Kaikki alkoi Toini Muonasta (1904–1987). Kun Kyösti Kakkonen hankki keramiikkataiteilijan jäämistön, heräsi hänelle kiinnostus kotimaista taideteollisuutta ja sen keräämistä kohtaan. Kakkosen kokoelmaan kuuluu sekä ainutlaatuisia että sarjallisia taide-esineitä ja astioita, mutta myös veistoksia lasista ja keramiikasta. Kokoelman suomalaisilla designesineillä on myös kansainvälistä arvoa: niitä lainataan vuosittain näyttelyihin ympäri maailmaa. 

Kokoelmassa edustettuina olevien taiteilijoiden määrä kasvaa koko ajan uusien taidehankintojen myötä. Hankintojen perusteena on esineen taidehistoriallinen merkittävyys tai taiteilijan kiinnostava tuotanto. Varhaisimmat esineet on tehty 1800-luvun lopulla, uusimpia suunnitellaan ja valmistetaan parhaillaan. 

Monet kokoelman teokset ovat samaan aikaan taidetta ja muotoilua. Näyttelyn taiteilijoiden tuotannosta puhutaan rinnakkain taiteena, taideteollisuutena ja designina. Yksi tekijä samaistuu ensisijaisesti keraamikoksi, toinen taiteilijaksi. Joukossa on esimerkiksi lasinpuhaltajia, kuvanveistäjiä ja arkkitehtejä.

Taiteen historiaa kirjoitettaessa muotoilu on usein nähty kuvataiteita vähempiarvoisena. Eiväthän arjessa käytetyt astiat ole olleet esillä vitriineissä kuten maalaukset ja veistokset. Määrittelyä muotoilun ja taiteen välillä on monien teosten ja esineiden osalta mahdoton tehdä, eikä se ole edes tarpeen. Lokeroinnin ja arvottamisen sijaan on hyvä nähdä yhteyksiä taide- ja muotoiluhistorian välillä. Ruukun pinnalle maalattu maisema on taidetta siinä missä kankaallekin sivelty. Seinälle voi nostaa niin vadin kuin maalauksen. Pieni lasinen malja on ainutlaatuinen, signeerattu taide-esine.

Ihmiselle on tyypillistä kaunistaa esineitä tai luoda niitä pelkän esteettisen arvon tähden. Kauneuden käsite on moniselitteinen, kauneuden kokemus yksilöllinen ja henkilökohtainen. Esineen kauneuden voi kokea koskettaessaan sitä: materiaalin tuntu voi olla esteettinen kokemus. Kauneus voi myös koskettaa sisältä, tarjota mielihyvää ja lohduttaa.

Aikojen saatossa erilaiset muotivirtaukset ja tavoitteet ovat ohjanneet kauneuskäsityksiä. Kauneuteen voi liittyä ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi turhamaisuuden kaihtaminen ja moraalin vaaliminen ovat värittäneet vuosikymmenten varrella vallalla olleita kauneuskäsityksiä. Omaa käsitystään kauniista voi haastaa etsimällä sieltä, missä sitä ei heti ajattelisi olevan. Voi myös miettiä, miksi jokin esine saa yleisesti arvon kauniina. Mistä sinä löydät kauneutta? Mitä tunteita esineet herättävät?

Olipa kyseessä seinälle ripustettu tai maassa lepäävä ryijy, se kätkee sisäänsä kulttuurista rikkautta ja historian kerrostumia. Teknisesti ryijy on tekstiili, joka muodostuu kudotusta pohjakankaasta ja siihen solmituista nukkatupsuista. Esineenä ryijy on taas toiminut eri aikoina niin peittona, seremoniaesineenä kuin vaalittuna kotien somisteena. Tässä esillepanossa ryijyt esitetään taideteoksina osana muotoilun ja taiteen historiaa. Esillä on ryijyjä 1930−1980-luvuilta. 

