06.03.2024-15.12.2024
Kuvanveistäjä Monika Sosnowska tunnetaan rakennusmateriaaleista tehdyistä arkkitehtonisista veistoksistaan. Taiteilijan suurikokoiset teokset ottavat EMMAn näyttelytilan haltuun kokonaisvaltaisesti ja tarjoavat uuden näkökulman WeeGee-talon arkkitehtuuriin.
05.10.2022-06.10.2024
Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kanssa yhteistyössä toteutettu näyttely tuo esille Wirkkalan ainutlaatuisuuden valtavan monipuolisena taiteilijana ja muotoilijana. Näyttelyn on kuratoinut arkkitehti Juhani Pallasmaa.
31.01.2024-28.07.2024
Saksalaisen Loretta Fahrenholzin teos on kunnianosoitus kokeelliselle feministiselle elokuvataiteelle. Teos on editoitu kokonaisuus, joka koostuu Youtubeen ladatuista toisinnoista Maya Derenin uraauurtavasta Meshes of the Afternoon -elokuvasta.
04.10.2023-28.01.2024
Syvällinen kiinnostus luonnontieteitä ja aiheiden tarkkaa tutkimista kohtaan nousevat esiin Katarina Reuterin kerroksellisissa, mielikuvitusta ruokkivissa maalauksissa. Black Crow Blues -näyttely on osa Reuterin vuonna 2022 saamaa Suomen taideakatemian säätiön palkintoa.
01.03.2023-28.01.2024
EMMAn vuoden 2023 päänäyttely esittelee suomalaisen muotoilun pitkän linjan vaikuttajan, Yrjö Kukkapuron värikästä, mielikuvituksellista ja kokeellisia muotoja hyödyntävää tuotantoa. Yrjö Kukkapuro – Taikahuone -näyttely nostaa Kukkapuron tuotannon rinnalle hänen suuren ja pitkäaikaisen innoittajansa – taiteen.
06.09.2023-14.01.2024
Hymni on musiikkiin perustuva taideteos ja elokuvallinen muotokuva laulaja, säveltäjä ja transaktivisti Beverly Glenn-Copelandista.
07.06.2023-22.10.2023
Pierre Huyghen uusi näyttely koostuu viidestä teoksesta, jotka ilmentävät itsekseen järjestyvää ja muuntuvaa toiseutta. Teoksissa yhdistyy monenlaisia biologisia ja teknologisia älykkään elämän muotoja, jotka oppivat ja kehittyvät ennalta tuntemattomilla tavoilla.
05.04.2023-03.09.2023
Kuvataiteilija Hannaleena Heiskan ja tanssija-koreografi Minna Tervamäen varta vasten EMMAan luoma poikkitaiteellinen näyttelykokonaisuus yhdistää elokuvakerrontaa, maalausta ja tanssia saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ilmoittaudu esityksiin nyt!
07.06.2023-20.08.2023
Mediahuoneen kesäkauden teos heijastelee helteisiä tunnelmia. Stop Peeping -animaatio on toteutettu pelkistetyllä populaarikulttuuriin viittaavalla kuvakielellä ja kirkkain värein.
30.04.2020-31.05.2023
Hans Rosenströmin Kaiken osana on tilallinen ääniteos, joka vie kokijansa havainnon rajamaille. Teoksen voi nyt kokea EMMAn verkkosivuilla.
01.02.2023-28.05.2023
Jesper Justin lyhytelokuva The Lonely Villa käsittelee vähemmistökulttuureja, sukupuoliin liittyviä stereotypioita ja sukupolvien välisiä suhteita. Keskeisenä aiheena on identiteetin löytäminen ja muokkaaminen.
01.02.2023-07.05.2023
Valvonnan alla tarkastelee kriittisesti yksityisen turvallisuusalan julkisessa tilassa harjoittamaa vallankäyttöä. Monikanavainen videoinstallaatio perustuu taiteilijan kokemuksiin hänen työskennellessään peiteroolissa Securitaksen järjestyksenvalvojana.
03.08.2022-23.04.2023
Dora Budorin suurikokoisen tilallisen installaation sisällä lentää yksinäinen robottilintu, jonka lentorata perustuu säveltäjä Magnus Lindbergin kappaleesta johdettuun liikevektoriin.
27.08.2022-22.01.2023
Maija Blåfieldin The Fantastic on teos tuntemattoman kohtaamisesta sekä mielikuvituksen ja todellisuuden suhteesta.
27.08.2022-15.01.2023
Nykyaikaa etsimässä -näyttely käsittelee taiteen, teknologian ja luonnon välistä monisyistä vuorovaikutusta. Näyttelyssä nähdään teoksia kuudeltatoista kansainväliseltä nykytaiteen visionääriltä.
