läpi kulkivat pääliikenneväylät. Puistoon istutettiin valtavasti kukkia ohi ajavien työmatkalaisten, ei niinkään jalankulkuvauhtia etenevien, iloksi.
Puurakenteisen talon suunnitteli professori Aulis Blomstedt, ja se valmistui vuonna 1955. Talossa on kymmenen ateljeeasuntoa, joista yksi on varattu kansainvälisten vaihto-ohjelmien osallistujille, ja siinä on asunut huomattava määrä taiteilijoita. Luovan tuulahduksensa ateljeisiin ovat jättäneet esimerkiksi Pekka Jylhä, Pekka Kauhanen, Anitra Lucander, Ernst Mether-Borgström, Laila Pullinen ja Päivi Sirén.
Raili ja Reima Pietilä suunnittelivat vihreän eri sävyillä ja valkoisella väritetyt Suvikummun kerrostalot 1960-luvulla. Ne ovat jokseenkin tuntematon helmi arkkitehtipariskunnan tunnettujen töiden joukossa; Pietilät ovat suunnitelleet muun muassa Espoon Dipolin ja presidentin virka-asunnon Mäntyniemen.
Lisätietoja Tapiolan arkkitehtuurista:
Timo Tuomi (2003). Tapiola – elämää ja arkkitehtuuria. Rakennustieto.
Tapiola Garden City
Tämä artikkeli on tuotettu Helsinki Design Weeklyn ja EMMAn yhteistyössä. Kuitenkin kaikki ajatukset ja sisältö ovat Weeklyn omia.