Keramiikan ja lasin rinnalle ripustetut ryijyt muistuttavat näiden taiteenlajien yhteen kietoutuneesta historiasta. 1900-luvulla ryijyjä esiteltiin samoissa taideteollisuusnäyttelyissä, joissa myös keramiikka ja lasi tunnustettiin kansainvälisesti. Kyösti Kakkonen onkin laajentanut keräilyään myös ryijyihin. Keräilyn kohteena hänellä on erityisesti keskeisten, tunnettujen ryijysuunnittelijoiden teokset.  

Keramiikka ja lasi ovat kiinteä osa ihmiskunnan historiaa. Niistä valmistettuja arkisia ja pyhiä esineitä tunnetaan vuosituhansien takaa. Lasi löydettiin keramiikan tekemisen yhteydessä. Sivutuotetta hyödynnettiin ensin keramiikan pinnoitteena ja myöhemmin itsenäisenä materiaalina. Tekniikoille ei ole yhteistä ainoastaan niiden syntyhistoria vaan myös ainesosat ja polttavan kuumat lämpötilat. Molempien raaka-aineena on maaperän jalostettuja mineraaleja, jotka kuumennetaan lopulliseen muotoonsa yli tuhannessa asteessa.

Savella ei ole muotoa ilman sitä muokkaavaa kättä eikä lasilla ilman puhaltajaa. Tekemisen tekniikat ovat ikivanhoja ja laajasti käytössä. Niiden hallitseminen vaatii syvällistä perehtymistä ja osaamista. Nykyään valmistusprosessit onnistuvat myös koneellisesti, mutta käsityönä valmistetun esineen voi tunnistaa esimerkiksi ulkonäöstä ja materiaalin laadusta.

Katso videot Alma Jantusen, Heini Riitahuhdan ja Renata Schirmin työskentelystä EMMA Zonessa!

Suomalaisen muotoilun taustalta löytyy eräänlainen sukupuu, jossa on taiteilijoita ja heitä ohjanneita taideopettajia. Useat Kakkosen kokoelmasta tutut nimet löytyvät tuon puun oksilta. 

Tässä tilassa esittelemme kuusi taiteilijaa, joiden vaikutus opettajina ja esikuvina on ollut merkittävä. Vahvat ja omalaatuisetkin persoonat rakensivat ja kehittivät kukin vuorollaan taideteollisuuden ja muotoilun koulutusta. Sekä opettajina että taiteilijoina he osallistuivat suomalaisen muotoilun muotoilemiseen. 

Arttu Brummer, Elsa Elenius, Alfred William Finch, Kaj Franck, Kyllikki Salmenhaara ja Timo Sarpaneva opettivat oppilaitoksessa, joka perustettiin alkujaan Veistokoulun nimellä Helsingissä 1871. Koulun nimi ja sijainti ovat yli 150 vuoden kuluessa vaihtuneet useamman kerran. Tänä päivänä perintö elää Espoon Otaniemessä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.  

Kyösti Kakkosen kokoelmaan kuuluu myös taidetta, joka ilmentää valtaa. Taiteilija voi käyttää itse valtaa taiteensa avulla. Jotkut aiheet ovat saaneet uusia merkityksiä ajan saatossa, arvojen ja käsitysten muuttuessa. Niitä ei voi irrottaa historiastaan, mutta niiden herättämiä tunteita ja ajatuksia on tärkeää pystyä käsittelemään avoimesti. Kokonaisuus herättää pohtimaan, mistä olemme tulleet ja mihin saatamme päätyä ilman toistemme ja luonnon kunnioittamista.

Taide-esineet ovat toimineet vallan välineinä myös Suomen maakuvaa ja kansainvälisiä suhteita rakennettaessa. Varsinkin 1940-luvun jälkeen, kun sodan köyhdyttämästä, kaukaisesta maasta löytyi teknistä ja taiteellista luovuutta. Menestys kansainvälisissä taideteollisuusnäyttelyissä oli paitsi lahjakkaiden taiteilijoiden myös taidokkaasti toteutetun markkinoinnin ansiota. Suomi-kuvan tärkeä rakennusaine oli kansan vahva suhde luontoon.