27.10.2021-27.11.2022
Chiharu Shiota on luonut EMMAan ristiin rastiin pingotettujen lankojen avulla labyrintin, johon katsoja saa käydä sisään. Teos kutsuu katsojat sisälle lankalabyrinttiin, ja samalla matkalle omiin muistoihin ja omaan sisimpään.
10.05.2022-14.08.2022
Kosketus-näyttelyn mediatilassa nähtävä Black Bullets -teos on kunnianosoitus Haitin vallankumoukselle, jossa orjat nousivat kapinaan siirtomaahallintoa vastaan vuonna 1791.
03.05.2021-07.08.2022
Kahdentoista taiteilijan ja kahden taiteilijaryhmän teokset purkavat keramiikkataiteen keinoin menneen ja tulevan risteyskohtaa, jota leimaavat ympäristöhuoli ja sosiaalisten rakenteiden murros.
02.03.2022-17.07.2022
Maailmankuulu ranskalainen taiteilija Daniel Buren (s. 1938) on vallannut EMMAn näyttelytilan kevätkaudeksi 2022. Buren on toteuttanut EMMAan kunnianhimoisen, uuden kokonaisteoksen, joka hyödyntää museon arkkitehtuurin ominaisuuksia: horisontaalisuutta ja ikkunoista tulvivaa luonnonvaloa.
01.02.2022-01.05.2022
Kosketus -näyttelyn mediahuoneessa esillä olevassa Wonderland-teoksessa kuuro poika Muhammed kertoo eleiden ja äänteiden avulla perheensä kokemuksista sotaa paossa.
29.09.2021-23.01.2022
Virolaisen modernistin, Konrad Mägin (1878–1925), ennennäkemättömän laaja yksityisnäyttely tuo esiin taiteilijan ilmaisuvoiman, huikean värien käytön ja poikkeuksellisuuden hänen aikalaisiinsa nähden.
28.10.2020-09.01.2022
Saara Ekströmin ja Eero Tammen uusi videoinstallaatio Biblion (2019) saa ensiesityksensä Kosketus-näyttelyn mediatilassa. Teos havainnoi kirjaa ja syventyy sen hypnoottiseen ja kerrokselliseen olemukseen muuttuvan, kasvavan ja katoavan tiedon kantajana. Teoksen kesto: 13 min
29.09.2021-12.12.2021
Monikerroksisista maalauksistaan tunnetun kuvataiteilija Leena Nion ja kuvataiteilija, taikuri ja teatteriohjaaja Kalle Nion taikuutta hyödyntävä installaatio herättää leikkisästi kysymyksen siitä, mitä taiteen tekeminen on ja mistä luovuus syntyy.
02.06.2021-12.12.2021
Suomen taideakatemian vuonna 2019 palkitseman kuvanveistäjän Aaron Heinon (s. 1977) yksityisnäyttely esillä EMMAssa.
02.06.2021-29.08.2021
Tanskalaisen taiteilijakollektiivin, Hesselholdt & Mejlvangin näyttely pohtii valkoisen värin erilaisia merkityksiä ja siihen liittyviä mielikuvia.
28.10.2020-22.08.2021
Eeva-Leena Eklundin näyttely jatkaa Saastamoisen Säätiön ja EMMAn yhteistyötä, jossa kiinnostavalta ja ajankohtaiselta nykytaiteilijalta tilataan vuosittain uusi teos säätiön taidekokoelmaan.
26.09.2020-03.05.2021
Elmgreen & Dragset on muuttanut EMMAn parkkihalliksi laajassa näyttelyssään. Maailmankuulun kaksikon näyttely nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa ja samalla vietetään heidän 25-vuotistaiteilijajuhlaa.
02.06.2020-28.02.2021
Nykytaiteilija Lotta Mattilan suunnittelemassa leikkisässä ympäristössä nähdään ilahduttava joukko keraamisia eläinhahmoja, jotka on luonut keramiikkataiteilija Michael Schilkin (1900–1962) .
16.01.2020-01.01.2021
Ilona Niemen uusi teos Personae mythologicae on esillä WeeGeen edustan rakennustyömaata kiertävässä aidassa. 28 sielukkaan otuksen kokoelma perustuu suomalaisen mytologiaan.
02.06.2020-27.09.2020
Kosketus-näyttelyn mediatilassa nähdään kesäkuusta alkaen Anni Puolakan videoteos Timanttimaha, joka on ihmisen ja tekoälyllä toimivan chatbotin välinen keskustelu, joka tutkii rakkautta ja kumppanuutta ihmistaiteilijan, botin ja hyttysten välillä.